1910-luku

Jalmari Finne ja Ola Fogelberg, Janne Ankkanen. Kuva: Kvaak.fi

1910-luku

Seikkailuja historiassa – ja esihistoriassa

Sarjakuva oli osa kansallista projektia. Suomi oli näyttäytynyt Ranskassa Pariisin maailmannäyttelyssä omalla paviljongillaan vaikkakin oli edelleen osa Venäjää, tosin autonomisena tasavaltana. Nuoret ja innokkaat sarjakuvantekijät halusivat käyttää ’uutta’ ilmaisumuotoa – johon ilmeisesti sensuurinkin oli vaikeampi puuttua kuin suoraan käännettävissä olevaan tekstiin.

Joko tekijät olivat käyneet ulkomailla tai sitten he olivat ainakin saaneet käsiinsä kansainvälistä pilapiirrosta ja sarjakuvaa (amerikkalaista, ranskalaista, saksalaista ja ruotsalaista ainakin julkaisuista päätellen). Ainakin Ilmari Vainion kohdalla saattoi olla jopa sukuyhteyksiä muualle Eurooppaan. Innokkaasti uutta taidemuotoa lähdettiin kokeilemaan.

Alussa sarjakuva nähtiin lasten tavarana, lähinnä kuvakirjan sukulaisena – tai suorastaan kuvakirjana. Puhuttiin myös kuvasarjoista, ennen kuin sana sarjakuva vakiintui H. J. Viherjuuren (= ”Kalle Viksarien” toimittaja Veli Giovanni) ansiosta. Jalmari Finnen ja Ola Fogelbergin kuvakirjamainen sarjakuva ”Janne Ankkasesta” oli kyllä aikuistenkin ymmärrettävissä vertauskuvana sisällissodan runtelemassa maassa.

Huvittava, mutta ymmärrettävä historian toisto on nähtävissä suomalaisen sarjakuvan yhä uudestaan 1980- ja 2000-luvuilla tähytessä maailmalle Angoulêmen sarjakuvafestivaalien kautta. Autonomian aikana kurkotettiin kohti sivistynyttä länttä, itsenäisyyden aikana eniten kohti länttä, siis Yhdysvaltoja, mutta myöhemmin Eurooppaa. Nythän olemme oikeastaan jo autonominen osa Euroopan unionia…

 

Ilmari Vainio, professori Itikaisen tutkimusretki. Kuva: wikipedia

1911

Professori Itikaisen tutkimusretki / kuvitellut il-o

il-o = Ilmari Vainio (WSOY, 1911) 2.p. 1930, 3.p. 1945, 4.p. 1991, 5.p. 2001, 6.p. 2011

2.p. (WSOY,1930)
3.p. / kuvitellut Ilmari Vainio (WSOY, 1945)
4.p. (WSOY, 1991)
5.p. (WSOY, 2001)
6.p. (WSOY, 2011)

Kansi: Kolme päähahmoa poseeraa rinnakkain (professori Itikainen, kapteeni Pyöryläinen ja merimies Jukka Hyöryläinen). Ensimmäisessä painoksessa värikansi, samoin 1991–2011 näköispainoksessa, muissa painoksissa kansi yksivärinen viivapiirros, sama kuva muuten, väri punainen (2.p.) ja musta (3.p.).

Ensimmäinen täysin kotimaisen sarjakuvakirjan määreet täyttävä julkaisu. Poikkeaa kuvakirjasta ilman selostustekstiäkin toimivalla sarjallisella kuvituksellaan, jossa on taidokkaasti käytetty myös puhekuplia. Lähtevät Suomi-höyryveneellä Helsingin satama-altaasta, alittavat (!) jo kolmannessa kuvassa päiväntasaajan ja päätyvät Afrikassa ihmissyöjien käsiin, sieltä tulivuoren uumeniin ja kaivon kautta Kiinaan, saavat liftin Amerikasta tulevaan ranskalaiseen ilmapalloon, löytävät Pohjoisnavan (ainakin ilmestymishetkellä se oli jo löydetty), seilaavat sieltä jäälautalla ja valaalla, kunnes saavat kyydin suomalaisilta valaanpyytäjiltä (!) kyydin purjealus Wellamolla takaisin Helsingin satama-altaaseen. Reipasta, nykysilmin arvoiltaan hieman arveluttavaakin menoa rivakkaan tahtiin ja hauskasti piirrettynä.

Kuudes eli juhlapainos 2011 on kovakantinen (56 s. + kannet ja sisäkansilehdet), sisältää Juhani Tolvasen kirjoittaman esipuheen ”Eläköön Suomi! Eläköön Helsinki!” ja valokuvia Ilmari Vainiosta, kustannussopimuksesta ja kirjan eri painoksista sekä ”Jorva & Tannu ennenmuinoin” nimiösivusta ja Pääskysen Itikais-sarjasta ”Professori Itikaisen käynti Joulupukin luona”. Kovat kannet 1. painoksen mukaan, nimiösivu 1. painoksen mukaan, suojapaperi 3. painoksen mukaan, koko materiaali kuvattu uudestaan 2010 löytyneistä originaaleista. Kuvien hienoimmat piirteet pääsevät ensimmäistä kertaa oikeuksiinsa, ja paikoin näkyy piirroksessa vielä lyijykynäviivojakin, jotka oli sitten painossa vahvistettu painoviivoiksi.

Lisätiedot:

[Sisältö identtinen kaikissa. Eroja vain kansissa, pieniä kokoeroja ja kansipohjan värissä. Kaksi ensimmäistä painosta piirroskuva värittämätön eli sama kuin nimiösivulla, painoväri vaihtelee, kolmas, neljäs ja viides painos sama väritetty kansikuva. Sivu 1 nimiö, s. 2 – 48 sarjakuvaa, yksi kuva per sivu ja teksti puhekuplissa, ei selostustekstiä. Viimeisellä sivulla kolme ruutua, joissa kuvataan henkilöiden elämää seikkailun jälkeen.]

 

Ilmari Vainio, Jorva ja Tannu ennenmuinoin. Kuva: Moogin arkisto

1912

Jorva ja Tannu ennenmuinoin / kuvitellut Il-o

Ilmari Vainio (Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1912)

Kansi: Pojat Jorva ja Tannu ratsastavat sarvikuonon näköisellä esihistoriallisella eläimellä, pojilla nuija ja keihäs.

Sisällys:

5–7 Ensimmäinen seikkailu
8–9 Toinen seikkailu
10–12 Kolmas seikkailu
13–14 Neljäs seikkailu
15–16 Viides seikkailu
17–18 Kuudes seikkailu

Samoihin nimiin menee toinenkin kotimainen sarjakuvakirja. Johdanto on valistava, kertoo muinaiseläinten jäänteistä ja torjuu taikauskoiset selitykset (aikaansa edellä jo darwinismin puolustuksessa ja kreationistien torjunnassa!). Vakuuttaa piirrosten eläinten olevan todenmukaisia, vaikka tekijän mukaan ”Satu sekoittaa ajat ja paikat.”

Sarjassa päähenkilöinä on kaksi poikaa, jotka keihäin ja nuijin varustettuina seikkailevat jättipetojen joukossa. Kotona odottavat isoisä, isä, äiti ja pikkuvauva. Pojat jäävät usein pieniksi ja taustalle, kun piirtäjä kuvaa innoissaan jättipetoja (jättikilpikonna, plesiosaurus, mammutti, luolakarhu, iktyosaurus, lentoliskot, kuusisarvinen virtahepo ja nelitorahampainen norsu).

Mielenkiintoista, että nuori piirtäjä Ilmari Vainio (Itikaista tehdessään 19-vuotias, Jorvaa ja Tannua siis kaksikymppinen) on Jules Vernen perillisiä, scifi-tarinoissaan tiedettä ja historiaa popularisoiva. Voisi tietysti olettaa, että vielä ennen Suomen itsenäistymistä luonnontieteet olivat vaarattomampaa materiaalia kuin oma aika tai edes lähihistoria. Näistä sensuurinkaan oli vaikeata löytää huomautettavaa, varsinkin kun tieteelliset faktat olivat niin lähellä totta kuin ajan hitaasti kulkeva tietoverkko salli (siis matkaillen, kirjeitse ja kirjallisuuden kautta).

Lisätiedot:

[21×28 cm pysty; pehmeät kannet; ei sisäkansipainatusta, painettu vain yhdelle puolelle lehtiä; kansi valkoisella pohjalla koristekehyksessä piirroskuva ja lad. tekstit, otsikko, tekijä (kuvitellut Il-o) ja kustantaja; painoväri ruskea; sivu 1. Nimiö, sivu 2 painotiedot, sivu 3 johdantoteksti, sarjakuvaa sivut 5–18, takakannessa vain ”Hinta 1:75”.]

Tommi ja Pommi

1914

Frits och Pax och Flax och Frans

ei tekijätietoja (Lilius & Hertzberg, 1914)

= (identtiset ulkoasultaan, vain kieli vaihtuu)

Tommi ja Pommi

ei tekijätietoja (Lilius & Hertzberg, 1914)

Kansi: Valkoisella taustalla, kaarevan punaisen otsikkotekstin alla kaksi poikaa ja heillä talutushihnoissa kaksi mäyräkoiraa, isomman pojan käsi pienemmän olalla.

Vaikkapa kehystettäväksikin sopivat sivut sisältävät kaksi ruutua ja niiden väliin sijoitetut numeroidut riimittelyt, yläkuvan vasemmalla, alakuvan oikealla.

Kuvakirjatyyliin kerrotussa tarinassa on opettavainen ote. Koirat ovat maalla kesäpaikassa vallattomia, samoin pojat, jotka saavat selkäänsä myös koirien kolttosista. Lopuksi kaupungissa koirat ovat kiltisti kettingeissä, pojat puolestaan poliisi- ja opettajasedän valvovan silmän alla.

Ilmeisesti ruotsinkielisten tekijöiden teos on heti kansallishenkisesti ja suomenmielisesti myös rinnakkaiskielisenä julkaistu. Sarjakuva on nyt nähty ’lasten parhaaksi tavaraksi’, eli on ajateltu asenneviestien uppoavan parhaiten huumorin ja esimerkkien kautta.

Lisätiedot:

[24×30 cm pysty; ei sivunumerointia;  sivut painettu yksipuolisesti; kansi väri (valkoisella pohjalla väripiirros ja sen yläpuolella kaarella lad. pun. gem. otsikko);  s. 1 = nimiötiedot; s. 12 takakannen sisäkansi.]

Jalmari Finne, Ola Fogelberg, Janne Ankkanen sotajalalla. Kuva: Kvaak.fi

1918

Janne Ankkanen sotajalalla

Kirjoitti Jalmari Finne, kuvat piirtänyt Ola Fogelberg (Otava 1918)

Kansi: Ankka Janne upseerin asussa marssii oikealle, perässään eläinjoukot (mm. kukko, jolla sotilastakki, kannussaappaat, silmälasit ja lakkina anjovispurkki).

Suomen kuvalehdessä jo ilmestyneen sarjakuvan sankariin perustuva kuvakirjamainen esitys, jossa riimittely ja kuvitus etenevät sarjallisesti, teksti kuitenkin enemmän selittää kuvaa. Tässä kirja on mukana vain sarjakuvataustansa vuoksi. Muoto on lähempänä kuvakirjaa kuin sarjakuvaa, vaikkakin rajatapaus.

Nykykatseella yllättävän tuoreeltaan lapsille kotimaan lähihistoriasta kertova vertauskuva, yhteiskunnallinen satiiri. Janne Ankkanen hankkiutuu milloin minkäkin osapuolen johtajaksi (kanat vastaan kissat, kissat vastaan koirat, koirat vastaan lehmät), välttelee itse kuumia paikkoja, ja lopulta hävittyään kaikki taistelut ihmettelee muiden kiittämättömyyttä oman uhrautuvuutensa suhteen – uhriutuva poliitikko on ikuinen ilmiö!

Lisätiedot:

[21×28 cm pysty; kovat kannet; 24 s. (2+2); kansi väri (valkoisella pohjalla mustalla viivalla rajattu väripiirros, jossa tekst. gem. pun. mustin ääriviivoin ”Janne Ankkanen”, must. gem. tekijät, kuvan alla lad. must. gem. kust.; selkä punainen; takakansi tyhjä; ei sisäkansipainatusta; Kovakantinen, kansi väri, nimiösivulla sama mustavalkoisena; väri- ja mustavalkokuvia (3+9=12).]

Trendit

Kymmenluku meni kansallisessa rakennustyössä, ja osin myös sisällissodan haavojen nuolemisessa.
Ilmari Vainio popularisoi tiedettä jo nuorena. Professori Itikainen lähti tutkimusretkelle, ja Jorva ja Tannu seikkailivat esihistoriallisessa maailmassa.


Fogelin ja Finnen kuvakirja kuvasi riitojen ja kärjistysten syntymekanismeja lapsenkin ymmärrettävällä tavalla.
Pohjoismaisemmilla linjoilla oli kahdesta koirasta kertova eläintarinan moraliteetti.