Kalle Viksari matkustaa – 26. kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV26]

toimittanut Giovanna = Irmeli Viherjuuri (Otava, 1950)

Kansi Pauli Soisalo: Puinen veturi auton (rekisteri A 173) hinauksessa, KV soittaa kelloa.

Sisällys (piirtäjät):

s. 2–3 Olavi Vikainen: Kalle Viksari
s. 4–5 Martti Viitala: Eskon päiväkirjasta
s. 6–7 Erika Ender: Pähkylätyttö ja tuulenpoika
s. 8–9 Olavi Vikainen: Possu Pekoni
s. 10–11 Pauli Elenius: Pekka ja Ville
s. 12–13 Marjatta Rislakki: Jukka ja hänen pikku veljensä
s. 14 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen

Veli Giovannin leski Irmeli Viherjuuri toimittaa viimeisen Kalle Viksarin kunniakkaasti. Ensimmäinen sarja on vallan sanaton. Kalle laittaa pyörät matkalaukkuunsa, ei saa autokyytiä ja asemallakin jää viimeisessä vaunussa asemalle. Possu Pekoni luistelee suksisauvojen kanssa ja asentaa tuolin suksilleen. Kerhonen laajentaa keinutuolin kuudelle lapselle. Pekka ja Ville keksivät ripustaa tiskit narulle kuivumaan, mutta narun kiinnitys oveen on huono idea, ja pojat ripustetaankin itse narulle kuivumaan.

Satu pähkylätytöstä on kömpelöhkö tarina luonnon kiertokulusta: ”Tuulenpuuska saa taas uusia leikkikavereita!” Kuvakirjamainen toteutukseltaan on myös ”Jukka ja hänen pikkuveljensä.” Äidillä on murheita, joista ei kerrota enempää, ja lohdutusyritys kukilla on huono idea, niiden kun piti vielä saada kasvaa. ”Äiti hymyili silti, sillä pikkuveli oli tarkoittanut touhuillaan vain hyvää.” Hymyä ei näytetä, mutta eipä enää tule selkäsaunaakaan…

Martti Viitala tekee toisenkin Eskon päiväkirjan, jossa ”skimbataan” Salpausselällä. Viimeisessä seikkailussaan Esko ei saa arestia eikä selkäänsä, vaan on sankari, pääsee valokuvaankin, ja: ”Sirkka sanoi, että se oli ylpeä veljestään!”

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s.; sisäkannet painettu = s. 2 ja 15; värisarjakuvia s. 2–14; s. 15 ”Piirrä itse kuvasarja” lumiukon teosta, tehtävä, tekijää ei ilmoitettu; Tk Olavi Vikainen: tehtävä ”Junaradat sekaisin”, Kalle Viksari ihmettelee, Helsingin taustasiluetissa tehdas, Johanneksen kirkko, Suurkirkko, hotelli Torni, Rautatieasema ja Stadionin torni.]

Kieku ja Kaiku [13]

[K&K13]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1950)

Kansi: Kieku ja Kaiku laittavat joululyhdettä pikkulinnuille, talvinen tausta tummansininen.

[Takakansi: Kolme lahjapakettia, havu ja kolmihaarainen kynttelikkö.]

Sisällys:

s. 2 Possulta menevät sanat ristiin [sin.]
s. 3 Halot sisään, varkaat ulos [sin.]
s. 4 Yksi puku, kolme jakajaa [väri]
s. 5 Possulla on liian kiire [sin.]
s. 6 Possu jättää korvansa pesemättä [väri]
s. 7 Possu jalkavaivaisena [sin.]
s. 8–9 Märät vaatteet on ripustettava kuivumaan [väri]
s. 10–11 Joulukuusi jokaiselle [s. 10 sin, s. 11 väri]
s. 12 Rusinat unohtuivat kaakusta [sin.]
s. 14 Juhannuskokko [sin.]
s. 15 Possu kylpee kevätpurossa [sin.]

Ajankuvaa:

”Paketti on Amerikasta,
muista kiittää setää rikasta!”

”Jälleen surujen ja sotien
taas on kaunis joulu kotien.”

Sanoissaan sekoileva Possu yrittää ostaa ”tulileipää ja vehnätikkuja.” Kieku ampuu unohtuneet rusinat kakkuun korkkipyssyllä.

Lisätiedot:

[25×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti; sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi kolme ruutua sivuilla 8–9, 11 ja 14 sekä 4 r. s.10; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit; vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja: Osan numero puuttuu; tarkoitus olla n:o 13.]

Parooni von Münchhausenin ihmeelliset seikkailut [kansi: Münchhausen]

sarjakuvina piirtänyt Eeli Jaatinen (Artko, 1950)

Kansi: Münchhausen ratsastaa kanuunankuulalla.

Sisällys:

s. 5–8 Parooni von Münchhausenin matka Venäjälle ja hänen muistonsa tästä maasta
s. 9–14 Metsästysjuttuja
s. 15–17 Parooni von Münchhausenin koirat ja hevoset
s. 18–21 Seikkailut sodassa turkkilaisia vastaan
s. 22–25 Vankina turkkilaisten luona
s. 26–31 Parooni von Münchhausenin merimatkats.
s. 32 Parooni von Münchhausenin adjutantti juttelee isäntänsä nukkuessa
s. 33–34 Gibraltarin piiritys
s. 35–36 Parooni von Münchhausen pappina
s. 37–38 Mitä yksi pommi voi aikaansaada
s. 39–40 Kadoksissa heinäsuovassa
s. 41–42 Kertomuksia kuusta
s. 43–47 Tulen jumalaa tapaamassa

Eeli Jaatisen hieno kansikuva kanuunankuulalla ratsastavasta Münchhausenista antaa hieman liian hyvän kuvan sisällöstä. Karkeahkolle makulatuurille painettu kirja koostuu tasasuurista piirrosruuduista, joita on sijoitettu sivuille kaksi tai neljä kerrallaan, alla ladottu ruutujen mukaan numeroitu selostusteksti, joka jatkuu ruudun alta toiseen jopa kesken lauseen eli hyvin irrallaan kuvakerronnasta, jopa paikoin edellä kuvaa kulkien. Otsikkosivuilla ja osin lopuissa on puoli sivua tyhjää. Yllätystä antaa painovärin vaihtelu mustasta punaiseen ja vihreään ja toisinaan esiintyvä leveämpi ruutu, jonka alla onkin sitten kaksi tekstipalstaa.

Kuvat eivät muodosta kovinkaan sarjallista kokonaisuutta, vaan kukin luku on sikermä juttuja, joista on poimittu kuviin näyttävimmät kohdat fragmentaarisena hyppelynä. Sinänsä Jaatinen piirtää hienosti, ja kuvissa on sekä huumoria että tyyliä. Vähän tasapaksunakin piirrostyö on siistiä realistista tyyliä. Kummastuttamaan jää muutenkin oudon tarinan Vulkanuksen ja hänen vaimonsa Venuksen kuvaus – kauneuden jumalatar kun on yllättävän kömpelösti kuvattu.

Tästä pitää vain, jos on kiinnostunut Münchhausenin poskettomista tarinoista ylipäätään. Münchhausen toki on kaikkien gonzo-journalistien isä, levottomien ja pidäkkeettömien valheitten sankari, jonka jutut ovat täynnä paradokseja ja mahdottomuuksia. Vain merimatkasta muodostuu hieman ehyempi kokonaisuus. Muuten hypitään kohokohdasta toiseen. Leveämmissä ruuduissa on parhaat kuvat, kuten lento sorsien kanssa (s. 11) turkinpyiden ampuminen (s. 12) ja tykinkuulalla ratsastus (s. 20).

Lisätiedot:

[27×21 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 48 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk kelt + Artkon logo; s. 1 nimiö + vinjetti; s. 2 tyhjä; s. 3 nimiösivu ”sarjakuvina piirtänyt Eeli Jaatinen”;s. 4 kust. tiedot; s. 5–47 sk; s. 5–8 vihreä painoväri; s. 9–14 pun.; s. 48 tyhjä.]

Pekka Puupää VIII – sarjakuvia : VIII osa

[PPP8]

piirsi Fogeli (Ola Fogelberg, 1950)

Kansi: Pekka ja Justiina myöhästyvät lentokoneesta [= Puupään parhaat 4 kansi 1984].[Takakansi: valkoisella pohjalla harmaarasteroitu piirros Pekka ja Justiina halaavat, Justiina osoittaa Rengas-kahvipakettia, joka värikuvana, otsikko punainen: ”Pekan tuliaiset”, teksti sininen: ”Pekka kulta, miten osaatkaan ostaa minulle tuliaisiksi juuri sitä mistä eniten pidän.”]

Pekka vierailee Paasikiven luona linnassa, tosin Pätkän pilan seurauksena, mutta saakin hyvän vastaanoton ja jopa sikarin. Pekan kotipaikkakunta Savikylä täyttää 45 vuotta, ja presidenttikin vierailee.

Sivuhenkilöitä tulee lisää, Pölhölän lisäksi mm. Vämppilän mutsi, Kenosen akka, Tatu Tattula, Pulliainen (!), pankinjohtaja Sampanheimo ja Mirrin lisäksi naapurin Napoleon-koira.

Pekka on huono salakuljettaja: kun laukusta ei löydy mitään tullissa, hän nostaa hattua kiittääkseen ja paljastaa samalla sikarinsa. Lumpunkeräys on ajankuvaa sekin, samoin erilaiset rahankeräykset.

Lisätiedot:

[18×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk teksti ja piirroksia lisävärein; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–80 sk mv, 6 r / s, tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Pikinokkapiski

kuvittanut ja kirjoittanut Olavi Vikainen (WSOY, 1950) 2.p.1950; 3.p. 1957

Kansi: Piski keinuu koivun oksasta ripustetussa keinussa. Keltainen paita, punaiset housut.

Sisällys:

s. 2 Marjasoppa [m-v 4 r.]
s. 3 ”Tuulilasi” [m-v 4 r.]
s. 4 Uimahyppy [väri 4 r.]
s. 5 Sudenpelätti [väri 4 r.]
s. 6 Kelkkamäessä [m-v 4 r.]
s. 7 Vesipula [m-v 4 r.]< s. 8 Avannolta onkija [väri 4 r.] s. 9 Mahlastaja [väri 4 r.] s. 10 Ei oppi ojaan kaada [m-v 4 r.] s. 11 Mäennousu [m-v 4 r.] s. 12 Vaarallinen matka [väri 4 r.] s. 13 Puitten haku [väri 4 r.] s. 14 Hyönteisverkko [m-v 4 r.] s. 15 Joulukuusi [m-v 4 r.]

Nokkelia visuaalisia ideoita, kuten tuulilasi jäästä tehtynä tai avantokalastus kesällä lautalta. Riimittelyt hieman selittäviä

”Kuvasta käy juoni julki,
miten Piski ohi kulki.”

 Vikaisen murrettu väritys on varsinkin tässä kirjassa tukkoisempaa kuin Asmo Alhon vastaavissa, aurinkoisissa tarinoissa.

Huom. Vuoden 1946 ”Piski Pikinokka” on sama hahmo, mutta eri julkaisu.

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri (väripiirros jossa vihreä metsätausta, ylh. otsikko pun. vers. ja alla kust. must. vers.; tk väri-vinjetti, muuten valkoinen + kust tiedot); ruuduissa numerot ja 2 rivin riimittelyt.]

Rymy-Eetun hyrysysy

[RE14]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, 1950)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E autoilee vanhanaikaisesti, takakannessa maaseudun asujaimisto pölypilvessä ihmeissään.

Sisällys:

Kannen signeeraukseksi vakiintuu E.T. Sarjoissa vaihtelevat yhä TANTTU ja E.T.

Sukulaisuussuhde selvitetään: ”Eetu ystävänsä kohtaa, / ilosta tuon naama hohtaa, / kaupunkia katselevan / orpanansa Kuikkanevan.”

Metahuumoria: kuulla on kädet ja se ilmehtii sekä heittää tähden Eetun viulunsoitolle.

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko, 16 s + kannet, ei sisäkansipainatuksia, mv sk 16 s, vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri, takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen]

Antti Puuhaara tutkimusmatkailijana

[AP8]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1951)

Kansi: Antti merellä lautalla, jossa valkoinen purje, meressä valas.

Sisällys:

s. 3–19 Antti Puuhaara tutkimusmatkailijana [ruudut 1–66, päättyy ½ sivuun]
s. 20–27 Antti Puuhaara ja taitavat veljekset [ruudut 67–96, päättyy ½ sivuun]
s. 28–45 Antti Puuhaara Pilvehisen valtakunnassa [ruudut 97–166]
s. 46–62 Antti Puuhaara sirkuksessa [ruudut 167–232, päättyy ½ sivuun]

Antti saapuu kaupunkiin, jonka ylpeytenä on suuri museo. Sen johtajan, professori Kalkkeisen kanssa hän lähtee Välimeren Sypressisaarelle (!) etsimään päätä veistokselle (”Suurkeräys: Kivikaunottaren pää museoomme!”). Antti löytää pään, mutta myös Hermeen/Hermeksen sandaalit, jotka lennättävät häntä hetken, mutta tukin varassa haaksirikkoutuneena hän päätyy asumattomalle kalliosaarelle, rakentaa lautan ajopuista ja vuohennahoista. Merirosvot eivät Anttia pelasta, vaan heittävät hänelle seuraksi emokissan ja kaksi poikasta. Yhdessä nämä pelastavat Rottasaaren, ja asukkaat antavat emokissasta kultamaljan, poikakissoista laivan!

”Anttia syötettiin ja juotettiin kaupungin parhaissa perheissä ja hänet jopa aiottiin naittaakin. Kun sankarimme kieltäytyi kunniasta, niin hän sai ritarimerkin ja hänet nimitettiin museokaupungin kunniapormestariksi.”

Kerran illansuussa Antti tutustuu majatalossa kolmeen nuorukaiseen, valpassilmäiseen veljekseen. Vanhin on voro, toinen tarkka-ampuja ja kolmas räätäli. Kaikista on apua Vaskikaupungin suruun. Seitsenpäinen lohikäärme on vienyt kuningas Vaskiparran prinsessan, mutta ystävineen Antti hoitaa homman. Vorosta tulee rahaministeri (!), tarkka-ampujasta henkivartioston päällikkö ja räätälistä pukuneuvos!

Peräkorven kylässä on halla vienyt viljan, joten Antti takoo myllyn, mutta se vain jauhaa tyhjää. Sysivuoren mestarisepät auttavat, ja kohta mylly jauhaa pettuleivän tilalle jo liiaksikin herkkuja, ”velliä, silakoita ja muikunmätiä” niin että maailma on niihin hukkua, kunnes mylly pannaan jauhamaan takaperin. Kahville ja sokerille muunnettuna mylly toimii, mutta sepän akka tulee ja rikkoo sen, jottei ihmisistä paisu yhtä mahtavia kuin vuorelaisista. ”Mutta hyvät lähtiäiskahvit tarjosi kylän väki Antille runsaasta kahvi- ja sokerivarastostaan.”

Antti astelee merenrantakaupunkiin, pestautuu Meritursoon matruusiksi ”jäntevien meripoikien” joukkoon, mutta vedennoutomatkalla nukahtaa unikukkien uuvuttamana ja jää laivasta. Antti syö puusta omenia, ja päähän kasvaa hirvensarvet. Muistaa käyneensä saarella, mutta salama on nyt tuhonnut toisen, vastavaikutteisen puun. Antti löytää purjeveneen (!), etsii puuseppää, joka sahaisi sarvet, vaan se vain käy kipeästi, joten Antin on liityttävä sirkuksen suurten ihmeitten joukkoon. Kotikartanon sivuitse ajettaessa hän näkee tähdenlennon, toivoo – ja sarvet putoavat! ”Antti huokaisi helpotuksesta, kun sai taas olla tavallinen ihminen.”

Tarinat ovat irrallisia, vaikka ruudut on numeroitu jatkuvaksi sarjaksi. Formaatista poikkeavat vain pari leveämpää ruutua (r. 121 ja 148). Lievää väsähtämistä on havaittavissa Roineen kerronnassa, vaikka hupaisia yksityiskohtia kyllä riittää. Piirrostyö on edelleen tasokasta, mutta vähänlaisesti sarjallista.

Lisätiedot:

[24×17 cm pehmeäkantinen; 64 s. + kannet; kansi väri (väripiirros, jossa yläosan pun. pohjalla ots. logo valk. vers., alla alaots. must. vers., alh. kust. pystyssä valk. vers.; tk kirjailmoitus); s. 1 nimiö; s. 2 julkaisutiedot; s. 3–62 sarjakuvaa; s. 63 AP:n aikaisemmat julkaisut (1–4 loppuunmyyty); s. 64 tyhjä.]

Esko ja Osku

Raul Roine; kuvittanut Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius (Suomen säästöpankkiliitto, 1951)

[= identtiset paitsi kieli]

Nisse och Nasse

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; pärmbild Toivo Fahlenius (Sparbanksförbundet i Finland, 1951)

Kansi: Tähtitaivasta vasten metsän yllä lentää siivekäs sika, selässään keltatukkainen poika.

Raul Roine on kirjoittanut varsinaisen matkaraportin. Alussa on hieno tunnelma, kun Esko-poika saa joululahjaksi säästöporsaan, ja pojan nukahdettua satukirjan taikatohtori Hokkuspokkus loihtii sen eläväksi, antaapa sille kirjavan kauniit siivet ja pyrstönkin. Matka vie ensin Suomenlahden hylkeiden luo, sitten ukko Kuun pyöreäpäisten valtakuntaan, sitten realistisemmin Venetsiaan, Roomaan, Napoliin, Egyptiin. Rudolf Koivu kuvittaa kauniisti (jo postuumisti julkaistuna), mutta kerronnan hyppelehtivyys johtaa kovin postikorttimaisiin kuviin.

Takakannen sisäkansiteksti korostaa säästämisen tärkeyttä, vaikka saduissa voikin olla totta toinen puoli. ”Vältä kaikkia turhia rahanmenoja, makeisia, elokuvia ja muuta sellaista, mikä ei ole välttämätöntä.”

Lisätiedot:

[20×14 cm pysty vihkonen; väri; 32 s. + kannet; kansi väri (väripiirros, jossa kelt. koristekehyksessä otsikko pun. vers., alla tekijät samoin); 1. sisäkansi ei painatusta; 2. sisäkansi teksti ladottu sinisellä; takakansi vain painotiedot; teksti ja ruutujen kehykset sinisellä; s. 1 nimiösivu; s. 2–32 värisarjakuvaa 2 ruutua per sivu, teksti ladottu alle.]

Kieku ja Kaiku N: 14

[K&K14]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1951)

Kansi: Kieku, Kaiku ja Possu köydenvedossa, Kurre katselee (Possun takana köysi puuhun sidottuna

[Takakansi: Kieku, Kaiku ja Possu köydenvedossa, Kurre katselee, köysi katkennut (jatkoa kannen tapahtumaan).]

Sisällys:

s. 2 Tulitikkuihin ei saa kajota [sin.]
s. 3 Kaiku musiikin häiritsijänä [sin.]
s. 4–5 Mikko Repolaisen uusi aapinen [väri]
s. 6 Vahinko tulee viisaallekin [sin.]
s. 7 Maantiellä leikkiminen on hengenvaarallista [sin.]
s. 8–9 Possu sotii luonnonvoimia vastaan [väri]
s. 10 Jännittävä jalkapallopeli [sin.]
s. 11 Likainen leikkitoveri [sin.]
s. 12–13 Koira vetojuhtana [väri]
s. 14 Vaarin syntymäpäivää juhlitaan [sin.]
s. 15 Possu pyykkipäivän uhrina [sin.]

Tulitikkuaskin räjähdyksen Alho piirtää hienosti, keskeltä tyhjäksi jätetyllä kuvapinnalla:

”Myötä oli onni taivainen,
tunnustaa myös Possu vaivainen.”

Toistoa tulee, toisessa jaksossa muunneltuna:

”Miehelle on riemu taivainen,
oma maja, vaikka vaivainen.”

..ja vielä kolmaskin samassa albumissa:

”Säästä vielä, luoja taivainen,
Henkipoloiseni vaivainen.”

Myös kuvissa on toistoa: Eri piirroksin ja riimein niin possu kuin kukkokin johtavat vettä sisään rännistä:

”Vettä puuttuu jälleen tuvasta,
Kuten hyvin näkyy kuvasta.”

Taidefilosofiaa:

”Soitto – todistaa hän sivusta –
syntyy surusta ja kivusta.”

Sukulaisuussuhteet ovat runollisen joustavia edelleen:

”Asuttamaan käy tietä suorinta
Kieku veljeänsä nuorinta.” [Possua! Vaari on kylläkin pitkä kukko…]

Myöhemmässä kotimaisessa sarjakuvassa toistuvana ideana mainittakoon Mikko Repolaisen uusi aapinen, jossa kettu tekee ’inhimillisiä’ kirjaimia omalla kehollaan [tätä ideaahan toisti mm. Katja Tukiainen kirjassaan ”Kisun ABC”.]:

”Mikko-urheilija, aituri,
on myös tasapainotaituri.”

Uusittu Otavan kokoomissa 1995 ja 2007.

Lisätiedot:

[25×18 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti (kuva jatkaa kannen tapahtumaa); sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi 4 r/s sivuilla 8–9, 12–13 ja 3 leveää ruutua sivulla 4 sekä sivu 5 on 1 iso ruutu, jossa Mikko tekee ’inhimillisisä’ kirjaimia; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit; vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Kolme naapuria

Olavi Vikainen (Kuvataide, 1951)

= identtiset paitsi kieli

Tre goda grannar

Olavi Vikainen (Bildkonst, 1951)

Kansi: Punaisen mökin ikkunassa karhu, jolla punaiset haalarit, vihreä paita, ikkunan alla soittavat Jänis, keltainen paita, ja Possu, sininen paita.

Otsikottomissa sarjakuvissa on ruutujen alareunat jätetty rajaamatta, ja alapuolelle on ladottu riimitelty teksti. Kuvat on iloisesti piirretty, ja väritys on kaunista. Hahmoja ovat Possu, Nalle, Susi ja Pupu. Visuaaliset ideat ovat jälleen nokkelia, kuten Nallen lumipotkulauta. Hauskuus syntyy arkisista asioista: possu ravaa sateessa kotiin suojellen postipakettiaan, ja löytää paketistaan sateenvarjon, susi saa kylmän kylvyn avantoteltassa. Ideoissa on metahuumoriakin: Possu värjää maalaushommissa tahriintuneet housunsa maalipurkissa, Pupu valaisee paluutiensä kiiltomadoilla, Nalle kerää polkupyöränsä edestä naulat magneetilla, ja Nalle kantaa autonsa sillan yli, kun kyltin mukaan silta kestää vain jalankulkijan.

Riimit ovat jälleen hauskoja, paikoin hiukan onnahdellessaankin:

”Pupu päättää tästä asti
lasketella varovasti.”

”Ei Nalle viitsi taluttaa,
kun pyörän ajo haluttaa.”

”Heittäjälleen bumerangi
palaa aivan niinkuin vanki.”

”Hauska pyörällä on ajo,
kunhan rakkine ei hajo.”

”Nalle hankki auton oman,
hienon vaikka konettoman.”

Lisätiedot:

[30×21 cm pysty vihko; 16s. + kannet; ei skp; kansi väri (väripiirros, jonka alaosassa valk. laatikossa aaltoileva otsikko pun. vers.; tk valk. + kust. tiedot); s. 1 nimiö + värivinjetti; sk s. 2–15 tasajaolla 4 r/s, vaihdellen m-v/väri;  s. 2–3, 6–7, 10–11, 14–15;  mv, s. 4–5, 8–9, 12–13, 16; teksti ladottu mustalla gemenalla.]

Mopsi

Olavi Vikainen (Bildkonst, 1951)

= identtiset paitsi kieli

Mopsi

Olavi Vikainen (Kuvataide, 1951)

Kansi: Valkoinen, mustatäpläinen koiranpentu punaisen koirankoppinsa edessä.

Nämä Olavi Vikaisen kirjat ovat kieltä ja kustantajatietoja lukuun ottamatta täysin identtiset [Kuvataide kun on Bildkonst], ellei oteta huomioon ruotsinkielisessä painoksessa hieman vahvempaa sinisen sävyä. Sarjakuvat ovat vuoroin väri-, vuoroin mustavalkotöitä, ja otsikoimattomia yhden sivun neli- ja tasaruutuisia sarjoja (14 kpl). Sivulla 16 toistuu nimiösivun vinjettipiirros.

Mopsi ei poikkeuksellisesti olekaan inhimillistetty hahmo, vaan neljällä jalalla kulkeva koira panta kaulassaan (pieniä inhimillisiä hetkiäkin on). Se ei osaa lukea, mutta tekee uimakieltokyltistä lautan itselleen…

Paikoin on aika hurjia hetkiä: ”Susi joka jäljen keksi, / aikoo Mopsin eineheksi” ja ”Kauhistuksen kanahäkkiä, / pakoon päästävä on äkkiä!”

Tässä kirjassa on useampia ilmapallovitsejä, osa tosin leivontahiivaan liittyen. Vikainen kuvaa hienosti räjähtävät ilmapallot jättämällä osan ruudusta valkoiseksi, piirtämättömäksi.

Lisätiedot:

[29×21 cm pysty vihko; 16 s + kannet; ei skp; kansi väri (väripiirros, jossa ylh. tekijä valk. vers., otsikko pun. vers., alla kust. must. vers.; tk. mv + sin. kehyst. kirjalistaa); identtiset, paitsi kieli, ruotsinkielisessä vahvempi sinisen sävy); mustalla kehys, numerot ja teksti gemenalla ladottu.]

Pekka Puupää 9 – sarjakuvia : IX osa

[PPP9]

piirsi Fogeli (Ola Fogelberg, 1951)

Kansi: Pekka ja Justiina sienestämässä, Pekalla vain punaisia kärpässieniä [ei ole käytetty myöhemmin].

Poikkitaiteellista: Kirjan avausvitsi voisi olla mykkäfilmin käsikirjoitusta: Pekan huomaamatta Pätkä nostelee ikkunasta pois Pekan tarjottimen, tuolin, ja lopulta pöydänkin. Savikylässä toimiii työväenteatteri, jossa esitetään näytelmää ”Miljoonamies”, pääroolina kauppaneuvos Lomssanen. Kätensä kuumennetussa lukossa polttanut varas ”pitää balettiharjoituksia liiterin edessä.” Sisäpiirivitsi on taidekauppa Viherjoutsi (pilapiirtäjien suuret toimeksiantajat kun olivat Arijoutsi ja Viherjuuri). Lompakon ostopaikka Nautala lienee väännös Friitalan nahkakaupasta.

Ajankuvaa: ”Viimeinen kahvinjakelupäivä.” Presidentti on taas tulossa, nyt vihkimään palokunnan kaivoa! Vanhukset ovat ”ukkokodissa”. Tiskinpesukone onkin itse asiassa pesukone. Pihvi on niin sitkeä, ettei lattialle pudonneena kelpaa koirallekaan. Justiina käy Naisliiton vuosikokouksessa.

Mediahuumoria: ”Herra Pekka Puupää, kuuluisan Justiina Puupään puoliso…” Justiinasta tulee oikea mainoskasvo, kauneusvoiteelle: kuvassa ”Justiina Puupää, joka ei koskaan käytä meidän kauneusvoidettamme. O/Y Venus A/B” Kun Pekka ei pääse sotalaivan hinaukseen, Pekka protestoi: ”Alas militarismi!”

Kun naapuri karkottaa variksia kasvimaaltaan ripustamalla tapetun variksen näkösälle, ripustaa Pekkakin – peltohiiren. Naapurustoon tulee paroni Pomppalinna.

Lisätiedot:

[18×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk teksti ja piirroksia lisävärein; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–79 sk mv; s. 80 tyhjä; 6 r / sivu, tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna; ei puhekuplia; Takakansi: Rengas-kahvimainos, kahvipaketti värikuvana, valkoisella pohjalla piirros Pekasta maalituomarina, otsikko punainen, teksti musta : ”Näin kirjoitti Savikylän sanomat…”  (naisten pikajuoksu, johon Pekkakin yritti osallistua, mutta anomus hylättiin ”luonnollisista syistä”=..]

Lue lisää »

Rymy-Eetun tärskäykset

[RE15]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, 1951)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E lähes tyrmättynä nyrkkeilykehässä, musta vastustaja takakannessa nähtynä kolmoiskuvana.

Sisällys:

s. 1 Hirmunuha [4 r.]
s. 2 Pallopeli [4 r.]
s. 3 Kummitus [3+4=7 r.; ylärivi matala, alarivi korkea]
s. 4 Nimipäiväkaakku [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 5 Tapaturman torjuntaa [3 pystyruutua]
s. 6 Unikulkija [4 r.]
s. 7 Tärskäys [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 8 Keihästys [4 r.; välipalkit]
s. 9 Taitoratsastus [3+3=6 r.; alarivin 2. kapeampi, 3. leveämpi]
s. 10 Tikkapeli [3 pystyruutua]
s. 11 Sorsajahti [2+1=3 r.]
s. 12 Matka-arkku [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 13 Kiltti setä [4 r.; välipalkit]
s. 14 Kukkien poimija [4 r.; välipalkit]
s. 15 Vedenkanto [3 pystyruutua]
s. 16 Pelastaja [3 pystyruutua]

Hirmunuha on tuttu vitsi uudestaan piirrettynä. Münchhausenmainen vitsi neljästä linnusta yhdellä keihäällä seivästettyinä. Sorsat toisaalta säästyvät, kun rekyyli vie ampujan järveen.

Animaatiomaista huumoria edustaa makuupussi. Tilannekomiikkaa: täti istuu kaakulle: ”Onpa Eetu-pojalla pehmeä tuoli.” Eetu kävelee unissaan, vaikka sänkyyn sidottuna! Taitava ratsastaja, mutta kompastuu leikkihevoseen.

Voimannäyte: Eetu kantaa piian ämmänlänkineen olkapäillään. Temperamentti tulee esiin, kun pelastusrengas osuu pelastettavan päähän – heittää renkaan takaisin.

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s.; vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]

Kieku ja Kaiku ja Possu [15]

[K&K15]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1952)

Kansi: Maalaustelineillä maalaavat nimiään Kieku, Kaiku ja (telineen alla) Possu [käytetty uudelleen Otavan kannessa Kieku ja Kaiku ja Possu (1994)].

[Takakansi: Kieku ja Kaiku juoksevat Possun perässä maalisudit käsissään.]

Sisällys:

s. 2 Possu säälii lumiukkoa [sin.]
s. 3 Possu pahanteossa [sin.]
s. 4 Hypätään korkealta ja kauas [väri]
s. 5 Possu erehtyy aidan tarkoituksesta [väri]
s. 7 Nallen kerskailun käy nolosti [sin.]
s. 8–9 Possu hillokellarissa [väri]
s. 10 Possun merkilliset kylvöpuuhat [sin.]
s. 11 Possun juhannusmaja [sin.]
s. 12–13 Kaupunkilaispoika maalla [väri]
s. 14 Isoimmat kalat pääsevät aina karkuun [sin.]
s. 15 Possu lehdenlukijana [sin.]

Kaupunkilaiskarikatyyrinä maalaismiljöössä toimii nyt kalotti- ja silmälasipäinen lintupoika.

”Kaupungissa kesän suloa
tunne ei. Siis tervetuloa!”

Uusintana aiemmasta, Possu kylvää nyt pullanmuruja, aiemmin karamellejä. Riimitkin ovat joskus toisteisia:

”Onhan täällä tilat avarat,
lattialle mahtuu tavarat.”

”Ei vain voima ole tärkeää,
jos sen takaa puuttuu järkeä.”

Sinisellä sävyllä on hienosti kuvattu mm. kumpupilviä ja vedenpintaa.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti (kuva jatkaa kannen tapahtumaa, kansi = 1994); sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi 4 r. sivuilla 5, 8–9, 12–13; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit; vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Kurre – I vihko

Raul Roine; kuvittanut Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius ( Suomen säästöpankkiliitto, 1952)

= identtinen paitsi kieli

Kurre – häfte I

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; omslagsbild Toivo Fahlenius (Sparbanksförbundet i Finland, 1952)

Kansi: Kurre muuttonyytti käsissään Pöllö Äreän ovella.

Sisäkannen tekstissä: ”Kurre on tämän ensimmäisen satukirjan nimi, joka aloittaa uuden kuvakirjasarjamme… Taiteilija Koivu ei enää ole keskuudessamme, mutta hänen iki-ihanat kuvansa elävät yhä ja ilahduttavat tässäkin satukirjassa Suomen lapsia.” Lapsia kehotetaan olemaan ahkeria koulussa ja säästämään vähiä rahojaan säästöpankkiin, jotta voivat kerätä komeasta kuvakirjasarjasta kauniin kuvateoksen. Muutenkin teksti korostaa säästämisen merkitystä.

Rudolf Koivun jo kuoltua alkanut sarja on koottu hänen piirroksistaan, mutta kansikuvat ovat kaikki Toivo Fahleniuksen käsialaa. Sekä teksti että kuvat ovat aika perinteistä kuvakirjatyyliä, ja sisäkannen tekstin perusteella tekijät ovat pitäneetkin tätä enemmän kuvakirjana kuin sarjakuvana. Raul Roineen tekstissä on tunnelmaa ja otetta, ja Rudolf Koivun kuvat ovat herkkiä ja kauniita yksityiskohtia myöten. Kovin sarjallista kerronta ei kuitenkaan ole. Selostusteksti on isällisen osoittelevaa (ruudussa 2: ”Kas tässä näemme Kurren syövän herkullista aamiaistaan. Kuusenkäpy pyörii kuin väkkärä hänen näppärissä käsissään”).

Säästäväisen Kurren pesäpuu kaatuu myrskyssä, ja Pöllö Äreä suostuu vuokraamaan peräkamarinsa 50 pähkinällä kuussa. Kurre neuvoo Karhu Mesikämmentä, jolta on tupakka loppu ja rotat vieneet hunajat. Yhtäkkiä Kurre saa päähänsä pistäytyä pääkaupunkiin, ja peippo kertoo, että matkaa on 500 km. Alkumatka kaarnaveneellä Kotijärven yli päätyy veden varaan, mutta Kurki pelastaa.

Joukko Metsolan väkeä aikoo Helsinkiin. Kettu Repolainen on autoilijana komealla avoautollaan. Pupulan perhe matkustaa auton perällä, Kurre moottorin nokalla. Metsänkuningas Tapio tulee kyytiin kalevalaisessa asussaan – eläimet eivät silti ole kokonaan inhimillistettyjä pukeutumista myöten. Karhu Mesikämmen ei mahdu kyytiin, vaan lönkyttelee auton perässä.

Hurjia yksityiskohtia: ”mitä lähemmäksi Helsinkiä tullaan, sitä vinhemmaksi Repolainen vauhtia kiihdyttää. Taitaa siinä mennä muutamilta kaakottajilta jalatkin poikki” (kanaparvi pinkoo tieltä, ja yksi on renkaan alla). Helsingissä on paraatin vastaanotto, eli eri maiden liput koristavat kaupunkia (viitannee vuoden 1952 olympialaisiin, ehkäpä piirretty jo sodan takia peruuntuneisiin 1940 kisoihin?).

Kieltä lukuun ottamatta versiot ovat identtiset.

Lisätiedot:

[21×15 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; kansi väri (väripiirros, jossa pun. koristekehyksessä otsikko valk. vers., osan numero sin. valkoisessa ’pallossa’; takasisäkannessa ladottu teksti sinisellä; s. 1 nimiö; s. 2–16 sk 2 väriruutua / sivu; ei puhekuplia, selostusteksti ladottu ruudun alle numeroimatta, ruutujen rajaus, tekstit ja sivunumerot tumman sinisellä.]

Pekka Puupää 10 – sarjakuvia : X osa

[PPP10]

piirsi Fogeli (Ola Fogelberg, 1952)

Kansi: Eväsretki saareen, Pekka kantaa Justiinaa veneestä rantaan, Pätkä rannalla [ei ole käytetty myöhemmin].

Nyt Savikylä täyttää jo 50 vuotta! Justiinan äiti 70 v. Pekka Puupääkin täyttää 25 vuotta (sama aika ensimmäisestä kirjasta!). Juhlat ovat hirmuhauskat, samoin rääppiäisten rääppiäiset. Tohtori Teräsnuppi tavataan ”hullujenhuoneella.” Pekka lopettaa sivuäänen autosta purkamalla koko moottorin. Ajan hengessä ollaan ”olympialaisvauhdissa” kun Pekka pelastaa Justiinan hatun – ja menettää omansa. Kahvipuita hän valmistaa dynamiitilla. Pekka ei aina huomaa sivumerkityksiä: kun kreivi jättää vierailustaan lapun ”Olen ollut täällä kello 8.00, 8.15, 8.30” Pekka naulaa sen esille huussin seinään, muiden riemuksi.

Sodan jälkeen amerikkalaisia vierailee paikkakunnalla, ja nämä antavat rahaa pienistäkin palveluksista. Heitä kutsutaankin ”kultakaloiksi”. Pekka yrittää salamatkustaa piiloutumalla laivan hiiliruumaan, mutta päätyykin vain kuivatelakalle.

Henkilögalleriaan tulee mm. etsivä Fiksula, pääkonsuli Ihola ja räätäli Mitanheimo. Tällä kertaa Pekka pudottaa talkkunajauhopussin, kaapii jauhot tieltä takaisin pussiin, ja Justiina ihmettelee: ” Kylläpä on reilusti punnittu.”

Helsingissä on kilpailu, kuka parhaiten osaa esittää Pekka Puupäätä. Ensimmäinen palkinto on 5.000:–, mutta Pekka ylipukeutuu ja tulee itse viimeiseksi. Rivi valepekkoja on hauska kuva, aito toinen vasemmalta! Tämän voisi myös lukea etiäiseksi elokuvahankkeista, jotka käynnistyivät heti Fogelin kuoleman jälkeen, ja leski ei oikein pärjännyt elokuvamiesten kanssa sopimusasioissa. Siksi albumien julkaisemista jatkettiin perheen talouden ylläpitämiseksi.

Sivun 80 vinjetti: ”Tähän n:o 10 loppui – tapaamme jälleen joulunaikaan 1953 n:ossa 11. Hyvää uutta vuotta! Fogeli” Valitettavasti Fogeli ehti kuolla ennen sitä. Numero 11 kyllä silti ilmestyi, taiteilijan lesken, Laura Fogelbergin kustantamana.

Lisätiedot:

[19×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk tyhjä; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–79 sk mv; s. 80 vinjetti; 6 r./ s.; tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Rymy-Eetun Paksu-Pertta

[RE16]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, 1952)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E ampuu vanhanaikaisella tykillä, takakannessa lentää kaikenlaista (metalli)rojua.

Sisällys:

s. 1 Uudenvuoden paukku [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 2 Musta kissa [4 r.]
s. 3 Märät jalat [4 r.]
s. 4 Makkarat [3+1=4 r.]
s. 5 Kipeä hammas [2+1=3 r.]
s. 6 Takavarmistus [2+1=3 r.]
s. 7 Kevätkalastus [3 pystyruutua]
s. 8 Peräprutku [3+2=5 r.]
s. 9 Tullimikko [2+1=3 r.]
s. 10 Pitkäkyntinen [2+3=5 r.; alarivin 1. jaettu kahtia]
s. 11 Lypsyllä [4 r.; ylärivin 1. leveämpi , alarivin 2. leveämpi]
s. 12 Kiusanhenget [4 r.; välipalkit]
s. 13 Rakki [4 r.; ylärivin 1. leveämpi , alarivin 2. leveämpi]
s. 14 Sateenvarjo [3 pystyruutua]
s. 15 Tunturihiihto [4 r.; ylärivin 1. leveämpi , alarivin 2. leveämpi]
s. 16 Joulupukkina [4 r.]

Ajan ilmapiiriä kuvaten rosvovitsejä on poikkeuksellisen paljon.

Sisua on muillakin: taloudenhoitaja kantaa Eetun ja tämän kantaman laatikon märkien jalanjälkien välttämiseksi.

Jo toinen muunnelma kyykäärmeen piston hoidosta muurahaispesässä. Hieno tunnelmakuva poron perässä lumipalloksi juoksevasta Eetusta, revontulten loimutessa.

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s, vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]

Antti Puuhaara soittoniekkana

[AP9]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1953)

Kansi: Keltaisella pohjalla ansakuoppa, jossa Antti ja muut muusikot, ylhäällä sudet.

Sisällys:

s. 3–14 Antti ja jättiläiset [ruudut 1–48]
s. 15–29 Antti ja taikaluuta [ruudut 49–108]
s. 30–49 Antti soittoniekkana [ruudut 109–186; päättyy ½ sivuun]
s. 50–72 Antti ja joutsenprinsessa [ruudut 187–278]

Takakansiteksti sanoo: ”Nykyisessä sarjakuvien tulvassa Antti Puuhaara edustaa kotoista sankaria, jonka seikkailut, pulmat ja ratkaisut jokainen suomalainen lapsi voi ymmärtää.” Uuden Suomen arvostelijaa siteerattiin myös: ”Antti Puuhaara on Suomen lasten reipas ystävä, hyväsydäminen ja toimelias seikkailija, ja hänen uudet, aina ihmeelliset vaiheensa kiinnostavat varmaan laajoja nuorten piirejä.”

Lampurien maan pääkaupungissa on riesana lampaita saalistava aarnikotka. Antti Puuhaara hankkii kolmessa laaksossa asustavien kolmen jättiläisen aseet, yksisilmäisen jätin jousen, kaksisilmäisen jätin miekan ja kolmisilmäisen jätin hevosen. Aarnikotka on jättien velipuoli ja muuttuu lohikäärmeeksi, ennen kuin hevonen sen potkaisee rotkoon. Antti saa Pässinsarven ritarikunnan suurristin.

Aamuruskonmaan uljas prinssi on metsällä, ampuu huuhkajan, joka on noita-akka Nokeron ”kananen” ja tulee loihdituksi solakaksi, hienovarpuiseksi koivuksi. Antillekaan Tapio ei suo saalista, joten hän tekee koivusta luudan. Luuta puhuu ja tekee mitä Antti käskee – löylyttää noita Nokeron, tyhjentää Puolmatkan krouvin kreivi Korskan väestä ja järjestää suursiivouksen Kiperälän kuninkaan hovissa. Ministeri panee hanttiin, yrittää tapattaa ja sitten vangituttaa Antin ja pilkkoo luudan, mutta Anttipa pakenee ja löytää neidon, joka aiotaan naittaa ruhtinas Rapamahalle. Neito on kuitenkin unessa nähnyt prinssinsä, sorean kuin koivu! Antti kutsuu luutaansa, joka taas palautuu yhdeksi, lennättää pääministerin toiseen valtakuntaan asti (!). Antti saa siivouksesta palkinnon, mutta luovuttaa sen luudalleen, joka tahtoo vain syleillä prinsessaa – ja muuttuu siten prinssiksi. ”Häät kestivät viikon, ja kaikilla oli hauskaa” (tämä viikko siis yhdessä ruudussa).

Antti saapuu kuningas Kalistuksen maahan. Kuningas on hullaantunut musiikkiin, mutta raivostuu vääristä nuoteista niin, että rikkoo sellonsa ja karkottaa rummun- ja huilunsoittajat maastaan. Palata saavat vain, jos tuovat itsestään soivat rummun ja huilun. Anttipa siinä auttamaan muusikkoja Pitkää ja Pätkää. ”Mustalainen” neuvoo muori Patakoukun luokse, ja tämän savupiipun korjattuaan matkalaiset saavat avun Loitsulassa Patakoukun siskoilta Hiilihanko ja Uunisuti. Eukkojen kisällit ovat susia, mutta myös hopeasepän ja nahkurin kisällejä ja tekevät soittimet Antin hankkimista aineksista. Eukot sitten loihtivat ne soimaan itsestään. Sudenkuopasta sudet eivät auta, mutta eukko Patakoukku auttaa, ja kuningas järjestää lopuksi konsertin.

Antti osuu syyspäivänä Rytökorven suureen saloon, jonne lentävä matto tuo saahi Farrimin väkeä Persiasta. Kuparinruskea Ahmed ja ”pikimusta neekeriorja” Murrim etsivät Suomen karhua eläintarhaansa. Antti auttaa ja pääsee karhun kera matolla Persiaan. Khorasanin saahin kaupungin minareetit ja tasakattoiset talot nähtyään Antti pääsee saahin pojan prinssi Saifin kanssa leijonajahtiin. Nähtyään Riistajärvessä kylpemässä neidon, joka on kaunis kuin marmoripatsas (!) tai kuu ja tähdet, mutta muuttuu joutseneksi, sanoo prinssi: ”Minun on saatava hänet puolisokseni.” Tietäjä, maagi Maguro näkee lampaan palaluusta: ”Neito jonka näit, on nimeltään Joutsenprinsessa” (!) ja on Smaragdisaarella Sinisen meren keskellä henki Mustan Pilven vankina. Lomaa saa vain päivän kerran vuodessa.

”Allah on armollinen. Olemme Sinisellä merellä”, ehtii prinssi todeta, mutta pian ollaankin haaksirikkoutuneina simpukoita nälkäänsä syömässä. Saari on tuhannen yllätyksen saari, ja pinteisiin joudutaan. Lopulta purjehditaan jätin puurovadilla vihreälle saarelle, jolla väki on kirouksen takia apinoina (kirjaimellisesti). Ennustuksen mukaan he odottivat vaaleaa ja tummaa urosta vapauttajikseen. Smaragdisilmäiseltä jumalankuvalta annetaan punainen sinettikivisormus, jonka avulla nujerretaan basalttilinnan Musta Pilvi. Vähän yllättäen juttu päättyy: ”Ja kun oli onni myötä, saapuivat he ilman suurempia seikkailuja saahi Farrimin merikaupunkiin” – puurokuppipurrella! ”Vietettiin kymmenpäiväiset häät. Eikä onnellisempaa paria ollut auringon alla kuin uljas prinssi Saif ja hänen nuorikkonsa, ihana Joutsenprinsessa.” Antti saa lahjaksi lentävän maton ja palaa kotiin.

Nykysilmin on merkillepantavaa, kuinka myönteisesti Raul Roine ja Risto Mäkinen kuvaavat prinssi Saifin. Hänhän on muslimi ja iholtaan kuparinruskea, mutta aktiivinen ja myönteinen hahmo. Aktiivinen ja myönteinen hahmo on myös pikimusta Murrim, jota sivuhahmonakin kiitetään suorituksestaan. Sen sijaan Roineen naishahmot ovat taas aika kliseisiä, loihtivia eukkoja tai kauniita prinsessoja, jotka ovat vain halun ja omistamisen, vangitsemisen ja vapauttamisen kohteita. Prinssi Saif on puolestaan piirrettykin varsin kauniiksi.

Kannattanee myös huomata, että jo 1940 kovin saman näköinen luuta oli eheytynyt palasistaan Disneyn Fantasian Noidan oppipoika -osuudessa. Kotimaisuusastetta korostanut takakansiteksti on hieman hätävarjelun oloista. Raul Roineen tarinat pohjautuvat universaaleihin satuteemoihin, samoin kuin esimerkiksi Disneyn tuotanto, joka oli jo 1951 aloittanut jylläämisensä myös Suomen sarjakuvalehtien uudistuvalla kentällä.

Lisätiedot:

[24×17 cm pehmeäkantinen; 72 s. + kannet; kansi väri (väripiirros kelt. pohjalla, otsikkologo oranssi vers., alaots. valk. vers.; tk AP -kirjailmoitus); s. 1 nimiö; s. 2 julkaisutiedot; s. 3–72 sarjakuvaa.)

Kieku ja Kaiku N: 16

[K&K16]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1953)

Kansi: Kieku, Kaiku ja Possu purjeveneessä.

[Takakansi: Nimikoidut (Kieku, Kaiku ja Possu) haalarit narulla kuivumassa.]

Sisällys:

s. 2 Kaiku myöhästyy kohtauspaikalta [mv]
s. 3 Orava joulukuusen koristajana [mv]
s. 4–5 Kissa himoitsee juhlakaakkua [väri]
s. 6 Keittäjän ei sovi laiskotella [mv]
s. 7 Possu työntää kärsänsä joka paikkaan [mv]
s. 8–9 Äiti-orava jättää Heikki-pojan Kieun hoitoon [väri]
s. 10 Eläimiä eläintarhassa [mv]
s. 11 Huolimaton ompelija [mv]
s. 12–13 Kieun lakki asuntona [väri]
s. 14 Kateus kostaa itsensä [mv]
s. 15 Suursiivouksen aamuna [mv]

Riimeissä on omaa hauskuuttaan:

”Näöstä sen tuntee veli ja
puolueeton arvostelija.”

”Tässä viedään Heikki nyt
tarpeeksensa leikkinyt.”

”Pitäköön sen lakin pesänään,
kunnes tulee aika kesäsään.”

Taas sukulaisuutta laajennetaan runollisesti:

”Vieraaksi on sukulaisia
tulossa jo pupulaisia.”

Tällä kertaa yksiväristen sivujen painoväri ei olekaan sininen, vaan musta. Harvinainen tekninen kömmähdys on sivulla 5, jossa ruutujen 5 ja 6 numerot ja riimit ovat vaihtuneet. Sivun 14 ruudut ja tekstit taas ovat tavallista pienempiä.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti (kuva jatkaa kannen tapahtumaa, tk = 2007); sivunumerointi, sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi 4 r. sivuilla 8–9, 12–13, 4–5 joista 5 2+1 r., sivulla 14 on 1. rivillä 3 ruutua; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja mustalla (!) painovärillä painettuja; s. 5 ruutujen 5 ja 6 numero ja riimittely vaihtuneet.]

Kurre – II vihko

Raul Roine; kuvittanut Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius (Suomen säästöpankkiliitto, 1953)

= identtinen paitsi kieli

Kurre – häfte II

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; omslagsbild Toivo Fahlenius (Sparbanksförbundet i Finland, 1953)

Kansi: Kurre säkki olalla aittansa ovella syksyisessä metsässä (lehtiä ja sieniä).

Ensimmäisessä ruudussa Kurre katselee sievän Kirre-oravaneidon kiipeilyä kuusen oksilla. Seuraavassa Kurre jo ehdottaakin että he rakentaisivat yhteisen pienen pesän. Lento-orava Ketterä kuitenkin sieppaa Kirren matkaansa, ja Kurre itkee: ”Sinne meni minun onneni.”

Muita vihkosen hahmoja ovat toimittaja Harakka (!) ja Kettu Repolainen, jonka Kurre voittaa kilpajuoksussa sekä Otso Mesikämmen, jonka pieni muurahainen voittaa voimain mittelössä, ja Näätä Neulahammas, jota Kirre pakenee Kurren kanssa setä Mäyrän luokse. Mäyrä läimäyttää Näätää, ja Kurre tunnistaa vasta nyt Kirren – ja setä Mäyrä vihkaisee heidät saman tien pariskunnaksi oikein postillan ja silmälasien turvin. Kymmenen tonttua sytyttää sata kynttilää hääjuhliin, joihin kutsutaan puolet metsän väestä (tyypillistä Raul Roineen lukuleikittelyä!). Töpö Tonttunen soittaa haitaria ja ”niin hauskoja häitä ei miesmuistiin ollut vietetty.”

Kirre-tyttönen on kuvattu tytöksi pilkullisen hameen ja kolmen rusetin avulla (yksi kaulassa ja kaksi korvantupsuissa).

Lisätiedot:

[21×15 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; kansi väri (kuten ed.); 1. sk ei sisäkansipainatusta; 2. sisäkansi väri-ilmoitus ”Säästöpankki – Lasten tuttu pankki, Pienetkin säästöt Säästöpankkiin”; tk vain painopaikka ladottu sinisellä; s. 1 nimiö; s. 2–16 sk 2 väriruutua / sivu, ei puhekuplia, selostusteksti ladottu ruudun alle numeroimatta, ruutujen rajaus, tekstit ja sivunumerot tumman sinisellä.]

Pekka Puupää 11 – sarjakuvia : XI osa

[PPP11]

piirsi Fogeli (Laura Fogelberg, 1953)

Kansi: Pekka ja Justiina tandem-pyörällä [käytetty myöhemmin Puupään Parhaat 6 kannessa (Kustannus-Mäkelä 1986)].

Ensimmäinen kokoomakirja, jonka julkaisijaksi on Ola Fogelbergin sijaan ilmoitettu Laura Fogelberg (Fogeli kuoli 1952). Leski oli jo tehnyt sopimuksen Pekka Puupää –elokuvista, mutta niiden tuotto perheelle oli kehno, ja talouden ylläpitämiseksi julkaisusarjaa piti jatkaa.

Aluksi albumeissa on Fogelin sarjoja eri ajoilta (signeerauksista voi päätellä vain jonkin verran, ne nimittäin vähitellen häviävät, mutta varsin sekavaa materiaali näyttäisi olevan alkuperältään, sekä uusintoja että ennen albumeissa julkaisemattomiakin). Otsikointi on horjuvaa, ja samalla otsikolla ja vain pienin muunnelmin esiintyy eri sarjoja. Osa sarjoista on uusintoja ja osa uudestaan piirrettyjäkin (ehkä haamupiirtäjä myös näin opetteli Fogelin tyyliä).

Vähitellen vuosittaisiin albumeihin alkaa tulla selvästi muiden piirtämiä jaksoja, ja asialla olivat Fogelin tytär Toto (Ruth) Fogelberg-Kaila sekä hänen haamupiirtäjänsä Lasse Hietala (1921–2008).

Kerronta ei ole heti ihan hanskassa. Selostustekstit selittävät kömpelösti: ”Kuuluu auton moottorin ääntä” ja ”Loiskis” ladottuna kuvan alle. Jopa kirjaimellisesti: ”Pätkä (ilmestyy näyttämölle)”. Ajan kuvaus jatkuu: kahvikupongit ovat loppuneet, liikkeellä on Egyptin koleraa, markkinoille on tullut uutta ”plastikliimaa”.

Vitsit ovat entistäkin rohkeampia. Pekka yrittää ’lypsää’ sonnia. Pekka kutsuu ompelukonemyyjän ja Justiina lapsenvahdin, ja kun tyttö tulee, Pekka sitten kertoo haluavansa sellaisen uudenaikaisen, kauniisti maalatun, joka pystyy parsimaankin, sellaisen siistin, joka ei syö paljon rasvaa, on hiljainen käynti ja helposti poljettava, mutta ennen kaikkea vähittäismaksulla!

Lisätiedot:

[19×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk tyhjä; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–79 sk mv; s. 80 tyhjä;  6 r. / s.; tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia (huom! Otsikoiden perässä pisteet). Takakansi Rengas-kahvi -ilmoitus: valkoisella pohjalla paketti värillisenä, ylhäällä viiva ja OTK punaisena, mustalla ruutu ilman alaviivaa, Pekka Pätkä ja Justiina, alla teksti: ”Kolme on hyvää kesällä: ruoho maassa, lehti puussa, rengaskahvi Pekan suussa!”]

Lue lisää »

Rymy-Eetu ja Kuikkaneva

[RE17]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, [1953])

Kansi: R-E ja Kuikkaneva marssivat torvia soittaen talvisessa kaupungissa.

[Takakansi: R-E ja Kuikkaneva ratsastavat Pegasoksella tähtitaivaalla.]

Sisällys:

s. 1 Talon tervaus [4 r.]
s. 2 Sormikoukku [2+1=3 r.]
s. 3 Kaunoluistelu [4 r.]
s. 4 Paikanvaihto [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 5 Avantouimarit [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 6 Vedonlyönti [4 r.]
s. 7 Perunasäkki [4 r.; vasemmat ruudut kapeat]
s. 8 Talvionginta [4 r.; ylärivin 1. leveämpi , alarivin 2. leveämpi]
s. 9 Kummitus [4 r.]
s. 10 Kukkapaketti [4 r.]
s. 11 Kumma koira [4 r.]
s. 12 Dollari-irvistys [1+2=3 r.]
s. 13 Katiska [4 r.]
s. 14 Pujottelu [1+2=3 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 15 Kiertokäynti [6 r.]
s. 16 Joululahjat [4 r.; alarivin 1. leveämpi]

Nokkeluutta: Kuikkaneva matkustaa kukkapakettina ja pilailee Eetun kustannuksella, mm. pumpattavalla koiralla.

Niukkaa aikaa kuvaa joululahjojen vaihto: kumpikin antaa toisilleen yhtä ison lahjakortin (1000:–).

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s.; vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, takakannessa eri vinjettikuva.]

Kieku, Kaiku, Possu N: 17

[K&K17]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1954)

Kansi: Kieku, Kaiku ja Possu karusellissa.

[Takakansi: Kieku, Kaiku ja Possu keinulaudalla – takakansi jatkaa kannen tapahtumaa, käytetty uudestaan Otavan Kieku, Kaiku ja Possu -kirjoissa 1994 (tk) ja 2007 (kansi)]

Sisällys:

s. 2 Rautatien ylikäytävän vaarat [sin.]
s. 3 Salaperäinen koputtaja [sin.]
s. 4–5 Possu merihädässä [väri]
s. ”>6 Possu kiusanteon taiteilijana [sin.]
s. 7 Pupu-pienokaisten hiihtoretki [sin.]
s. 8–9 Possu ostaa ikkunaverhokangasta [väri]
s. 10 Minkä taakseen jättää sen edestään löytää [sin.]
s. 11 Vene vetää miehet vesille [sin.]
s. 12 Possun tikkapeli [väri]
s. 13 Koiranpentu tuottaa yllätyksen [väri]
s. 14 Kieku erehtyy henkilöstä [sin.]
s. 15 Tottelematon Possu sairastuu [sin.]

Alhon piirrostyön laatu on ehkä näillä main hienoimmillaan. Hauskat uudet sivuhahmot ovat peikot Nuha ja Yskä, miksei veneilijä Mursukin.

Ikkunaverhosta tehdyt vaatteet ovat suorastaan psykedeelisen hauska idea totaalisuudessaan.

Teksti on edelleen riemastuttavaa:

”Vesille vie mieli venosen.
Hei vaan, millainen on meno sen!”

”Ulkonäkö oli pettävä,
erehdys siis ymmärrettävä.”

”Näin ei liukkaintakaan latua
sovi pelätä tai katua.”

Lisätiedot.

[25×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti (kuva jatkaa kannen tapahtumaa, kansi = 2007, tk = 1994); sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi 4 r. sivuilla 4–5 ja sivuilla 7 toinen rivi leveä (3–4) ja alarivin ruutu 5 kapeampi kuin r. 6, sekä s. 14 ensimmäinen rivi leveä (1–2); ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit: vuoroin värisivuja ja tummansinisellä (!) painovärillä painettuja.]

Kurre ja Kirre – III vihko

Raul Roine; kuvittanut Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius (Suomen säästöpankkiliitto, 1954)

= identtinen paitsi kieli [poikkeuksellisesti myös ruotsinkielisen kannessa ”ja” värillisenä suomeksi]

Kurre och Kirre – häfte III

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; omslagsbild Toivo Fahlenius (Sparbanksförbundet i Finland, 1954)

Kansi: Kurre ja Kirre sateenvarjon alla syksyisessä metsässä (sadepisaroita  ja sieniä).

Koko ihmiskylän väki on rakentamassa rantaan taloa Karjalasta tulleelle Siirtolan perheelle. Kurre ja Kirre tutustuvat talon lapsiin, Paavoon ja Mirjaan, ja keräävät sammalta tilkkeiksi hirsitaloon. Kurre valitaan puheenjohtajaksi metsänväen kokoukseen, jossa perustetaan yhdistys ”Kaikki talteen”. Kirren tätä ihmetellessä Kurre näyttää, kuinka ruispellolta kerätään pudonneet tähkät. Siirtolan emäntä antaa uutispuuroa Kurrelle ja Kirrellekin, ja heidät kutsutaan Siirtolaan kyläilemään ja näkemään kuinka talon väki tekee puhdetöitä päreen valossa: kudotaan sukkaa, luetaan, höylätään reen jalasta, paikataan verkkoa.

Kurre kohtaa Pähkinäviidassa Sirkka Sirittäjän, joka soittelee vain viuluaan tyyliin: ”Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä.” Talvella Sirkka sitten pelastetaan kohmeessa oravien luokse ja tarjotaan hunajateetä! Jouluna Sirkka soittelee oraville ja oppii: ”Joka säästää saadessaan, hänellä on ottaa tarvitessaan”.

Raul Roine kuvaa lapsillekin sarjakuvassa sotakorvauksia ahkerasti makselevan maan tunnelmia. Jotenkin silti tuntuu, että Roineen ja Koivun maailmassa elettiin kyllä vielä paljonkin kauempana nostalgioissa kuin viisikymmentäluvun todellisuudessa.

Lisätiedot:

[21×15 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; kansi väri (kuten ed.); 1. sk ei sisäkansipainatusta; 2. sisäkansi väri-ilmoitus Säästöpankki – Lasten tuttu pankki, Pienetkin säästöt Säästöpankkiin; tk vain painopaikka ladottu sinisellä; s. 1 nimiö; s. 2–16 sk 2 väriruutua / sivu; ei puhekuplia, selostusteksti ladottu ruudun alle numeroimatta, ruutujen rajaus, tekstit ja sivunumerot tumman sinisellä.]

Mari ja Kari

kertonut ja kuvittanut Maire Tolonen (Otava, [1954])

Kansi: Tyttö ja poika keinulaudalla, tytöllä punaista, pojalla sinistä.

Sisällys:

s. 2 Syntymäpäivä
s. 3 Nukku-Matin sateenvarjo
s. 4 Pääsiäissatu
s. 5 Marin ja Karin kevätretki
s. 6 Leikkitupa
s. 7 Kun aurinko nukahti
s. 8 Suuri hirveä hauki
s. 9 Salaperäinen käytävä
s. 10 Kummalliset kärpässienet
s. 11 Kepponen
s. 12 Kari kipeänä
s. 13 Kurre kelkkamäessä
s. 14 Hammaspeikon luona
s. 15 Pieni tonttuparka

Somasti piirrettyä sarjakuvaa. Iloiset värit ja kuvat miellyttävät silmää. Lyhyet sadut ovat mielikuvituksellisia: Kari vaihtaa päiväksi pukua pääsisäiskukon kanssa tai Mari ja Kari avaavat Nukku-Matin eteiseen unohtaman taikasateenvarjon. Vesihiisi muuttaa lapset pieniksi vesileikin ajaksi. Winsor McCayn Pikku Nemoa lienee luettu, sillä uneksinut lapsi herää aamulla sängyn vierestä lattialta. Lapset myös seikkailevat seinällä riippuvassa taulussa.

Pientä toimituksellista epävarmuutta: Kari kipeänä -tarinassa 2. ruudun teksti ”Juuri niin kävikin” olettanee, että edellisessä olisi sanottu ”Tulet vielä kipeäksi.” Tekstitys menee myös paikoin alarivin kuvaruutujen päälle. Sarjat ovat ilmestyneet alun alkaen Lasten maailma -lehdessä (josta 1957 tuli Nasta).

Lisätiedot:

[18 x 25 cm vaaka; pehmeäkantinen vihkonen; 16 s.; myös sisäkannet painettu; sivuja ei numeroitu; värikannet (vihreässä kehyksessä valkopohjainen väripiirros, jonka yläosassa otsikko, nimet vers., ”Sari” pun., ”Kari” sin., ”ja” gem. must. ); värisarjoja; joka sivulla nimiöruutu, jossa aiheen mukainen vinjettikuva, ja kahden ruudun strippi = 5 ruutua. Ruuduilla ohut musta kehys ja sisempi värikehys, usein sininen, joskus keltainen tai taustan värinen. Numeroidut tekstit ladottu ruutujen alle. Takakannessa vinjetti, tekijä- ja kustantajatiedot.]

Pekka Puupää – sarjakuvia : XII osa

[PPP12]

piirsi Fogeli (Laura Fogelberg, 1954)

Kansi: Pekka suksineen ilmassa joululahjapakettien kanssa [ei ole käytetty myöhemmin, ei signeerattu].

Fogelin kuoleman jälkeen kokoomakirjoihin alettiin ilmeisesti koota sarjoja pitkältä ajalta albumeihin välistä jätetyistä sarjoista, ja ehkä jo uusiakin piirrettiin. Sivuilla 11, 21, 28, 58 ja 79 on signeeraamattomat sarjat. Signeeraukset ovat usein hankalasti kätkettyinä, ja ne voivat olla eri tavoin muunneltuja, esim. pystysuuntaan tai kirjaimet pomppien piirrettyjä tai jopa peilikuvana. Niitä on piilotettu mm. kissan häntään! Ehkä grafologi voisi selvittää, milloin mikäkin sarja on signeerattu, tai sarjojen alkuperäiset julkaisuajat pitäisi selvittää Kuluttajain lehdestä. Osan sarjoista takana ovat ilmeisesti jo Toto Fogelberg-Kaila ja haamupiirtäjänsä Lasse Hietala.

Hahmogalleriaan tulee laitapuolen kulkijoita, mm. Jätkä-Janne, Hamppari-Kalle, murhaaja Puukkola, suurvaras Kalle Kakola, varastetun tavaran kauppias Jokapaikan Ville. Toki myös salapoliisi Holminen ja vuorineuvos Rahaheimo. Ikävän rasistinen huijarikauppias Sebulon mahtuu vielä mukaan. Vorojen varalle varautuminen tuottaa tappioita, kun Pekka ompelee ”Snellmannin” alushousuihinsa varmaan talteen, ja Justiina pyykkää setelin. ”Olisi se Elannon säästökassa sentään ollut parempi!”

Ajankuvaa on esimerkiksi vuokralautakunta ja uusi Miss Suomi. Pekka yrittää huijausta hakemalla eri lääkäreiltä todistukset pomolle vapaan saamiseksi ja toisaalta sairausvakuutukseen, ja sekaisinhan ne menevät. Poliisi myös luulee Pekan salakuljettavan ”Warsovan laulua” eli pirtua. Puupäät ovat kuitenkin raittiusyhdistys Tähden huviretkellä. Pekka ja Pätkä kutsuvat ikävästi Justiinaa ”läskimakasiiniksi”. Toisaalta Pekassa on romanttisiakin puolia, vaikka Justiina ei aina niitä huomaa.

Tyylilaji on aika pitkälle slapstickiä eli paukkufarssia, mutta tavallaan se alkaa lähestyä myös sitcomia, klassisen kotoista tv-komediaa, vaikkei tv vielä Suomessa yleistykään.

Pekka ja Justiina viettävät hopeahääpäiväänsä, ja toisaalta Pekka nauttii jo kuuluisuudesta, käy jopa tapaamassa toimittajaa ravintola Kämpissä. Kuuluisuus on jo sitä luokkaa, että Pekka tunnistetaan valepuvussakin, ja väkijoukko odottelee häntä pisuaarin ulkopuolella. Pekka käy myös odottelemassa ministeriössä, tosin vain keräämässä muilta kävijöiltä jääviä sikareita tuhkakupeista.

Lisätiedot:

[18×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk tyhjä; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–79 sk mv; s. 80 tyhjä; 6 r. / sivu; tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia; Takakansi: Colombia-Santos-kahvisekoitus 7 -ilmoitus: valkoisella pohjalla paketti värillisenä kun julisteena, koristenauha jatkuu oranssina paketista ja molemmin puolin koristesiivekkeet, taustalla mustalla kaupunkikuvaa, edessä Pekka ja Justiina kadulla, alla teksti: ”OTK:n kahvia juhlaan – arkeen”.]

Lue lisää »

Pikilakki

Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1954)

Kansi: Nuori mies saa avainnipun jätiltä, joka istuu karhun vetämissä kärryissä.

Sisällys:

s. 3–17 Pikilakki [R 1–60]
s. 18–32 Niko Nokkela [R 1–60]

Antti Puuhaaran tapaan koottu vihkonen, jossa on kaksi tarinaa toisen tarinan otsikon alla.

Kultakuninkaan poika metsästää isänsä kiellosta huolimatta Peikonniityllä, ja Isopeikko loihtii prinssin uljaaksi oriksi. Nuorukainen Pikilakki pyrkii kuninkaankartanoon karjapaimeneksi. Peikonniityllä pulaan jouduttuaan nokkela poika lupautuu peikolle rengiksi, ja mittauttaa palkakseen lähes pohjattoman lakillisen kultarahoja. Hevonen puhuu pojalle ja neuvoo karkumatkalle kolme peikon tavaraa mukanaan. Lehvästä tulee metsä, kivestä vuori ja tinatuopista järvi peikon esteeksi takaa-ajossa. Kirves ja moukari auttavat selviämään kahdesta, mutta kolmannen kettu neuvoo hoitamaan juomalla, ja peikko halkeaa.

Pikilakki pääsee puutarharengiksi, mutta Kultakuninkaala varautuu sotaan naapurikuninkaan joukkojen hyökätessä. Peikon haarniskaan naamioitunut Pikilakki voittaa taistelun ja katkaisee hevoseltaan kaulan, jolloin tämä palautuu prinssiksi! Pikilakki pääsee kuninkaan vävypojaksi, ja viimeisessä ruudussa on taas häät.

Kuninkaan korpraali värvää komeita nuorukaisia henkivartiostoon. Niko Nokkela on nuorin kolmesta veljeksestä, jotka lomillaan käyvät taikatohtori Tietäväisen linnaa vartioimassa ja saavat palkkioikseen rahamassin, josta eivät rahat lopu, voittamattoman miekan, ja hatun jonka avulla voi matkustaa vaikka kuinka pitkiä taipaleita. Niko ostaa veljekset vapaaksi sotapalveluksesta ja saa miekan ja hatun ostamalla veljilleen komeat maakartanot (50 ja 100 lehmän) ja lähtee kosimaan Kultakuninkaalan prinsessa Sirkkusilmää. Prinsessa onkin katala ja huumaa nuorukaisen ja vie tältä taikakalut yksi kerrallaan. Yhä kauemmas karkotettuna Niko joutuu lopulta oudolle saarelle ja löytää sieltä kaksi omenapuuta, joiden omenat kasvattavat sarvet ja taas pudottavat ne. Niiden avulla Niko sekä kostaa prinsessalle että saa hänet puolisokseen (!), eivätkä viholliset uhkaa enää valtakuntaa, kun Nikolla on voittamaton miekka.

Raul Roineen tarina toistaa hänen muista sarjakuvistaankin tuttuja aihelmia. Risto Mäkisen piirrostyö on siistiä, mutta vähän innotonta. Ilmeikkäin hahmo on Isopeikko. Hontelossa Pikilakki-pojassa on luonnetta, mutta prinsessat ovat jälleen statisteja ja rekvisiittaa – ja jopa sankarin omaisuutta!

Huomattakoon, että vuoden 1951 Puuhaarassa on samaa sarvijuttua, mutta vuoden -54 tarina tapahtuu tavallaan itse asiassa ensin, tosin hahmo vaihtuu! Sarjat on siis joko tehty tai julkaistu epäloogisessa järjestyksessä.

Lisätiedot:

[25x17cm pysty vihko; 32 s. + kannet; ei skp; kansi väri (väripiirros, ylh. otsikko valk. vers., alla kust. must. vers.; tk väri ilmoitus: Antti Puuhaara saatavissa ja kansikuvat AP karhunkesyttäjänä, AP soittoniekkana, AP Taitava takoja, AP tutkimusmatkailijana.  ”AP on RR:n luomus, jolle RM on antanut kuvallisen muodon”); s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–32 sk, m-v 4 r./s.; ruutujen alla numeroidut selostustekstit, sivun yläreunassa otsikko tai koristelista.]

Rymy-Eetu frakissa

[RE18]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, 1954)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E tulossa juhliin huonosti istuvassa asussa, hienostotaulukin hämmästyy, takakannessa hienoa väkeä, jopa järkytyksestä pyörtyen.

Sisällys:

s. 1 Vuokrafrakki [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 2 Konsertti [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 3 Sienimetsässä [4 r.]
s. 4 Köydenveto [4 r.; ylärivin 2. leveämpi, alarivin 1. leveämpi]
s. 5 Keittokirja [4 r.]
s. 6 Merimiehenä [4 pystyruutua]
s. 7 Esteratsastus [4 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 8 Vilutipat [4 r.]
s. 9 Aitajuoksu [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 10 Mätäkuun kala [4 r.; ylärivin 1. leveämpi, alarivin 2. leveämpi]
s. 11 Kiire [4 r.; ylärivin 1. leveämpi , alarivin 2. leveämpi]
s. 12 Pakovesi [4 r.; alarivin 2. korkeampi]
s. 13 Kolmiulotteinen [4 r.]
s. 14 Jousimiehenä [2+1=3 r.]
s. 15 Piski [4 r., välipalkit]
s. 16 Kaksi joulupukkia [2+1=3 r.]

Eetun tyyliin kuuluu, että sienimetsältä tulee evääksi myös karhu. Graafisesti hieno klassikkosivu, jossa märssykorin pohja pettää Eetun alta. Perusvitsi lääkkeen ravistamisesta nauttimisen jälkeen. Kun Eetulla on kiire, hän juoksee junankin ohi. Elokuvaan eläytyessään hän mottaa läpi valkokankaan ja vielä tiiliseinänkin.

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s.; vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]

Antti Puuhaara etsii aarretta

[AP10]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1955)

Kansi: Antti apinoiden kantotuolissa.

Sisällys:

s. 3–49 Antti Puuhaara etsii aarretta [ruudut 1–186; päättyy ½ sivuun]
s. 50–64 Antti Puuhaara ja antiikin väki [ruudut 1–60]

Aika erikoinen soppa antiikkisista myyttiaineksista:

Tarina jatkuu siitä, mihin edellisessä kirjassa jäätiin. Antti käärii taikamaton rullalle ja tallettaa sen aarreaittaansa. Kesän hän häärii pelloilla väkensä kanssa, mutta syksyn tullen sankarin valtaa outo levottomuus. ”Onnellisten muuttolintujen” lailla Antti aikoo Egyptiin, mutta päätyy Punaisen meren vaiheille. Kaksi nauravaa ”neekeripoikaa” vain lannevaatteissa toivottaa hänet tervetulleeksi Kymmenen palmun keitaalle. Taikuri Al-Alak on jalokivien keräilijä ja tavoittelee kuningatar Kleopatran jalokiviä. ”Ennustettu on, että vaalea pohjolan uros auttaa minua.” Taikamaton polttamisella uhattu Antti lähtee apuun Egyptiin, ja Sfinksin ja pyramidit nähtyään hän kilvoittelee hautaa suojelevien henkien kanssa.

Al-Alak kirjaimellisesti sokaistuu aarteistaan, ja kotimatkalla Antin mattomatkan keskeyttää taikurin veli Samum hiekkamyrskyn muodossa. ”Antti, joka osasi lintujenkin kieltä, ymmärsi tietenkin mitä Saharan keitaaseen majoittuneet apinat hänelle puhuivat.” Antti väittää olevansa apinoiden pikkuserkku, mutta: ”Ei meillä voi olla noin rumaa sukulaista.” Apinat ovat keksineet hyrrän, mutta telkeävät kilvassa voittaneen Antin ja vapauttavat taas tämän autettua laskutoimituksessa. Lievää itseironiaa heijastelee Antin toteamus: ”On tämäkin seikkailu!”

Vielä Antti huijaa leijonakuningas (!) Hallavaharjaa juoksemaan kehää niin, että koko leijonakatras hukkuu hiekkaan (!). Osin apinain kantotuolissa, osin matolla yöllä lentäen Antti pääsee merenrantaan ja liittyy professori Douhun retkikuntaan etsimään Atlantista. Sukelluskello hajoaa 1000 m:n jälkeen, jättikala katkoo vaijerit ja letkut, mutta onneksi Atlantiksen professori Simppu pelastaa, Douhu oppii kieltä – ja Anttikin pystyy hengittämään, kun suihkulähteet suihkuttavat ilmaa! Yksi-, kaksi- ja kolmisilmäinen ja pyrstökäs väki merihärkineen ja -hevosineen kiinnostaa aikansa, mutta eniten vetää Medusan temppeli, jossa Antti nielaistaankin kokonaan!

Seuraava seikkailu alkaa, kun Antti pitkän tunnelisyöksyn jälkeen tulee Etnan alle, atlantislaisia ja Etnan ihmisiä orjuuttavan Vulkanuksen palkeisiin. Prinsessa Dioma, Vulkanuksen tytär, vapauttaa Antin neuvomalla taontatehtävässä ja karkaa itsekin tulivuoren purkauksessa – ja päätyy Afroditen, Eroksen ja Hermeksen avulla kaunottareksi ja antiikin aikojen missikisoihin, joissa Paris on yksi tuomareista (!). ”Dioma joka julistettiin mailman kauneimmaksi, ei enää luonut silmäystäkään Anttiin. Vulkanuksen tytär näet sai sadoittain kosimakirjeitä, joten sulhoista ei ollut puutetta.” Jälleen on sankari pelastunut, välillä jo ihmeteltyään, olisiko sittenkin karkausvuosi…

Lisätiedot:

[24×17 cm pehmeäkantinen; 64 s. + kannet; kansi väri (väripiirros, jossa nimilogo valk. vers., alaots. must. vers., alh. kust. pun. vers.; tk AP –kirjailmoitus); entinen formaatti, mutta ruutu 103-104 on leveä, vaikka teksti jaettu kahteen ja numeroitu samoin; s. 1 nimiö; s. 2 julkaisutiedot; s. 3–64 sarjakuvaa.]

Kieku ja Kaiku ja Possu

[K&K18]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1955)

Kansi: Kieku, Kaiku ja Possu, pukkihyppelyä.

[Takakansi: Pyöreät päät, Kieku, Kaiku ja Possu]

Sisällys:

s. 2 Korkkimaton kiinnitys [sin.]
s. 3 Possu soutajana [sin.]
s. 4–5 Paras pysyä kokoistensa seurassa [väri]
s. 6 Ensin työ, sitten leikki [sin.]
s. 7 Ahmatit oravan vieraina [sin.]
s. 8–9 Hätävalheen surulliset seuraukset [väri]
s. 10 Possu erehtyy syömään saippuahiutaleita [sin.]
s. 11 Possu ampuu nuolen hukkaan [sin.]
s. 12–13 Possu on taas huolimaton [väri]
s. 14 Eväskorin painon salaisuus [sin.]
s. 15 Karhu uimataidon opettajana [sin.]

Huumoria niin sanassa..:

”Irroittaa jo lailla taiturin
Possu veneen päästä laiturin.”

..kuin myös kuvassa, kun Oravalla vierailleet ja hyvin kestityt kukot eivät mahdukaan enää ovesta ulos.

Kommunikointia käydään myös kuvaan piirretyin tekstilappusin:

”Olen elokuvissa.” ja ”Tiskit ovat tässä.”

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti (tk = nimiösivun vinjetti 1994); sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla, paitsi 4 r. sivuilla 4–5, 8–9, 12–13, sivulla 3 ylärivi 3 ruutua, ja sivulla 5 ylärivi leveä, sivulla 9 alarivi leveä; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Kurre ja Kirre – IV vihko

Raul Roine; kuvittanut Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius (Suomen säästöpankkiliitto, 1955)

= identtinen paitsi kieli

Kurre och Kirre – IV häftet

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; pärmbild Toivo Fahlenius (Sparbanksförbundet i Finland, 1955)

Kansi: Karhu laskee tervaa Kirren pitelemään ämpäriin Kurren katsellessa.

Kurrella on pakkasella reiät lapasissaan, eikä herra ja rouva Mäyräsen hoitamasta Metsolan sekatavarakaupastakaan ole apua. Rouva vain neuvoo säästämään vaatteissa ja parsimaan lapaset! Niinpä Kirre-rouva ryhtyy töihin. Perheen roolit ovat ajan tapaan selvärajaiset.

Kurre pelastaa Otso Mesikämmenen kiipelistä, kirjaimellisesti tassustaan ansaan juuttunut karhu pelastetaan Hiirulaisten sukukunnan voimin, kun kokonainen rykmentti jyrsii loukashirren poikki. Auttajilleen Otso tarjoaa hunajakestit, ja Rudolf Koivun hauska kuva näyttää, kuinka kymmeniä hiiriä kyyristelee hunajapurkkien reunoilla hännät suorina roikkuen.

Kurre tarvitsee vuotavaan veneeseensä tervaa, ja Karhuvaari noudetaan Peräkorvesta oppimestariksi tervanpolttoon. Metsolan väki noutaa tervaa kippoihinsa, mutta Kettu Repolainen hiipii yöllä varkaisille, ryvettäen turkkinsa tervahaudassa.

Metsolan oppinein on professori Pöllönen. Hän tekee almanakankin. Kurre ja Kirre korvaavat loppuneen paloöljyn sadalla kiiltomadolla.

Tonttu Pitkäparta ja eukkonsa kutsuvat Kurren ja Kirren jouluksi luokseen. Linnuille tehdään viljalyhde, kattoon ripustetaan himmeli. Muorin mielityö on lieden äärellä, ja Joulupukkikin käy viskaamassa säkillisen lahjoja lattialle.

Lisätiedot:

[21×15 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; kansi väri (kuten ed.); 1. sk ei sisäkansipainatusta; 2. sisäkansi väri-ilmoitus Säästöpankki – Lasten tuttu pankki, Pienetkin säästöt Säästöpankkiin; tk vain painopaikka ladottu sinisellä; s. 1 nimiö; s. 2–16 sk (2 väriruutua / sivu, ei puhekuplia, selostusteksti ladottu ruudun alle numeroimatta, ruutujen rajaus, tekstit ja sivunumerot tumman sinisellä).]

Kurre ja Kirre – V vihko

Raul Roine; kuvittanut Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius (Suomen säästöpankkiliitto, 1955)

= identtinen paitsi kieli

Kurre och Kirre – V häftet

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; pärmbild Toivo Fahlenius (Sparbanksförbundet i Finland, 1955)

Kansi: Kurre ja Kirre avanto-ongella, Kettu lipoo kieltään ahvensaaliille.

Kurre, Kirre ja Mäyräsen perhe ovat avanto-ongella. Kettu Repolainen pyytää hännällään, mutta jäätyy kiinni. Mäyräsen Matti pelastaa ketun hakkaamalla irti jäätuuralla.

Hannu Harakka on ”Harakanvarpaan” päätoimittaja, jolta on paperi päässyt loppumaan. A. Ampiala osaa onneksi tehdä kotitekoista paperia vanhassa ladossa. Sirkka elelee herra Mettisen hunajalla, kunnes Mettisen suku ajaa pois.

”Metsolassakin tuntuu jalkinepula.” Varsinkin tuhatjalkainen on pulassa. Mäyräsen vaarilla ei suutarinverstaallaan ole nahkaa edes yhden kengän puolipohjaukseen, saati tuhanteen pariin. Kurre ja Kirre keräävät tammenterhoja ja halkovat kuoret puolikengiksi!

Ukko Tapio antaa kuulutuksen: ”Raikukoon metsä tänä vuonna pienokaisten ilosta.” Kurrekin sanoo Kirrelle: ”Nyt minä tiedän, mitä meidän kodistamme puuttuu. Meillä ei ole tenavia, jotka peuhaisivat lattialla!” ”Tosiaankin”, huudahti Kirre – ja alkaa heti kutoa naavasta lastenvaatteita. Kurre ryhtyy puusepäksi ja veistelee oman kehdon.

Lisätiedot:

[21×15 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; kansi väri (kuten ed.); 1. sk ei sisäkansipainatusta; 2. sisäkansi väri-ilmoitus Säästöpankki – Lasten tuttu pankki, Pienetkin säästöt Säästöpankkiin; tk vain painopaikka ladottu sinisellä; s. 1 nimiö; s. 2–16 sk 2 väriruutua / sivu, ei puhekuplia, selostusteksti ladottu ruudun alle numeroimatta, ruutujen rajaus, tekstit ja sivunumerot tumman sinisellä.]

Pekka Puupää – sarjakuvia : XIII osa

[PPP13]

piirsi Fogeli, oik. Ola Fogelberg, Toto eli Ruth Elisabeth Kaila jaLasse Hietala (Laura Fogelberg, 1955)

Kansi: Pekka, Justiina ja Pätkä lentokoneessa (merkintä ”P.P.” ja ”12”) [käytetty myöhemmin Kustannus-Mäkelän kannessa Puupään Parhaat 7 (1987).]

Aikakauden hintatasoa sarjakuvassa: elokuvat 100 mk, talvitakki 8.000, huvimatka Tallinnaan 150:– ja arpoja 100:–, lihapulla-annos 65 mk ja halvassa hotelli Hanhessa sänkyjä kahdelle 5:–, mutta yöllä huoneessa käykin varas. Polkupyörä viedään jopa poliisiaseman edestä. Sarjaan ilmaantuu Savikylän Kansallispankki.

Henkilögalleriaan tulee Mustalais-Janne, Mustalais-Joonas ja Pitkäkynsi-Ville, joskus hahmot ovat vain Rosvo 1 ja Rosvo 2. Ajosen Jannea ei enää sanota ”mustalaiseksi”, ja muutenkin romanien kanssa ollaan hyvissä väleissä, saadaan mm. apua hevoskuljetuksiin. Hienostonimiä nyt Hiidenpelto.

Pulu on nyt leikkikehässä. Pekka on ollut ”stipendimatkalla Pariisissa”! Pekka polttaa luteet isännän saunasta – ja saunan.

Vain osassa sarjoja on enää Fogeli-signeeraus. Sarjojen piirrosasu heikkenee verrattuna Fogeliin, tekijänä joko Toto (Ruth Elisabeth) Fogelberg-Kaila tai hänen haamupiirtäjänsä Lasse Hietala, joiden yhteistyön tulos toki kehittyy vuosi vuodelta sarjan jatkuessa vielä pitkään (aina vuoteen 1976 asti).

Lisätiedot:

[19×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk tyhjä; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–79 sk mv; s. 80 tyhjä: 6 r. / sivu; tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia; pisteet taas otsikoiden perässä s. 33–48.]

Lue lisää »

Rymy-Eetu ja rasvattu salama

[RE19]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, [1955])

Kansi jatkuu takakanteen: R-E lentää salamaniskusta, takakannessa Kuikkaneva samoin.

Sisällys:

s. 1 Häiritty iltarauha [4 r.; välipalkit]
s. 2 Anteeksianto [4 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 3 Kurakeli [4 r.; ylärivin 1. leveämpi, alarivin 2. leveämpi]
s. 4 Hyppyurheilua [3 pystyruutua]
s. 5 Tuntipalkalla [4 r.]
s. 6 Kumma lumiukko [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 7 Siima [4 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 8 Peilinosto [3+2=5 r.]
s. 9 Tulta piippuun [4 r.; ylärivin 2. leveämpi, alarivin 1. leveämpi]
s. 10 Väärinkäsitys [2+1=3 r.]
s. 11 Kaksoisolento [4 r.]
s. 12 Iso hauki [1+2=3 r.]
s. 13 Kylpyrannan aave [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 14 Seikkailu porraspuulla [3+2=5 r.]
s. 15 Kohtalon oikku [2+3=5 r.]
s. 16 Mäkihyppy [4 r.; alarivin 2. leveämpi]

Eetu on herrasmies, joka pyytää anteeksi saman tien nyrkiniskuaan. Politiikkaan ei puututa: vaalimainoksessakin on vain ”hattupääpuolue” ja ”lakkipääpuolue”, joiden molempien kylttejä Eetu kantaa tasapuolisesti työkseen.

Itsetunto-ongelmiako: Eetu ostaa peilin, jossa näyttää harteikkaammalta. Silti tulen piippuun saa vaikka salamasta. Käytöstavoista olisi hyötyä, juuri kadulla haukuttu törmäilijä onkin Eetun uusi hammaslääkäri!

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s. (vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi; 2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4, ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä); kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]

Antti Puuhaara jättiläisten maassa

[AP11]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1956)

Kansi: Antti mammutin korvan päällä, auttaa professori Douhua nousemaan.

Sisällys:

s. 3–22 Antti Puuhaara muinaismaailmassa [ruudut 1–78; päättyy 1/2 s.]
s. 23–39 Antti Puuhaara jättiläisten maassa [ruudut 1–66; päättyy 1/2 s.]
s. 40–50 Antti ja Hiiden hirvi [ruudut 1–42; päättyy 1/2 s.]

Tarina jatkuu edellisen kirjan lopusta. Hermes noutaa Antin taikamaton Atlantiksesta, se kun oli unohtunut sukelluskelloon. Sattumalta (!) Antti törmääkin kotikulmillaan professori Douhuun samaiselta retkeltään ja tämän kanssa löytää Hiidenvuoren luolasta jäätyneen mammutin – ja aikakoneen! Mammutilla ratsastaen, mutta valitettavasti ilman kameraa ja värifilmiä (mustavalkosarjakuvassa!) he ratsastavat halki muinaisaikojen. Antti saa mammutista mainion maatyöavustajan, mutta yllättäen myös menettää sen takaisin vuoreen.

Toisessa tarinassa Antti erehtyy ampumaan jätti-kokkolintua, joka lennättää ja ravistelee tämän kostoksi jättien maahan. Siellä sankaria nöyryytetään kissojen kampaajana ja nukkekodin siivoojana – jopa prinsessan nukkena ja prinssin leikkisotilaana. Maratonin voittokaan ei pelasta Anttia, mutta linnan kyyhkyslakasta löytyy kirjekyyhkyn kyyti kotiin.

Kolmas ja kaikkiaankin vihoviimeinen Antti Puuhaara -tarina on vaatimaton seikkailu Lapissa. Hiiden hirveä tavoitellut Antti joutuu Jäätehisen hyytämisvaaraan, mutta selviää arvoituksista – taaskin prinsessan avulla. Jäätehisen kanssa jäämeren rannassa Antti huijaa jätin syömään suolasilakoita ja juomaan kaksi tynnyriä tervaa. Silloin Antti ajelee Hiiden hirven vetämänä pulkalla kotiinsa ja päästää hirven takaisin Lappiin. Viimeisessä ruudussa: ”Vilusta sininen Antti kiipesi saunan lauteille kuumaan löylyyn.”

Risto Mäkinen hakee hieman erilaista tyyliä muinaismatkailussa, joka muuten tuntuu viittaavan myös toisena ilmestyneeseen kotimaiseen sarjakuvakirjaan, Ilmari Vainion ”Jorva ja Tannu ennenmuinoin” (1912) sekä Jules Vernen vastaavien tarinoiden kuvittajiin. Jättien maassa hän pääsee leikittelemään haastavilla kuvakulmilla, ja rasterinkäyttökin on osaavaa. Raul Roineen tarinoissa on entistä enemmän töksähtelevää tuntua, ja viimeinen seikkailu on aivan täytetarinan oloinen.

Tämä jäi viimeiseksi Antti Puuhaara -albumiksi. Vielä senkin sivulla 52 olevassa ilmoituksessa Raul Roineen aikaisemmista teoksista ”seikkailusarjoja” kuvataan ruutu- eli kuva- ja sivumäärällä (AP etsii aarretta 246 kuvaa, 64 sivua , AP soittoniekkana 278 kuvaa, 72 sivua, Pikilakki 120 kuvaa, 32 sivua). Ihmetyttämään jää myös, miksi ruutujen koko vielä pieneni ensimmäisestä kirjasta hyvin nopeasti, vaikka piirrokset siinä olivat parhaiten edukseen. Liekö johtunut jostakin kirjapainoteknisestä mukavuussyystä. Tämä kuitenkin korosti kuvasarjamaisuutta sarjakuvamaisuuden kustannuksella, ja ehkä siksikään sinänsä hyvin piirretyt ja kiehtovasti kerrotut Puuhaarat eivät pystyneet pitkään kilpailemaan ulkomailta vyöryvän huippusarjakuvan kanssa.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen albumi; 52 s. + kannet, ei sisäkansipainatuksia; kansi väri (väripiirros, alaosassa valkoisella taustalla otsikkologo pun. vers., alaots. must. vers., kust. sin. vers.; tk kirjailmoitus ”Seikkailujen maailma”); entinen formaatti, mutta ruutu 11-12 toisessa tarinassa on leveä, vaikka teksti jaettu kahteen ja numeroitu niin; s. 1 nimiö; s. 2 julkaisutiedot; s. 3–50 sarjakuvaa; s. 51 sisällys; s. 52 ilmoitus RR:n aikaisempia teoksia (2 AP ja Pikilakki).]

Kieku ja Kaiku ja Possu [19]

[K&K19]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1956)

Kansi: Kieku, Kaiku ja Possu ’pikalinjalla‘ (puinen leikkibussi), punainen tausta.

[Takakansi: Keinulauta (aihe sama kuin K&K 17).]

Sisällys:

s. 2 Pöytätennis ei siedä sadetta [sin.]
s. 3 Kanootin vesillelasku [sin.]
s. 4–5 Saituus ei kannata [väri]
s. 6 Possu ja imuletku [sin.]
s. 7 Keittokirja voi erehtyä [sin.]
s. 8–9 Possu puuroa paossa [väri]
s. 10 Possu sieppaa nallen hatun [sin.]
s. 11 Kissa saa lentävän lähdön [sin.]
s. 12–13 Ylpeys käy lankeemuksen edellä [väri]
s. 14 Possu erehtyy maljakon päistä [sin.]
s. 15 Possun pöytätavat parannetaan [sin.]

Kaiku nähdään ilman paitaa, ja mustahan kukko on kokonaan. Opettavaisimmillaan itsekkään kätkemät marjat kätkettyinä litistyvät piloille. Oivaltava tarina on tuuli kääntelemässä reseptikirjan sivuja (kanelia, sipulia, jauhoa, juustoraaste):

”Marjakeitto tämänkertainen
veljesten on ilmeen vertainen.” (’veljekset’  = kukot ja possu).

Nokkelaa on riimittely:

”Tässä Possu jälleen jököttää.
Puuro maistu ei. Hän mököttää.”

..ja ongelmanasettelutkin:

”Kieku naurusta on haljeta.
Miksi? Alkaako jo valjeta?”

Lukija saa itse päätellä.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti (tk =  tk vinjetti 1994); sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi 4 r. sivuilla 4–5, 8–9, 12–13, sivulla 2 ylärivi 1. ruutu leveämpi ja alarivi leveä ruutu 5–6,; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Kurre ja Kirre – VI vihko

Raul Roine; kuvat Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius (Suomen säästöpankkiliitto, 1956)

= identtinen paitsi kieli

Kurre och Kirre – VI häftet

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; pärmbild Toivo Fahlenius (Sparbanksförbundet i Finland, 1956)

Kansi: Kurre ja Kirre linnunpesällä, jossa kolme munaa, Kurre heristää sormeaan Käelle.

Rouva Käki häärii Peipottaren pesällä. Kurre huomauttaa, että jokaisen tulee hoitaa omat asiansa. Kurre ja Kirre rakentavat talon Käelle, joka selviytyykin hyvin kuuden poikasen ruokinnasta, vaikkei ole ennen toiminut lastenhoitajana!

Sananjalkapensaissa itkevän keijukaisen huntu on riekaleina, eikä Mäyrän kaupassa ole uusia. H. Hämähäkin kotikutomo auttaa.

”Kirre saa hienostelun puuskan” ja menee rouva Repolaisen luokse, joka on opinkäynyt kähertäjä. Seinällä on juliste, jossa kuvassa kettuneito ja teksti ”Eau de Sammal”. Käherrettäessä Kirren häntäkarvat syttyvät tuleen, mutta Kurre sammuttaa ne märillä sammalilla. Monta viikkoa kuluu ennen kuin Kirre kehtaa näyttäytyä seurapiireissä (!). Toisaalta Kurren hyvässä hoidossa ei tullut ikävä.

Kurre ja Kirre pääsevät Ukko Tapion luokse vieraisille lapsineen (huom! lapsia tulee varsinaisesti vasta seuraavassa numerossa!). Ukolla on hammassärky, jota ei kukaan ole onnistunut hoitamaan, mutta Kurrepa sitoo poron kinnerjänteen hampaan ympärille, kiinnittää toisen pään karhun kaulaan, säikäyttää karhun, ja niin siitä vihoittelevasta hampaasta päästiin!

Tonttu Äreä ei pidä sienistä, joita eukko vaatii häntä keräämään. Kurre ja Kirre auttavat, tonttumuori tekee päivällisen, myös lanttumuhennosta, ja Äreäkin ihastuu sieniin. Kurren ja Kirren kanssa hän kerää sieniä suolaan talven varalle.

Lisätiedot:

[21×15 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; kansi väri (kuten ed.); 1. sk ei sisäkansipainatusta; 2. sisäkansi vain painopaikka ladottu sinisellä; tk väri-ilmoitus Säästöpankki – Lasten tuttu pankki; s. 1 nimiö; s. 2–16 sk 2 väriruutua / sivu, ei puhekuplia, selostusteksti ladottu ruudun alle numeroimatta, ruutujen rajaus, tekstit ja sivunumerot tumman sinisellä.]

Kurre ja Kirre – VII vihko / Nöpö ja Söpö

Raul Roine; kuvat Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius (Suomen säästöpankkiliitto, 1956)

= identtinen paitsi kieli

Kurre och Kirre – VII häftet / Nöpö och Söpö

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; pärmbild Toivo Fahlenius (Sparbanksförbundet i Finland, 1956)

Kansi: Kirre leipoo, Nöpö ja Söpö seuraavat valmiina nuolemaan välineitä.

Kannessa lukee jo ”Nöpö ja Söpö”, sillä Kurkimuori toimittaa metsänväelle heidän pienokaisensa. Kurre ja Kirre nukkuvat, ”eivätkä lainkaan huomanneet, kuinka Kurkimuori pisti päänsä ikkunasta ja laski käärön nurkassa odottavaan kehtoon.” Setä Mäyrä taas ottaa ja kastaa kaksi somaa oravapienokaista Nöpöksi ja Söpöksi, ja vanhemmat ovat hyvin tyytyväisiä nimiin! ”Nyt riitti iloa Oravalan talossa.” ”Kirre keitti tammenterhoista ristiäiskahvit, jota hän tässä tarjoilee herra Mäyräselle.”

Kohtapa Nöpö ja Söpö jo kiipeilevät verhoissa. Kurre opettaa heitä lukemaan Kaarnakuoriaisen aapisesta. Poikaset opettelevat liitämistä Siirtolasta lainatun sateenvarjon (tosi pienen!) avulla, oravatyttö kun ensin putoaa, tosin pehmeälle sammalmättäälle.

Hiirulaisen perhe on joutunut kodittomaksi. Nöpö ja Söpö vievät perheen kivitatin luokse tehdäkseen siitä talon heille. Nöpö kaataa vahingossa koko tatin, joten Kurre tekee kaarnasta lahjatalon.

Koko Oravalan perhe on Kotojärvellä uistelemassa, kun hauki alkaa vetää venettä, joka kaatuu, mutta haukikin päätyy rannalle siiman ja koivun (viittaus piirtäjään?) vipuamana. Oravat esittelevät jättihaukea: ”suurin hauki, joka Kotojärvestä koskaan oli pyydetty.”

Nöpö ja Söpö kohtaavat Siirtolan Ollin ja Oilin (eri lapset vai nimet vaihtuneet aiemmasta?) joulukuusimetsältä ja tuovat omaankin kotiinsa kuusen. Kirre keittää, paistaa ja leipoo jouluherkkuja. Professori Pöllönenkin kutsutaan jouluvieraaksi. Oravaperhe saa uuden almanakan, jota ”alettiin tutkia oikein miehissä.”

Kummallista kyllä, sarjaan ilmestyy jo vanhanaikaiselta näyttäneenä pudotettu tapa numeroida kuviin liittyvät tekstit. Vihkosesta 7 lähtien aina numeroon 9 ruudut on numeroitu kolmen sivun jaksoihin 1–6. Numerointi on sijoitettu kuvien alle ja tekstin yläpuolelle, mutta tekstipalstan keskelle. Rajaviivat ja teksti ovat edelleen tummansinisiä.

Lisätiedot:

[21×15 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; kansi väri (kuten ed.); 1. sk ei sisäkansipainatusta; 2. sisäkansi väri-ilmoitus Säästöpankki – Lasten tuttu pankki, tk vain painopaikka ladottu sinisellä; s. 1 nimiö; s. 2–16 sk 2 väriruutua / sivu, ei puhekuplia, selostusteksti ladottu ruudun alle, ruutujen rajaus, tekstit ja sivunumerot tumman sinisellä.]

Pekka Puupää – sarjakuvia : XIV osa

[PPP14]

piirsi Fogeli [Toto Kaila ja Lasse Hietala] (Laura Fogelberg, 1956)

Kansi: Pekka soittaa haitaria, laiturilla tanssit. [Kansi ei signeerattu, eri versio käytetty myöhemmin Kustannus-Mäkelän kannessa Puupään Parhaat 5 (1985).]

Joulukuu on sateinen, eli vetinen. Pätkä kommentoi elokuvajulistetta: ”Aku Ankka, parasta mitä tiedän, mutta en mene katsomaan.” Lunkreeni lainaa Pekalle kansanauton (= Volkswagen), jonka moottorin poikkeavasta sijainnista isketään vitsiä.

Vielä Fogelin piirtämässä jaksossa Justiina on niin mustasukkainen, että luultuaan Pekan olevan asunnossa jonkun naisen kanssa, potkii oven rikki todetakseen, että kuunnelmahan siellä vain olikin.

Edelleen selostusteksti on kuin näytelmäkäsikirjoitusta: ”Tietysti Pekan piti esiintyä juuri silloin, kun häntä ei tarvittu.” Klassikkoa muunnellaan: Pekka ja Pätkä vaihtavat maalattu-kylttejä ja päätyvät istumaan maalatulle penkille.

Taidekritiikkiä: rouva Niemisen verkkokassi, jossa on punasipuleita, käy taideteoksesta.

Viimeiset Fogeli-signeeraukset. Sarjojen piirrosasu heikkenee verrattuna Fogeliin, tekijänä Toto (Ruth Elisabeth) Fogelberg-Kaila ja/tai Lasse Hietala.

Lisätiedot:

[19×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk tyhjä; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–80 sk mv, 6 r / s, tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Rymy-Eetu joulukadulla

[RE20]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, [1956])

Kansi jatkuu takakanteen: R-E joulukadulla, vastaan tulee Joulupukki ja muuta väkeä, Kuikkaneva kantaa kuusta, joka takasivulla kaataa muuta väkeä.

Sisällys:

s. 1 Uudenvuoden päätös [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 2 Hiihtoloma [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 3 Jännärikuunnelma [4 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 4 Tarjoilijana [2+1=3 r.]
s. 5 Hyppynuora [4 r.]
s. 6 Korentomatka [2+1=3 r.]
s. 7 Radioselkkaus [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 8 Jäänmurtaja [2+1=3 r.]
s. 9 Verokarhu [4 r.]
s. 10 Maalattu penkki [2+1=3 r.]
s. >11 Autokauppa [4 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 12 Lyhyttavaraa [2+1=3 r.]
s. 13 Uimahyppy [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 14 Hirmuhauki [6 r.; alarivin 3. leveämpi]
s. 15 Sienisato [4 r.; välipalkit]
s. 16 Joulukadulla [4 r.; ylärivin 1. leveämpi, alarivin 2. leveämpi]

Eetu on parantumaton, hän hermostuu jopa naulatessaan seinälleen taulua ”Älä hermostu!” Animaatiotason huumoria, kun oma kenkä osuu takaraivoon. Näppärä muunnelma ikivanhasta vitsistä: ”maalattu” -kyltti penkillä takaa, että saa istua rauhassa.

Sukulaisuus muuntuu riimeissä:

”Syypää lie kai Kuikkaneva,Eetun serkku kenkkuileva.”

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s., vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]

Hannu ja tuhma peikko

Aarne ja Aulis Nopsanen (1957)

[= identtiset paitsi kieli]

Johan och det stygga trollet

Aarne ja Aulis Nopsanen (1957)

[Teksti tulossa]

Heimosoturi Ismo

Kirjoittanut Lauri Pakkala, piirtänyt Urpo Mikkonen

(Kustantaja Sisä-Suomen Sanomat, Äänekoski 1957–58)

Tämähän ei oikeastaan ole sarjakuvakirja, mutta kun numeroituna lehtenä ilmestynyt teos on melkoisen mittava, otan sen mukaan.

’Suomen ainoa jatkuvajuoninen sarjakuvalehti, jossa on vain yksi pitkä sarja. Nykysilmin työ näyttää harrastajamaiselta, mutta oli kyllä monia kotimaisia aikalaisiaan edellä sarjakuvakerronnallaan ja kaupallisella otteellaan (ilmestyi kahdesti kuussa, irtonumero 60 mk ja vuosikerta 1 200 mk, ennen 60-luvun rahamuutosta). Numerossa kolme pahoitellaan ”tapahtumaköyhiä vaiheita nuoruusvuosina orjantehtävissä” ja luvataan ”tapahtumien rikkautta ja seikkailun jännitystä koko rahan edestä.” Puhekuplia käytetään, vaikka ruuduissa on myös selostusteksti. Realistista tavoitteleva mutta tyylitelty piirrostyö tuo mieleen myöhemmistä tekijöistä jopa Kalervo Palsan.

Tekijät kertoivat ylevistä aikeistaan ajan tyyliin lehdessä: ”Olemme lähinnä ajatelleet jo hiukan varttuneempaa nuorisoa ja tarkoituksenamme on tarjota heille sarjakuvamme kautta mielenkiintoista luettavaa ja lähinnä sellaista luettavaa, että se ei ole hengeltään vaaraksi nuorison terveelle kehitykselle. Valitessamme aiheeksi heimosodat, emme tehneet sitä siinä mielessä, että pyrkisimme ihannoimaan sotaa ja että kerrontamme kautta voisimme tarkkailla jonkun heimon negatiivisia enempää kuin positiivisiakaan puolia, vaan että löytäisimme molemmista osapuolista ne ihmistyypit, hyvät ja huonot, joista on koostunut yhtenäinen ja yksimielinen Suomen kansa.”

Takakannessa jatkettiin: ”Tämä uusi kirjanen on sopiva niin suomalaisen tytön kuin pojankin vapaalukemistoon. Sen aihe ja ympäristö on kotoista, kaikille suomalaisille tuttua. Ulkolaisten ’veljien’ tavoin Ismo toivoo laajaa tuttavapiiriä, lupaamatta kuitenkaan lukijoilleen veristä paukuttelua, enempää kuin sadismista [!] kidutustakaan, vaan päätähuimaavia seikkailuja kotoisessa ympäristössä, milloin erämaitten petojen, milloin voittajaheimon sotilaiden parissa.”  Vielä: ”Vaikkakin Ismo liikkuu meille kaikille tutussa ympäristössä ja historiallisesti tuttuna aikakautena, on tekijät vapauttaneet niin itsensä kuin myös lukijat historian kertaukselta ja luoneet sarjakuvista vapaasti oman henkensä lapsen.”

Tekstistä vastasi Lauri Pakkala ja kuvituksesta Urpo Mikkonen, ja kustantajana oli Sisä-Suomen Sanomat, Äänekoski. Aluksi painokset myytiin heti loppuun, ja toimitus kannusti tilaajiksi. Loppupään numeroissa oli jo pahoitteluja epäsäännöllisestä ilmestymisestä (”eräiden teknillisten syiden takia”) ja vakuutteluja vastaisesta säännöllisyydestä. Lehti kuitenkin loppui yllättäen, ja näkemättä jäivät Lapin seikkailun loppuvaiheet, hämäläisvankien vapauttaminen ja Lapin noidan kohtaaminen, joita viimeisen julkaisun lopussa jo lupailtiin.

Piirrostyö on hieman kömpelöä mutta ilmaisevaa. Sivutaitossa on yllättäen tuplaraamit, eli sivutaiton ruudut on koottu vielä ne kaikki ympäröivällä kehyksellä. Sisällössä nousee esille erityisesti aktiivinen ja osin varsin myönteinen naiskuva.

Kätevänkokoinen, pokkaria vastaava koko viittaa matkalukemistoon, ja tapahtumaa sisällössä riitti, romantiikasta seikkailuun.

[6 kpl 20 x 15 cm pysty vihko; sarjakuvalehti]

Lue lisää »

Kieku ja Kaiku ja Possu

[K&K20]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1957)

Kansi: Kieku, Kaiku ja Possu puujaloilla (Possu putoaa), valkoinen tausta, yläosan tekstitausta punainen.

[Takakansi: Kieku, Kaiku ja Possu katselevat aidan yli, Vahti (koira) takanaan.]

Sisällys:

s. 2 Elokuvaliput tarttuvat pöytään [sin.]
s. 3 Possu ei osaa antaa rahasta takaisin [sin.]
s. 4–5 Kun puuro ei maistu [väri]
s. 6 Pentu merihädässä [sin.]
s. 7 Possun päänsärky [sin.]
s. 8–9 Mehu vaihtuu paloöljyksi [väri]
s. 10 Vaarallinen riippakivi [sin.]
s. 11 Pitkä keskustelu [sin.]
s. 12–13 Possun rakennusapulaiset [väri]
s. 14 Kieku on ostanut mehupullon [sin.]
s. 15 Kieku opettaa koiraansa [sin.]

Yhteisöllisyyttä kuvataan jälleen: tikka tekee naulanreiät, pukki puskee naulat paikoilleen. Eläimet ovat eläinten näköisiä, inhimillisten kukkojen ja possun seurassa.

Hätä keinot keksii. Kun mehu kaatuu liukkaalla pakkaspolulla, se tarjoillaan mehujäänä:

”Jäätelöä mistä paikasta
ostitkaan näin hyvää, raikasta?”

Toisaalta, liian hyvin sateenvarjoa kantamaan opetettu koira ei suostu luopumaan siitä sateellakaan, ja Kieku kastuu taas.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri: tk väri vinjetti; sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi 4 r. sivuilla 4, 8, sivulla 5 kaksi leveää ruutua 5+6, joissa riimejä 2 x 2 riviä/ruutu, sivulla 8 alarivi leveä ruutu, sivuilla 12–13 kummallakin kaksi leveää ruutua, joista ruuduissa 2 ja 4  2 x 2 riviä riimejä; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Kurre ja Kirre – VIII vihko / Nöpö ja Söpö

Raul Roine; kuvittanut Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius (Suomen säästöpankkiliitto, 1957)

= identtinen paitsi kieli

Kurre och Kirre – VIII häftet / Nöpö och Söpö

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; pärmbild Toivo Fahlenius (Sparbanksförbundet i Finland, 1957)

Kansi: Kurre [tai Nöpö] poimii mustikoita täyteen koriin, Mauri Mäyräsellä vajaa tuokkonen.

Tonttumuorin kahvipannun pohja on rikki. Mäyräsen kaupan pannut, padat ja kattilat on jo aikoja sitten myyty loppuun. Kurre keksii toimittaa romunkeräyksen. Sysivuoren tontut saavat sitten uutta taottavaa. Nöpö ja Söpö Oravainen (sukunimi esiintyy kaiketi ensimmäistä kertaa koko sarjassa!) häärivät kaikkein innokkaimpina ja monta säkillistä romua löytyy. Kesällä kerätyistä voikukanjuurista muori keittää mojovat korvikkeet.

Metsolan nuorisolla on lennokkikilpailut, mukana myös Nöpö ja Söpö. Herra Kurki on mittamiehenä. Mesikämmenen pojat Pörrö ja Törrö tekevät kömpelön lennokin, mutta pääskysellä varustettu lennokki lentää korkeimmalle.

Suursuon laidassa Nöpö ja Söpö näkevät miehiä ja poikia, Siirtolan Paavonkin, talkooleirillä uutta maata raivaamassa, jopa kaupunkilaispoikia on mukana auttamassa.

Marjankeruukilpailussa Mäyräsen Maurilta menee joka toinen marja omaan suuhun, mutta Pörrö ja Törrö näyttävät voittavan, kunnes paljastuu, ettei kukaan ostakaan heidän marjojaan torilla, sillä mukana on puolet lehtiä ja varsia. Niinpä Nöpö ja Söpö voittavat marjatalkoot (!).

Nöpö ja Söpö hiihtävät tonttu Äreän luokse. Pukki on pyytänyt tätä avukseen Korvatunturille, ja Oravaisen perhe astuu mukaan Metsolan pikajunaan. Parin päivän kuluttua ollaan Lapissa Korvatunturin asemalla. Viimeisessä ruudussa: ”Tässä näemmekin koko Oravaisen perheen valmistamassa mikä mitäkin, jotta kukaan ei jäisi ilman joululahjaa.”

Lisätiedot:

[21×15 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; kansi väri (kuten ed.); 1. sk ei sisäkansipainatusta; 2. sisäkansi väri-ilmoitus Säästöpankki – Lasten tuttu pankki, tk vain painopaikka ladottu sinisellä; s. 1 nimiö; s. 2–16 sk 2 väriruutua / sivu, ei puhekuplia, selostusteksti ladottu ruudun alle, ruutujen rajaus, tekstit ja sivunumerot tumman sinisellä.]

Kurre ja Kirre – IX vihko / Nöpö ja Söpö

Raul Roine; kuvittanut Rudolf Koivu; kansi Toivo Fahlenius (Suomen säästöpankkiliitto, 1957)

= identtinen paitsi kieli (Nöpö ja Söpö lukee kaulalapuissa punaisella kannen molemmissa versioissa)

Kurre och Kirre – IX häftet / Nöpö och Söpö

Raul Roine; illustrerad av Rudolf Koivu; pärmbild Toivo Fahlenius ( Sparbanksförbundet i Finland, 1957)

Kansi: Palokärki hakkaa lahoa kantoa, Nöpö ja Söpö katselevat.

Mäyräsen Mauri syö munavoileipää naama keltaisena, ja Nöpö ja Söpökin haluavat. Menevät Äreälän tonttumuorin kanatarhaan (50 kanaa) ja perustavat itsekin kanatarhan saamillaan kahdella untuvikolla. Ne kuitenkin ovat molemmat kukkoja, joten saivatkin vain isot kävelevät herätyskellot!

Siirtolan lapset Paavo ja Marja etsivät lääkekasveja myydäkseen niitä apteekkiin. Nöpö ja Söpö tekevät samoin ja myyvät päivänkakkaran nuppuja herra Kettusen apteekkiin.

Nöpö ja Söpö leikkivät Ulpukkalammella ja häiritsevät Sam Sammakkoa, joka päättää tuhota oravanpoikaset (!) houkuttelemalla vedenalaiseen linnaansa, sitoo langat kauloihin ja vetää veden alle. Haukka Haaranen kuitenkin pelastaa oravat kuusenlatvaan, mutta vie Sammakon mennessään.

Nöpö ja Söpö näkevät aarnivalkean ja etsivät aarretta. Palokärki auttaa, mutta paljastaa, ettei aarretta ole, vain laho kanto. Kirjaimellisesti sormi pystyssä Palokärki neuvoo: ”Aarteiden harhaa on turha tavoitella. Ei löydy muita rikkauksia kuin ne, jotka työtä tekemällä ja säästämällä hankitaan.”

Harakanvarpaan päätoimittaja Hannu Harakka kirjoittaa Metsolan sanomalehteen joulurunoa. Nöpö ja Söpö hakevat kuusta. Mauno Mehiläinen perheineen valaa kolmihaaraisia kynttilöitä mehiläisvahasta. Metsolan säästäväiset nuoret hellittävät kukkaronnyörejään jouluksi ja ostavat yhtä ja toista Mäyräsen kaupasta.

Kirre häärii tuvassa emäntänä laittaen kesän ja syksyn kuluessa säilötyistä tarvikkeista maittavan jouluillallisen. Isä-Kurre ja äiti-Kirre jäävät onnellisina istumaan joulupöytään Söpönsä ja Nöpönsä kanssa nauttimaan sen monista antimista.

Rudolf Koivun signeeraus R.K. näkyy useissa kuvissa, kannessa T.F. eli Toivo Fahlenius.

Tämä on sarjan viimeinen julkaisu, 11 vuotta piirtäjän kuoleman jälkeen!

Lisätiedot:

[21×15 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; kansi väri (kuten ed.); 1. sk ei sisäkansipainatusta; 2. sisäkansi väri-ilmoitus Säästöpankki – Lasten tuttu pankki; tk vain painopaikka ladottu sinisellä; s. 1 nimiö; s. 2–16 sk 2 väriruutua / sivu, ei puhekuplia, selostusteksti ladottu ruudun alle, ruutujen rajaus, tekstit ja sivunumerot tumman sinisellä.]

Lepsu ja Komittari

Veikko ”Joonas” Savolainen (Helsingin Sanomat, 1957)

Tämä on oikeastaan kuvakirja, mutta koska se on suoraa jatkumoa Joonas-sarjakuvasta ja piirrostyylikin on yhdenmukainen sen kanssa, otan sen mukaan.

Teksti tulosssa.

Moomin 1

by Tove Jansson (Allan Wingate, 1957)

Kansi: Väritetty kollaasi hahmoja kirjan tarinoista, vas. yläkulmassa numero 1 mustalla, alla mustalla pohjalla keltainen teksti MOOMIN.

Sisällys:

s. 5–35 Moomin and the Brigands [MP1]
s. 36–58 Moomin and the Family Life [MP2]
s. 59–87 Moomin on the Riviera [MP3]

Margery Allinghamin esipuheessa kerrotaan, että kirjaa oli odotettu siitä asti, kun sarja alkoi ilmestyä Evening Newsissä (1954). Hän vertaa Tovea piirtäjänä Caran d’Acheen, joka hänen mukaansa oli vielä vähän tuhlailevampi, aavistuksen maneerisempikin! ”Kuva sanoo sanottavansa helposti ja puhtaasti kuin kellon kilahdus, täydellinen viiva, täydellistä ekonomiaa, ei mitään turhaa.”

Huom! Sarjojen valikoima on erilainen kuin Muumipeikko– ja Mumintrollet-albumisarjoissa (tässä sarjat ovat alkuperäisjärjestyksessä!).

Ks. Muumipeikko 1 (WSOY 1958, 1990)

Lisätiedot:

[29×22 cm pysty, kovakantinen kirja; kansi ja tk väri (mv piirros väritettynä, tausta vaaleansininen, pääväreinä mv, sin. ja violetti; Toven piirros myös tk; 88 s. + kannet (2+2), + sisäkansilehdet (2+2); ei sisäkansipainatuksia; s. 1 Margery Allinghamin esipuhe; s. 2 tyhjä; s. 3 nimiösivu; s. 4 kust.tiedot; s. 5, 35 ja 59 otsikko ja 2 strippiä, muuten 3 str/sivu; m-v; s. 88 tyhjä.]

Mumintrollet n: 1

av Tove Jansson (Schildt, [1957])

Kansi: Sarjan hahmoja ryhmäkuvassa, etualalla Nuuskamuikkunen,  Muumipeikko ja Mymmeli sekä taustalla Nipsu, Muumipappa ja Muumimamma, Niiskuneiti ja hattivatteja ym., aurinkoa ja myrskyä.

Sisällys (sarjan järjestysnumero ja strippimäärä):

s. 5–50 Mumintrollet [MT 1; 91 str.]
s. 53–86 Muminfamiljen [MT 2; 68 str.]
s. 89–123 Den ensliga ön [MT 4; 74 str.]

Ks. Muumipeikko 1 (WSOY, 1958, 1990)

Lisätiedot:

[18×23 cm vaaka albumi; 123 s.; paino (Malmö; Framtiden); kansi väri (väritetty mv piirros, lisävärit pun., sin. ja keltainen, must. ’pallossa’ oik. alakulmassa valk. numero 1, alla mustassa palkissa otsikko kelt. vers.]

Mumintrollet n: 2

av Tove Jansson (Schildt, 1957)

Kansi: Sarjan hahmoja ryhmäkuvassa, etualalla Miska, Surku (Ynk), Muumipeikko, taustalla mm. herra Riski ja hahmoja Rivieralta, Muumimamma, Muumipappa ja Niiskuneiti.

Sisällys (sarjan järjestysnumero ja strippimäärä):

s. 5–47 Familjen lever högt [MT 3; 85 str.]
s. 51–91 Den farliga vintern [MT 5; 82 str.]
s. 95–135 Låtsaslek [MT 6; 82 str.]

Takakannessa sitaatti Göteborgs Handelstidningen -lehdestä [toim. suom.]: ”KULTAKAIVOS – Muumipeikon ja hänen perheensä kohtalot ja kokemukset ovat ilmestyneet sarjakuvamuodossa. Ihmeellisiä – mitään muuta ei voi sanoa.”

Ks. Muumipeikko 2 (WSOY 1990)

Lisätiedot:

[18×23 cm vaaka pehmeäkantinen albumi; selässä MUMINTROLLET DEL II; kansi väri (väritetty piirros, taustaväri vaaleansininen, lisävärit violetti ja keltainen, valk., ’pallossa’ oik. alakulmassa numero 2, alla mustassa palkissa otsikko kelt. vers.; tk mainos muumikirjoista, Toven piirros kehyksissä, arvostelusitaatti teksti ladottu mustalla); 136 s. + kannet; ei sisäkansipainatuksia; m-v sk 2 str./s.; ei sisäkansipainatuksia; s. 1 nimiö; s. 2 kust.tiedot; s. 3 otsikko; s. 4 tyhjä; s. 47 1 str; s. 48 otsikko; s. 49 otsikko; s. 50 tyhjä; s. 92 tyhjä; s. 93 otsikko; s. 94 tyhjä; painojälki tuhruisempi kuin osassa 1.]

Pekka Puupää – sarjakuvia : XV osa

[PPP15]

Piirsi Fogeli, Toto Kaila ja Lasse Hietala (Laura Fogelberg, 1957)

Kansi: Pekka ratsastaa lehmällä, Pätkä pitelee lyhtyä [ei käytetty myöhemmin].

Iloisemmat ajat palaavat: Ajanmukaisesti Pulu saa sähköjunan. Pekka taas sekoittaa taikinaa sähkötuulettimella ja sähköistää pyörivän tarjoilutason. Alppiaurinkolamppukin nähdään. ”Maskeraadivaatteita vuokrataan”. Pekka lukee isoa Sarjakuvia-lehteä. Niemiskän pieni Veka-poika korjaa Abloy-lukon.

Justiina harrastaa liikuntaa, mutta lihoo kävelylenkeillään, kun tapaa Matikaisen ja Mutikaisen rouvat. Pekan mieliruoka on luumuputinki.

Laitapuolen kulkijoita taas: Tenu-Ville ja Puli-Pete, Hamppari-Kalle. Samassa sarjassa esiintyy muoto Pöhkö-Pelle sekä Pöhlö-Pelle. Muita hahmoja ovat Neiti Sipinen ja Neiti Sievinen, Helppo-Heikki sekä johtaja Rahanen.

Lisätiedot:

[19×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimeattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk tyhjä; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–80 sk mv, 6 r / s, tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Rymy-Eetu ja Helppo-Heikki

[RE21]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, 1957)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E juoksee pakoon takakannen Helppo-Heikkiä.

Sisällys:

s. 1 Uimaopettaja [2+1=3 r.]
s. 2 Jiu-jitsu [4 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 3 Auton käynnistys [4 r.; ylärivin 1. leveämpi, alarivin 2. leveämpi]
s. 4 Pyykillä [5 r.; 4 neliönä ja 1 tuplakorkea]
s. 5 Autiolla saarella [2+1=3 r.; yläruutujen välissä pyöreä ruutu]
s. 6 Nokikolarina [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 7 Lääkärissä [4 r.; välipalkit]
s. 8 ”Rengasmatka” [2+1=3 r.]
s. 9 Koskenlaskijana [2+1=3 r.]
s. 10 Löytö [2+1=3 r.]
s. 11 Paha uni [4 r.]
s. 12 Erehdys [2+1=3 r.]
s. 13 Ei-kenenkään-pöytä [2+1=3 r.]
s. 14 Ritarillisuutta [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 15 Yöllinen meteli [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 16 Helppo-Heikki [4 r.]

Signeerauksissa vakiintuu signeeraukseksi E.T. noin 1957 alkaen.

Eetu ei hallitse voimiaan, auton käyntiin veivaamisestakin menee auto nurin. Toistoa lelulaivavitsistä, nyt purjelaivan sijaan höyrylaiva.

Kansalaistottelemattomuutta: kun yksikään tarjoilija ei koe pöytää omakseen, vie Eetu pöydän mukanaan. Vakiovitsissä meteli tuleekin omasta radiosta, Tantulla tosin nuotitkin hymyilevät.

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko, 16 s + kannet, ei sisäkansipainatuksia, mv sk 16 s, vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri, takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen]

Ville Vikkelä

kertonut Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1957)

Kansi: Ville putoaa puusta virtahevon selkään.

Sisällys:

s. 3–30 Ville Vikkelä
s. 31–48 Hanhi-Heikki
s. 49–67 Ostoveli

Raul Roineella riittää ideoita, joita hän ammentaa kansantarinoista ja päivittää omalla tavallaan. Varsinkin tässä kirjassa ideoita tuntuu olevan suorastaan liikaa, sillä mihinkään tapahtumaan ei ennätetä syventyä, kun jo kiidetään eteenpäin. Se johtaa myös siihen, että kuvitus on yhtä hyppelehtivää, eikä muodosta sarjallista kerrontaa. Voisi jopa sanoa, että kyseessä onkin kuvasarja eikä sarjakuva.

Taittokaavana on neljä irrallista ruutua per sivu niiden alle sijoitettuine numeroituine selostusteksteineen. Kun Risto Mäkinen poikkeuksellisesti piirtää leveämpiä ruutuja, sivutaitto joutuu ongelmiin, ja selostustekstit sijoitetaan leveän ruudun alle jopa kahdella eri numerolla varustettuna.

Ville Vikkelä haastaa ensin peikko Punkeron, mutta lähtee myös merille tämän kanssa, joutuu Afrikkaan, mm. pääkallonmetsästäjien ja merirosvojen pariin, kunnes palaavat laivalleen Pikipöksylle ja jatkavat laivapoikina.

Hanhi-Heikki ei peri maita tai kalavesiä kuten veljensä, vaan rysän, johon saa rannalta pyytäen hanhi Keltanokan. Se osoittautuu taitavaksi puhujaksi ja opastaa onnen etsinnässä. ”Hyvän ammatin osaaminen on onnen edellytys.” Varjontekijän yksisilmäisten maahan lennättämänä Hannu päätyy ratkomaan sammakkojen ja rapujen riitaa ja saa palkakseen ruokosauvan, jonka vaihtaa yhden prinsessan kanssa hopeahuiluun, toisen kanssa sen taas hevoseen ja sen lopulta kartanonherra Isorikkaan kanssa maahan ja mökkiin. Sieltähän se onni löytyi!

Kun Kuninkalan kuninkaalla on vain yksi poika, tämä saa ostaa itselleen veljen kerjäläiseltä. Kuninkaan poika kasvaa kieroon, mutta Ostoveli auttaa karkotuksensakin jälkeen ja jälleen kerjäläisenä prinssiä voittamaan prinsessa Selinän. Valtit kootaan huijaamalla yksisilmäisiä mummoja (yksi silmä per kaksi mummoa!). Toinenkin kuningas on petollinen ja Ostoveli saa taas tehdä kommervenkkejä, ennen kuin kaikki palaavat kotiin komeasti puettuina!

Lisätiedot:

[25×17 cm pysty pehmeäkantinen albumi; 68 s. + kannet; ei sisäkansipainatuksia; takakannessa ilmoitus ”Maailmankuulu Jukan-sarja” (James Morris); kansi väri (väripiiros, yläosassa pun. gem. ”Ville” ja must. vers. ”vikkelä”, alh., must. vers. kust.); s. 1 nimiösivu; s. 2 sisällys; s. 3–67 sarjakuvaa 4 ruutua per sivu + ladotut numeroidut tekstit, paitsi s. 27 on 2 r. (97, 98-99 teksti, sama kuva), s. 29 on 3 r. (104, 105, 106), s. 30 on 2 r. (107, 108), s. 50 on 3 r. (28, 29, 30), s. 51 on 3 r. (8-9 teksti, sama kuva, 10, 11), s. 56 on 3 r. (28, 29, 30) s. 57 on 2 r. (31, 32-33 teksti, sama kuva), s. 67 on 3 r. 70, 71, 72); 68 kirjaluetteloa.]

Kieku ja Kaiku ja Possu N: 21

[K&K21]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1958)

Kansi: Kukkolan televisio [vain kehys, jossa K, K & P soittavat], tausta keltainen.

Sisällys:

s. 2 Ennennäkemätön lumi-ukko
s. 3 Nalle iskee laatikon seinän lävitse
s. 4–5 Amiraalia on toteltava
s. 6 Outoa perunanistutusta
s. 7 Kukot ja Possu piilosilla
s. 8–9 Pentu rauhanhäiritsijänä
s. 10 Possun outo tiedonjano
s. 11 Kieku on lumenluontivuorossa
s. 12–13 Kieku laatii kirjayhyllyä
s. 14 Ahneus kostaa itsensä<
s. 15 Kieun uudeaikainen potkukelkka

Kansikuva enteilee jo television suosion nousua Suomessakin.

Possu yrittää tällä kertaa viljellä valmiiksi maustettuja, paistettuja perunoita. Piilosilla Possu nukahtaa itsekseen luvunlaskuunsa, ja kukot ihmettelevät piilossa. Pääruuan väliin jättänyt Possu jää myös ilman vasta seuraavalle päivälle tehtyä jälkiruokaa.

Riimittelyn riemua:

”Älä viitsi olla vihainen,
neuvoo Nalle vahvalihainen.”

Ja kirjahyllyn rakentelusta:

”Kirjat ovat Kieun rakkaus,
siitä höyläys ja hakkaus.”

Opetus:

”Keksijän vei ansaan kopeus
eikä hurjapäinen nopeus.”

Hahmot ovat nyt ehkä ilmeikkäimmillään. Kauniisti piirrettyä värisarjakuvaa on esimerkiksi myös Otavan 1994 ja 2007 uusintakokoomissa julkaistu ”Amiraalia on toteltava”, jossa Kieku käyttää leikkiä lapsekkaampien Kaiun ja Possun käsittelyyn. Vastaavasti leikkejä häiritsevä Pentu höynäytetään leikin varjolla pihalle.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty vihko; 16 s. sis kannet; kansi väri; tk otsikot sinisellä; sarjat 4 r / s; sivut 2,3,6,7,10,11,14–15 m-v (sin.); sivut 4–5,8-9,12-13 väri; ääriviivat, numerointi ruuduissa ja tekstit ladottu vers. siniset.]

Muumipeikko n:o 1

[MP1]

Tove Jansson (WSOY, 1958) 2.p. 1967

= identtinen, paitsi kieli

Mumintrollet n: 1

[MT1]

av Tove Jansson (Schildt, [1957])

Kansi: Sarjan hahmoja ryhmäkuvassa, etualalla Nuuskamuikkunen,  Muumipeikko ja Mymmeli sekä taustalla Nipsu, Muumipappa ja Muumimamma, Niiskuneiti ja hattivatteja ym., aurinkoa ja myrskyä.

Sisällys:

s. 5–50 Muumipeikko [MP 1; 91 str.]
s. 53–86 Muumiperhe [MP 2; 68 str.]
s. 89–123 Autio saari [MP 4; 74 str.]

=

s. 5–50 Mumintrollet [MT 1; 91 str.]
s. 53–86 Muminfamiljen [MT 2; 68 str.]
s. 89–123 Den ensliga ön [MT 4, 74 str.]

Ks. Muumipeikko 1 (WSOY, 1990)

Lisätiedot:

[18 x 23 cm vaaka pehmeäkantinen albumi; kansi väri; tk mainos muumikirjoista, piirros ja otsikko punaisella, teksti ladottu mustalla; 124 s. m-v sk 2 st/sivu; ei sisäkansipainatuksia; s. 1 nimiö; s. 2 kust.tiedot; s. 3 otsikko ”Muumipeikko”; s. 4 tyhjä; s. 51 otsikko ”Muumiperhe”; s. 53 tyhjä; s. 87 otsikko ”Autio saari”; s. 88 tyhjä; s. 124 tyhjä; ruotsinkielisessä 128 s, mutta 5 s. tyhjää.]

Mumintrollet  3

[MT3]

av Tove Jansson (Schildt, 1958) rinnakkaispainos Ruotsi (Almqvist & Wiksell; Geber)

Kansi: Etualalla Muumipeikko, Haisuli ja Pikku Myy, taustalla mm. Niiskuneiti, Muumipappa, Hemuli ja Vilijonkka.

Sisällys:

s. 5–34 Att bygga ett hus [MT 7; 57 str.]
s. 37–67 Vi börjar ett nytt liv [MT 8; 62 str.]
s. 71–103 Vi bor i en djungel [MT 10; 65 str.]

Takakannessa sitaatteja lehtiarvioinneista Göteborgs Handelstidningen (sama kuin N:ossa 2), Stockholms-Tidningen: ”Tove Janssonin huumori ja satiiri juhlivat säkenöiviä voittoja, ja muumiperheen inhimillinen naivius valloittaa lukijan täydellisesti.” [hintatiedot: MT1 5,75, sidottu 7,75; MT2 sidottu 7,75]

Ks. Muumipeikko 3 (WSOY, 1990)

Lisätiedot:

[18×23 cm vaaka pehmeäkantinen albumi; kansi väri (väritetty mv piirros, tausta vihreä, lisävärit vaaleanpun. ja violetti vas. alakulmassa valk. numero 3, alla mustassa palkissa otsikko vaaleanpun. vers.; tk mainos muumikirjoista, Toven piirros, arvostelusitaatit teksti ladottu mustalla); 104 s. + kannet; ei sisäkansipainatuksia; m-v sk 2 str./s.; ei sisäkansipainatuksia; s. 1 nimiö; s. 2 kust.tiedot; s. 3 otsikko; s. 4 tyhjä; s. 35 otsikko; s. 36 tyhjä; s. 68 tyhjä; s. 69 otsikko; s. 70 tyhjä; s. 103 1 str.; 104 tyhjä; parempi painojälki kuin N:o 2; selässä MUMINTROLLET DEL III.]

Mumintrollet  4

[MT4]

av Tove Jansson (Schildt, 1958)

Kansi: Etualalla Muumipeikko, Tuutikki ja Merihevonen, taustalla mm. lentävät poliisit ja Muumipappa.

Sisällys:

s. 5–30 Mumintrollet blir förälskat [MT 9; 51 str.]
s. 33–66 Mumintrollet och marsinnevånarna [MT 11; 80 str.]
s. 69–119 Muminfamiljen och havet [MT 12; 101 str.]

Ks. Muumipeikko 4 (WSOY, 1990)

Lisätiedot:

[Puuttuu Kansalliskirjaston kokoelmasta; tiedot myöhemmästä painoksesta; kansi väri (väritetty mv piirros, tausta sininen, lisävärit pun. ja vaaleansin.; vas. alakulmassa pun. numero 4, alla mustassa palkissa otsikko vaaleansin. vers.]

Pekka Puupää – sarjakuvia : XVI osa

[PPP16]

piirsi Fogeli, Toto Kaila ja Seppo Heikkilä (Laura Fogelberg, 1958)

Kansi: Pekka ja joulutonttu (-pukki?) lumisessa metsässä [ei käytetty myöhemmin].

Perhesarjakuvamaisuus lisääntyy, samoin lapsihahmojen osuus. Pekan ja Justiinan pojan Pulun kavereiksi tulevat mm. Niemisen Eka ja Veka sekä serkku Mikko, joka on kaupunkilainen. Kovia otteita perheessä silti on: Justiina lyö Pekkaa päähän mm. halolla.

Puupään perhe on keskiluokkaistunut. Harrastetaan mökkeilyn (ja töihin lepäämään!) lisäksi jo matkailuakin (Pekka tuo Pululle tuliaisia Tukholmasta). Voin hinta nousee ja laskee. Pekan uusi jääkaappi on täynnä kahden viikon tarpeiksi – täynnä olutta. Pulu voittaa kilpailun tilannekuvalla Pekasta.

Muita hahmoja: ministeri Pääjehu. Kun tuuli vie Pekan puheen, ja puhe lyhenee, johon ministeri: ”Teistä pitäisi tulla pääministeri!” Vitsit ovat usein kovin selitettyjä, ikään kuin kuvaan ei luotettaisi. Silti kuvakerrontakin kehittyy, ajatuskupliin tulee lisää kuvallisia elementtejä.

Lisätiedot:

[19×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk tyhjä; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–80 sk mv, 6 r / s, tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Rymy-Eetu peilisalissa

[RE22]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, [1958])

Kansi jatkuu takakanteen: Rymy-Eetun hassuja peilikuvia, takakannessa R-E poistuu peilisalista kädet silmillä.

Sisällys:

s. 1 Herätys [4 r.; ylär. 1. ja alar. 2. ruutu leveitä]
s. 2 Iso kala [2+1=3 r.]
s. 3 Kyyti [2+1=3 r.]
s. 4 Varoitustaulu [4 r.; ylär. 1. ja alar. 2. ruutu leveitä]
s. 5 Haaksirikko [4 r.; alar. 2. ruutu leveä]
s. 6 Lääkärillä [3+2=5 r.; alar. 2. ruutu leveämpi]
s. 7 Taikatemppu [4 r.; ylär. 2. ja alar. 1. ruutu leveitä]
s. 8 Puhallus [2 r.; leveitä]
s. 9 Meno ja paluu [4 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 10 Kukkaset [4 r.; alarivin 1. leveämpi]
s. 11 Rantajuttu [3+2=5 r.; alarivin 1. r. leveämpi]
s. 12 Televisio [4 r.]
s. 13 Kuikkaneva [4 r.; oikeat ruudut leveämmät]
s. 14 Onni ja onnettomuus [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 15 Kikka [4 r.; alarivin 1. leveämpi]
s. 16 Peilisalissa [2+2=4 r.; 1. ja 4. ruutu kapeita, toinen ruutu sis. 4 peilikuvaa, kolmas sis. 3 peilikuvaa]

Kansankuvaaja Tanttu on omimmillaan kuvatessaan Eetun yöpukusillaan.

Lääkärin ”Koskeeko tämä?” aikaansaa odottamattoman reaktion.  Eetu tuntee ongelmansa, pystyttää varoituskyltinkin: ”Huom! Vahva mies.”

Ympäristökin reagoi: ”Sano se kukkasin” -kuski heittää Eetua kukkaruukulla.

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s., vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]

Uljas kaartilainen

kertonut Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1958)

Kansi: Sinipukuinen ja keltapartainen kaartilainen kutsuu puusta alas metsästäjää, karhu juoksee pakoon metsään.

Sisällys:

s. 3–17 Uljas kaartilainen [r. 1–60]
s. 18–32 Ville Väkkärä [r. 1–60]
s. 33–46 Saku Saksinen [r. 1–53; lopussa ½ s. ja koristelista]

Raul Roineen ja Risto Mäkisen viimeinen yritys pärjätä suomalaiskansallisilla teemoilla ulkomaisen tuonnin kasvavissa paineissa vilkastuvilla sarjakuvamarkkinoilla. Kuvaavaa kyllä, nytkin on asialla kolme nuorta miestä, ja tytöt ovat yhä vain romanttisen tavoittelun kohteita. Tarinatkin sijoittuvat turvallisesti ”aikaan jolloin isoisän isä oli nuori.”

Uljas kaartilainen on rajussa kontrastissa maalaismiljöössä: ”Komea oli sotamiehellä puku, ja hänen saappaanvartensa välkkyivät kuin peili, kun hän asteli pitkin Rytökylän kujia.” Sotilas on Suomen vanhasta kaartista, ja sinne Kallekin haluaa, matkustaa sotilaan kanssa ja kirjoittautuu kolmeksi vuodeksi kaartin rulliin.

Kalle unohdetaan ruutikellarin vartioon, ja siinä hän sadattelee Lempoa, ja niinpä pukinsorkkamies osuukin paikalle, antaa Kallelle kukkaron, josta eivät rahat lopu ja lupaa seistä vartiossa sen aikaa, kun Kallen pitää kolmen vuoden ajan pysyä ullakkokamarissa, leikkaamatta partaansa ja kynsiään, jottei joutuisi Lemmon omaksi. Velkaantunut pormestari haluaisi naittaa yhden tyttäristään rikkaalle partaukolle, joka ullakkokamarissa erakkona elelee, mutta vasta kolmas tytär suostuu isänsä vuoksi uhrautumaan, siis kihlautumaan.

Kolmen vuoden päästä Kalle palaa vartiopaikalleen, saa pitää kukkaronsa, ja Lempo tyytyy vain sättimään tunnollisia kaartilaisia. Nyt vartiomieskin taas muistetaan – ja saa esimieheltään moitteet vain ulkoasustaan. Matkalla kuninkaan luokse ansioistaan palkittavaksi hän pelastaa karhun puuhun ajaman metsämiehen, kolkkaa yhdeksän metsärosvoa ja opettaa metsämiehelle äksiisiä. ”Kalle hyppyytti toveriaan kuin pahaista nahkapoikaa.”

Metsämies oli tietenkin itse keisari. Kalle pääsee vihdoin saunaan ja parturien ruokottavaksi. Esikuvallisena sotilaana hän saa ylennyksen suoraan kenraaliksi. Komeana ja arvoltaan nousseena hän menee kosimaan pormestarin tyttäriä, mutta antaa ensin kahdelle nyt niin suostuvaiselle rukkaset, ja nuorinhan oli myös kaunein, se jo suostunutkin. Ympyrä sulkeutuu, kun Kalle nuorikkonsa kanssa matkaa häiden jälkeen kotikylään. Siellä töllinpoika kyselee taas: ” Millähän keinolla sinne kaartiin saisi pestin?”

Ville Väkkärä taas on paimenpoika, joka pääsee uuden elämän alkuun rikastumalla susien nahoista. Hän sattuu näkemään, miten kolme noita-akkaa valmistaa näkymättömäksi tekevän hatun, varastaa sen ja aiheuttaa sen kanssa Öhylän talon isoissa häissä sekaannusta. Viulua soitellessaan hän menettää hatun, joka tuhoutuu. Häitä häirinneenä poika joutuu pois kotikonnuiltaan, mutta kaupungissapa hän pääsee hovikellosepälle mestarin oppipojaksi autettuaan tornikellon viisarin nostossa. Kuninkaan suosioon hän pääsee puhuvalla herätyskellolla, mutta vielä on saatava puhumaton prinsessa puhumaan, ja häitä juhlitaan kokonainen viikko – aina vain yhdessä kuvaruudussa.

Saku Saksinen on tietysti räätälinkisälli, jonka seikkailu alkaa tämän ratkaistessa eläinten riidan: leijona, koira, tiainen ja muurahainen kiistelevät häränruhon jakamisesta, ja palkkioksi Saku saa kaikkien parhaat kyvyt. Niillä hän sitten pelastaa prinsessa Suppusuun [sic!] Pohjan akan taioista. Älkääkä puhuko Freudista tai Jungista: ”Miehenkorkuiset kynttilät paloivat ja hopeiset urut soivat, kun prinsessa Suppusuu ja nokkela kisälli Saksinen vihittiin aviopariksi.”

Lisätiedot:

[25×18 cm pysty pehmeäkantinen albumi; 48 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; kansi väri; tk lasten- ja nuortenkirjamainos; s. 1 nimiö; s. 2 kustantajatiedot; s. 47 sisällys; s. 48 tyhjä; formaatti neljä m-v r./sivu, alhaalla sivunumerointi, ylhäällä koristelista, ellei otsikkoa.]

Kieku ja Kaiku ja Possu N: 22

[K&K22]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1959)

Kansi: K & K & P leikkiautoilla, Possun ’paloautolla’ etuajo-oikeus, tausta keltainen, yläosan tekstitausta punainen.

Sisällys:

s. 2 Hyvät jarrut
s. 3 Talvivaatteet tuuletetaan
s. 4–5 Ensiapuharjoituksia
s. 6 Ylpeys käy lankeemuksen edellä
s. 7 Varovainen Kieku
s. 8–9 Metsästä löytyy pentu
s. 10 Possu viskaa palikan
s. 11 Lattian vahaus ja kiillotus
s. 12–13 Ulvova radio
s. 14 Karhulla on voimia
s. 15 Puutarhurin erehdys

Taloon tulee uusi vieras, koiranpentu, joka tykästyy kukkojen retkieväisiin. Kukoilla ja Possulla on siis lemmikkieläimiä aivan samoin kuin amerikanserkuillaan Disney-sarjoissa. Pentu on myös ylimääräisenä äänenlähteenä radion alakaapissa.

Karhu ei hillitse voimiaan, ja kuorma-auton lasti päätyykin suoraan auton taakse asti.

Vastaavasti Kieku innostuu niin puutarhan kitkentään, että puu päätyy maan sisään. Molemmat varsin elokuvallisia ideoita.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty vihko; 16 s. sis kannet; kansi väri; tk otsikot sinisellä; sarjat 4 r. / sivu; sivut 2,3,6,7,10,11,14–15 m-v (sin.); sivut 4–5,8-9,12-13 väri; ääriviivat, numerointi ruuduissa ja tekstit ladottu vers. siniset.]

Laulumaja

[Tammen kultainen kirja 53]

Usko Laukkanen (1956) 2.p. 1978, 3.p. 1997

951-30-4401-7 (sid.)
978-951-30-4401-5 (sid.)

Kansi: Nuottiviivastoilla istuu Pikkaraisten perhe, isällä koristeellinen piippu ja äidillä tahtipuikko.

Tämä on oikeastaan kuvakirja, mutta samalla Usko Laukkasen ainoa jossakin määrin sarjakuvamainen kirja. Kuvakirja menestyi pohjoismaisessa kuvakirjakilpailussa (kolmas palkinto, ensimmäiseksi tuli Riku Rinkeli ja toiseksi Putti), ja sen norjalainen painos ilmestyi jo 1957. Suomalainen versio oli ensimmäinen kotimainen koko sarjassa. Uusina painoksina sitä oli myynnissä ainakin vielä 2016.

Herttaisen hauskasti, pehmeän pyöreästi piirretyissä ja väritetyissä kuvissa Pikkaraiset matkustavat autollaan ja rakentavat huvimajan, jonka sitten heidän lauluunsa yhtyvien peikkojen peltipurkki vahingossa tuhoaa. Paikalle saapuu hassu palokunta, jolla on ihmisten pikkuesineistä tehtyjä sammutusvälineitä. Uusi maja rakennetaan kaikessa sovussa, ja kaikki päättyy iltajuhliin – vähän kuin Asterixeissa myöhemmin!

Mainittakoon, että uudemmissa painoksissa on vähemmän sivuja. Poistettu on mm. varsinainen tarinan aloitussivu (s. 3) sekä kokonainen aukeama (12–13), eniten sarjakuvamainen viiden piirroksen sarja, jossa peikkojen peltipurkki kaatuu ja alkaa vieriä Pikkaraisten majan päälle.

Tekijän tyyli on monelle tuttu lukuisista Satukustannuksen kuvakirjoista sekä Artkon postikorteista, julisteista ja mainoskampanjapiirroksista (mm. Liikennevarpunen) mainosanimaatioista ja aapisesta, jota myös on julkaistu monena painoksena (Lasten oma aapinen / Urho Somerkivi, Hellin Tynell, Inkeri Airola; kuvittanut Usko Laukkanen, Otava 1958,  2.p. 1959, 3.p.1960, 7.p. 1964, 8. muuttamaton p. 1965, 9.uudistettu p. 1966, 10. uudistettu painos 1967, jonka 4. painos 2010). Hänen töitään on nähty myös Seuran kansikuvina ja 1970-luvun Sarjiksessa sarjakuvina: Kukko, Kapteeni Kidd ja Masto & Märssy.

Lisätiedot:

[ 20 x 17 cm pysty kovakantinen kirja, 28 s. + kannet ja kansilehdet (2+2; uusissa pain. 24 s. + kannet ja sisäkansilehdet 2+2+2+2); kansi väri (keltaisella pohjalla väripiirros, johon lad. must. gem. otsikko, alle must. vers. sarja ja numero; selkä kullanvärinen selkänauha, jossa kasvikuviointia, ulottuu n. 5 mm kansien päälle; tk keskellä valk. kehyksessä keltaisella pohjalla sarjan esittely ja osaluettelo kahdella palstalla 1–54, taustalla neljä värikenttää, joilla kullakin neljä väripiirrosta kirjasarjan hahmoista; uusissa painoksissa vain ylhäällä kaksi värikenttää ja neljä hahmoa, alla kelt. pohjalla kolmella palstalla kirjat 1–217, joista puuttuu välistä numeroita eli ainakin Disneyn kirjat, joita ei enää kuulunut sarjaan – ne palasivat taas 2019!; sisäkannet vaaleanvihreällä pohjalla vihr. viivapiirroksena eläimiä, avoin kirja ja ’kaunolla’ tekstejä ”Tammen kultaiset kirjat” sekä ”Tämän kirjan omistaa” ja katkoviiva, tk myös kukka ja aurinko, uusissa painoksissa takasisäkannen kuva toistettu kolmasti sisäkansilehdillä; s. 1 nimiö + väripiirros; s. 2. viivapiirros tekijän omakuva, lad. must. gem. ”Tämä kirja kertoo Peikoista ja Pikkaraisista, jotka ovat… näin pieniä” ja kust. tiedot lad. gem. (”Copyright by Tammi, Helsinki; Helsinki 1956 KK:n laakapaino”/ uudemmissa painoksissa myös ”Little Golden Books is a registered US trademark of Random House Children’s Books, a division of Penguin Random House LLC. All rights reserved. Painettu EU:ssa + ISBN); s. 3–30 valk. pohjalla väripiirroksia ja lad. tekstit (uudemmissa painoksissa poistettu sivujen 3, 6, 12, 13; sivut numeroimattomat.]

Mumi-trollet og marsboerne

Tove Jansson (Romanforlaget, [1959]) Oslo

Kansi: Muumipeikko ja Nipsu ihmettelevät maahan syöksynyttä lentävää lautasta.

Sisällys:

Mumi-trollet og marsboerne [MT 11, 80 str.]

Sarjat ovat samaa kuin alkuperäisissä kirjoissa, mutta kansi on ikävästi uudestaan piirretty ja väritetty (ruudusta 2 stripistä 25).

Takakannessa sitaatti Sonja Hagemannilta Dagbladetista: ”Tove Janssons internasjonalt berømte tegneserier er blitt feber også hos oss.” eli vallan kuumetta aikaansaa Norjassakin Toven sarjakuva.

Ks. Muumipeikko 4 (WSOY, 1990)

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka vihko; 36 s. sis. kannet; kansi väri (kansi värit. mv piirros, yllä mustassa palkissa kelt. vers. sarjan otsikko, kuvan puolella lad. must. gem. alaotsikko ja valk. vers. kust., valk. laatikossa hinta); sk. m-v sivut 3–36, eli päättyy takakannessa; 2 str/s.; ei sivunumerointia; sis. 68 strippiä; s. 2 kust. tiedot; kansi uudestaan piirretty ja väritetty ruudusta 2 stripistä 25.]

Pekka Puupää – sarjakuvia : XVII osa

[PPP17]

piirsi Fogeli, Toto Kaila ja Simo Heikkilä (Laura Fogelberg, 1959)

Kansi: Pekka ja Pätkä mottimetsällä, Pätkä pilkkoo, Pekka istuu kannolla, motissa vain risuja [ei käytetty myöhemmin].

Nonsensea: Pekka opettelee englantia alusta alkaen, kuin lapset: ”Haba baba ä-bä.” Pekka nähdään myös polvihousuissa, merimiesasussa kuin Aku Ankka. Pekka päätyy havaintoaineistoksi professori Syvämielen psykologian luennolle. Lisää sekoitusta henkilögallerian nimistöön: Muttinen ja Puttinen. Uusia hahmoja myös Lättähattu I ja II. Mr. Smith käy Savikylässä, Vilhelmiina-täti Höppölästä myös. Pulun uusi kaveri on Kettusen Epe.

Ajankuvaa: sarjakuvalehtiä tilataan kodeissa käyviltä lehtiasiamiehiltä. Eläintarhan ajoja harjoitellaan, juuri kun Pekka saapuu ensimmäisen kerran omalla autollaan (kuplavolkkari)  Helsinkiin. Taidekritiikkiä taas: Pekka korvaa taiteilijan hajonneen teoksen polkupyörän romulla ja saa hyvän kritiikin. Justiina muodistaa Esmeralta-tädin pannumyssyistä hattuja, joista tulee muotivillitys. Pekka puolestaan tekee hatuista pannumyssyjä.

Pätkä kertoo arvoituksen isosta ja pienestä ”neekeristä / intiaanista”. Pekan ja Pätkän kilju vaihtuu ompeluseuran simaan, ja rouva Pätkä sanoo· ”tui-tui…” Pekka lentää Tukholmaan, mutta päätyykin Turkuun, ja ihmettelee, kuinka kaikki onkin kuin Suomessa. Justiina lyö kaulimella mittarinlukijaa. Hygieniaopetusta Pululle: purukumia ei saa ottaa toisen suusta, joten Pulu ottaa sitten kengän pohjasta. Pekka keittää kahvin sukassa, jottei tule poroja, ja käytetyssä, jottei tule pyykkiä…

Selostustekstit ovat edelleen kömpelöitä: ”Virtasen koira: Hau-hau…” Pekka istuu Savikylän kirkon satavuotisjuhlissa kreivi Pomppalinnan vieressä, joka ihastelee miten näissä juhlissa tunnetut tapaavat tavallisia, johon Pekka: ”Olettehan tekin sentään jonkin verran tunnettu.” Pulun koulussa kehuttiin isiä, ja todettiin että Pulun isä on kaikista suurin Puupää.

Lisätiedot:

[19×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk tyhjä; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–80 sk mv; 6 r./sivu; tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Rymy-Eetun lannevanne

[RE23]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, [1959])

Kansi jatkuu takakanteen: R-E ja takakannessa Kuikkaneva pyörittävät lannevanteita suuren yleisön edessä.

Sisällys:

s. 1 Umpitorvi
s. 2 Oikea aika
s. 3 Kauko- ja lähikuva
s. 4 Eetu ja Aatu
s. 5 Sekava vyyhti
s. 6 Yhteisonnittelu
s. 7 Keinutuoli
s. 8 Rakki
s. 9 Sateella sattuu…
s. 10 Lentoonammunta
s. 11 Mattomaalarina
s. 12 Karhunleikkiä
s. 13 Lähtö ja hyppy
s. 14 Lasiovi
s. 15 Lahjakakku
s. 16 Lannevanne

Aikaansa seuraava Tanttu ottaa kansiaiheekseen vannevillityksen, ja saman aiheinen sarjakin on muotovalio. Edelleen varkaat tuovat ideoita, pahin vie paitsi kellon, myös sateensuojan. Nöyrästi pokkaava poke ylittyy pukkihypyllä. Arkkitehdit saavat naljailua lasiovista.

Hienosti piirretty sarja, jossa torvi on tukossa, kunnes Eetu puhkuu siitä rottaparven. Hauska idea on myös pyöräily pitkin järven pohjaa. Tyylikkäästi piirretty italialaistarjoilija pitää spagettivyyhteä, josta Eetu syö siistimmin kuin aterimin. Visuaalisesti herkkua on myös kaverusten onnittelukäynti yksissä ja samoissa edustusvaatteissa tai Eetun seinämaaliin tahriman maton koristelu kuviota toistamalla.

Teksti taas selostelee:

”Yläkuva kertoo, että
Eetu katsoo jännikettä.”

Tv-kuva vangitsee jo varkaankin.

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka vihko; 16 s. + kannet; ei skp; kansi ja tk väri, piirros jatkuu takakanteen; sk m-v, otsikko ja kolme neljän rivin riimittelyä ladottu alle gemenalla.]