Jussi

Asmo Alho (WSOY, 1940) 2.p. 1942; 3.p. 1944; 4.p. 1945; 5.p.1946; 6.p. 1948; 7.p. 1949; 8.p. 1952; 9.p. 1967

Kansi: Pupu Jussi, keltaisessa paidassa ja punaisissa shortseissa, seisoo kirves olalla, taustallaan harmaa metsä ja vaatimaton mökin tapainen.

Aukeaman mittaiset, neljän tai kuuden ruudun mittaiset ja otsikoimattomat sarjakuvat koostuvat kauniisti väritetyistä piirroksista omissa ruuduissaan, ilman puhekuplia, ja niiden kyljessä keltaiselle pohjalle ladotuista suorasanaisista selostusteksteistä. Hahmot ovat väritettyjä viivapiirroksia, mutta taustat usein pelkillä väripinnoilla hahmotettuja, kauniita näkymiä.

Aihemaailma on eläinsatumaista, leikkisää: Jussin suutariliikkeen kyltti lupaa jokaiselle kengät 20 markalla, mutta lappu tulee luukulle, ennen kuin satajalkainen ehtii asiakkaaksi; jäästä tehdyt ikkunalasit sulavat sateella; hiiret saavat selkäänsä, kun käyvät Jussin ruokavarastolla, mutta Jussikin joutuu pellolle kuokkimaan, kun syö talonpojan kaalikorin sisällön.

Kuvalliset ideat ovat nokkelia, ja kertomisen riemu näkyy niin tarinassa kuin kuvissakin. Eipä ihme, että rakastetuista Jussi-kirjoista otettiin monta painosta.

Uudet painokset ovat identtisiä. Aikamoinen suoritus muuten, yhdeksän painosta kolmella vuosikymmenellä!

Lisätiedot:

[25×19 cm, pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis kannet; kansi väri (väripiirros, jonka yläosassa valk. vers. tekijä ja otsikko, kuvan alla mustassa palkissa valk. vers. kust.); tk. oranssi, vain kust.tiedot; sarjakuvasivut 2–3 r per sivu; sarjat 2 s. värikkään ruutupiirroksen kyljessä keltaisella pohjalla numeroidut ja ladotut tekstit, teksti suorasanaista.]

Kalle Viksari kalastaa : värillisiä kuvasarjoja : 16. vuosikerta

[KV16]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1940)

Kansi Poika Vesanto: Kalle ja hyvin varusteltu vene ”Kalle”.

Sisällys (otsikot poikkeavat sarjoissa ja sisällysluettelossa):

s. 2 Poika Vesanto: Kalle Viksari kalastaa [onkii]
s. 3 Poika Vesanto: Kalle Viksarin karuselli
s. 4–5 Asmo Alho: Kieku ja Kaiku
s. 6–7 Poika Vesanto: Esko [jatkaa päiväkirjaansa]
s. 8 Olavi Vikainen: Pikku Possu
s. 9 Olavi Vikainen: Kukkaishäät
s. 10–12 Pauli Soisalo: Niku ja Naku
s. 13 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen
s. 14–15 Olavi Vikainen: Piirrä itse sarjakuva [tehtävä]
s. 16 Kekseliäs Liisa (Pauli Soisalo)

Tällä kertaa Kallella on koiramoottori onkimatkallaan, mutta karusellia hän pyörittää itse polkemalla. Herra Kerhonen tekee keinun sateenvarjosta. Kekseliäs Liisa taiteilee seinälle sattuneista musteroiskeista koiran kuvat.

Pikku possu oppii karkumatkallaan, että ”kotona on sentään paras olla.” Kukkaishäät ovat eräänlainen ruusus-muunnelma, vauhdikas mutta vähän naiivi tarina. Soisalon Niku ja Naku Junnusta tuuraavat Vesannon Vikua ja Sasua (tai Sakua, kirjoitusasu vaihtelee).

Kieku, Kaiku ja Possu tuuraavat Joulupukkia, jolla on jalka kipeänä, ja lopulta pukkeja onkin liikaa. Esko voittaa vahingossa hiihtokilpailun. Yhdistämällä pisteet saa syntymään neliruutuisen sarjakuvan, jossa tyttö luistelee. ”Kun kaikki kuvat on piirretty valmiiksi, voidaan ne vielä värittää.”

Lisätiedot:

[ 25 x 19 cm pysty vihko, 16 s. + kannet, ei spk, Kansi ”Kalle Viksari kalastaa / Veli Giovanni / Otava”, kansi sign. P.V. = Poika Vesanto; s. 1 nimiö ja sisällys, takakannessa kilpa-ajopeli, spiraalimeinen pelilauta, 11 leikattavaa ympyrää, kummallakin nappulana sekä auto että jalankulkija, värisarjakuvia s. 2–15]

Kieku ja Kaiku N:o 3

[K&K3]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, [1940])

Kansi: Kieku ja Kaiku luistelemassa, punainen tausta.

Sisällys:

2–3 Kukot joutuvat hirveään lumipyryyn [sininen painoväri]
4 Kukot kasvattavat kukkia [s. 4 väri]
5 Kieku ja Kaiku lämmittävät lumimajaa [s. 5 sin.]
6–7 Vaarallinen hyppykilpailu [s. 6 väri; s. 7 sin.]
8–9 Possu leikkii tulella [väri]
10–11 Tottelematon Possu vilustuu [s. 10 sin.; s. 11 väri]
12–13 Ruoka ei kelpaa Kieulle [s. 12 sin.; s. 13 väri]
14–15 Auttaja saa aina palkkansa [sin.]

Lumisadesarja on valitettavasti sinivärillä painetuilla sivuilla, joten sen hieno ja sävykäs piirrostyö ei pääse parhaisiin oikeuksiinsa, kuten Kansalliskirjaston näyttelyssä 2011 Otavan arkistolta lainassa ollut originaali todisti.

Kieulla on ilmeisestikin syömishäiriö, kun tämä syö vain jälkiruuat. Eräässä originaalissa molemmat kukot ovat valkoisia, vaikka lopullisessa sarjassa oikein: Kieku valkoinen, Kaiku musta. Äidistä puhutaan usein, ja Possun äiti näytetäänkin.

Varmaankin Mika Waltaria vitsikkäimmillään näissä hommissa:

”Nyt jo kelpaa puurokin,
”ymmärtää sen kuurokin.”

ja

”Kissakin jää joskus hiirettä,
jos se pitää liian kiirettä.”

Lisätiedot:

[24×19 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk kirjailmoitus (mm. ”Antti Puuhaara” 1–2, ”Kieku ja Kaiku” 1–3, ”Jörö-Jukka” 2. painos 10 mk ja ”Maks ja Morits” 2. painos vain 8 mk; ei sivunumerointia, sarjakuvat tasaiset 4 ruutua sivulla, ruudut numeroitu 1–4 tai 1–8, ruuduissa kuvan alla alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Sarjakuvamuseon jälkihuomautus: Tämä esitellään Kansalliskirjaston digikirjastosta löytyvässä Parhaat joulujulkaisut 1939 -esitteessä (Otava, 1939), joten se on todennäköisesti julkaistu jo vuonna 1939. Julkaisuissa ei välttämättä painovuotta kerrota, tai sitten painatus on viivästynyt vuoden 1940 puolelle. Myös Finna-palvelu ilmoittaa julkaisuvuodeksi 1939.

Tiikeri: Kymmenes kokoelma sarjoja X

[Tiikeri 10]

tehnyt Tiikeri = Arvo Tigerstedt (Helsingin uusi kirjapaino, 1940)

Kansi: Olympialippu lentää pois mustin siivin, Tiikeri, Otto-Poika ja Rakki katsovat lumipuvuissa.

Sodan tuulet puhaltavat olympialaisten toiveetkin pois Suomesta (aina vuoteen 1952 asti). Ajankuvaa pilapiirtäjän silmin: ”Iltahälyytykset ovat kaikkein koomillisimpia. Suojaan tulee ihmisiä suoraan sängystä – kylvystä y.m.” ”Maanalainen rintamakin kestää betonin ja huumorin voimalla!!” ”Leimansa on sota lyönyt myöskin näyteikkunoihin, kaikki ovat samanlaisia – puisevia.”

”Tänä jouluna ei kukaan varmaankaan tuhlaa rahojaan sellaiseenkaan ylellisyyteen kuin IX kokoelmaan sarjoja – tehnyt Tiikeri, mutta tulipahan sekin taas tehtyä.”

Raskaat rauhanehdot, sota päättyi 13.3., liput puolitangossa. Rakki: ”Tämä rauha voi edistää puhtautta Venäjällä !” ”..Saavat melkein kaikki merikylpylämme – mm. Terijoen, Suursaaren ja Hangon…” ”Aivan kuin vahingossa jäi edes UIMAHALLI!!” 20.7.40 piti olla XII olympialaisten avajaiset stadionilla, alkoivatkin ”kaatuneitten urheilijain muistokilpailut.”

Mainittakoon, että kolme viimeistä kokoelmaa (X, XI–XII ja XIII–XIV kokoelma) on Kansalliskirjastolla sidottu yhdeksi kovakantiseksi laitokseksi (ja samalla hieman leikattu, tässä ainakin alareunan selostustekstejä ’niistäen’).

Osa piirroksista on pienemmässä koossa, eli sivulle jää enemmän tyhjää. Lienee käytetty alkuperäisiä painomatriiseja, jotka olivat sodanaikaisessa taitossa pieniä sekä metallin että paperin säästämiseksi.

Antti Puuhaaran uudet urotyöt

[AP2]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Aarne Nopsanen (Otava, 1941)

Kansi: Antti lentävän veneen peräsimessä, alla mäntyjä, keltaisessa veneessä punaiset purjeet ja neljä pyörää.

Sisällys:

s. 3–9 Kukonjaloilla pyörivä kaupunki  [r. 1–28]
s. 10–16 Taikaomenat  [r. 1–26, lopussa ½-s.]
s. 17–31 Tarina ihmelaivasta [r. 1–60, alkaa ½-s.]
s. 32–44 Kiperälän kiero kuningas  [r. 1–50, alkaa ½-s.]
s. 45–57 Lämpöpussi ja pakkaspussi

Jälleen Halli puhuu Antille: ”Vou-vouv! tarkoittaa sanoa, ettei Antti missään nimessä paljastaisi metsänhaltijalta saamansa taikaliinan salaisuutta, mutta Antti ei ymmärtänyt vihjausta…”Kokonainen kaupunki pyörii kananjalan varassa”, mutta sitä näytetään lukijalle säästellen (teemahan on tuttu venäläisistä kansansaduista ja sikäläisestä kuvataiteesta, jopa animaatioista).

Tarina jatkuu suoraan, vaikka otsikko tuleekin ensimmäisen ja toisen tarinan väliin, mutta kolmannessa sitten mennäänkin taas ihan eri kuvioon. Nopeaan tahtiin tapahtuu monenlaista ja kummia hahmoja tavataan, mm. jättihauki ja jättilintu, laivanrakentajat Nopsajalka, Kauaskatsoja ja Suupuoli sekä Pilvenhuokuja, jolla on viisi talvea sisässään. Kuningas Kalle III saunottaa valkohehkuisessa, vaskisessa saunassa.

Pohjoisnavan kuninkaan pojalle vieraanvaraisuutta osoitettuaan Antti saa taikapussit. Isorikas varastaa lämpöpussin, ikävin seurauksin, mutta Antti pelastaa pakkaspussillaan – ja pelastaapa siinä sivussa rantakaupungin kuningaskunnankin jäädyttämällä Mustaparran hyökkäysjoukot patsaiksi.

Jälleen ideoita suorastaan tuhlaillaan, sillä tila ei tunnu riittävän kaiken kuvaamiseen. Ruudut ovat hiukan aiempaa isompia ja väljempiä. Aarne Nopsanen kuvittaa varmasti, mutta enempiä innostumatta.

Lisätiedot:

[24×18 cm pysty, pehmeäkantinen; kansi väri (väripiirros, jonka alaosassa valk. logoteksti kuten ed. albumissa, alla valk. vers. alaots., must. vers. kust.); 56 s. + kannet; ei sisäkansipainatuksia; takakannessa mainos Antti Puuhaarat; 4 ruutua per sivu, tekstit ladottu ruutujen alle numeroituina per sarja; s. 1 nimiösivu; s. 2 kustannustiedot ja sisällys; sivutaitossa alhaalla isot sivunumerot ja ylhäällä ’koristelistat’ jollei ole otsikkoa.]

Kalle Viksari ajaa – 17:s kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV17]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1941)

Kansi Poika Vesanto: Itse tehty auto.

Sisällys (piirtäjät):

s. 2 Maire Valtonen: Kalle Viksarin mehuautomaatti
s. 3 Maire Valtonen: Kalle Viksari keksii venemoottorin
s. 4 Asmo Alho: Kieku ja Kaiku
s. 5–7 Helena Malisto: Esko
s. 10 Helena Malisto Tipsa ja Nalle
s. 11 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen
s. 12–13 Unikeko-Pekan matka ihmesaarelle [tekijä ?]
s. 14–15 Kotitonttujen retki Kuuhun [tekijä ?]
s. 16 Olavi Vikainen: Pikku Possu

Kalle tekee häkäpöntöstä mehuautomaatin ja polkupyörästä venemoottorin. Maire Valtonen jäljittelee Poika Vesannon tyyliä, mutta esikuva on vaikea tavoittaa. Herra Kerhonen järjestää lapsille ongintaa sisällä sadesäällä. Pikku Possu yrittää saada herkkuja esittämällä sairasta, mutta saakin vain lääkettä.

Eskon päiväkirja on jaksoista hurjin: Sirkka tykkää eräästä lentoluutnantista, ja pikkuveli menee juuri tehtävään lähdössä olevaan pommikoneeseen – ja ampuu itse alas punatähtikoneen: ”Ryssän kone alkoi mennä alas.” Esko saa mitalin – ja arestia. Hele Malisto piirtää hauskasti eri tyyliin Tipsa-tytön ja Nalle-koiran, joka korvaa rikki menneen nuken.

Tunnistamattoman tekijän unimatka päättyy oudosti äidin herätyskelloksi asettamaan gramofoniin. Outo on myös kotitonttujen kuuretki: Taikaluudalla kuuhun, joka nielaisee tontut ja jouluporsaan (!), mutta sitten tavataankin Kuun tytär, Kuutar, joka liimaa kaikille parrat, ja sitten syödään…

Lisätietoja:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; ei skp; kansi sign. P.V.; s. 1 nimiö ja sisällys; s. 2–16 värisarjakuvia; s. 8–9 Maire Valtonen: Lasten ihannekaupunki (otsikko ja kuva yli aukeaman); takakannessa Pauli Elenius: Joulupeli.]

Kieku ja Kaiku N:o 4

[K&K4]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1941)

Kansi: Kieku ja Kaiku vartioivat lumilinnaa Suomen lipun liehuessa, sininen tausta.

Sisällys:

s. 2–3 Kieku paistaa pannukakkuja [sininen painoväri]
s. 4 Ladon maalaaminen [väri]
s. 5 Kummitteleva lumiukko [sin.]
s. 6 Unikeko [väri]
s. 7 Kieun kiikku [sin.]
s. 8–9 Salakatselijat saavat äkkilähdön [väri]
s. 10–11 Kieku puuseppänä [s. 10 sin.; s. 11 väri]
s. 12–13 Ihmeellinen lentoretki [s. 12 sin.; s. 13 väri]
s. 14–15 Vesimatkan vaikeuksia [sin. ruudut 1–7; viimeinen leveä kuva]

Hahmot alkavat olla lopullisessa muodossaan. Piirrokset ovat kauniita, varsinkin taustalla kumpuilevat pilvet luovat nostalgisen lämpöistä tunnelmaa. Sivulla 5 on yllättäen tässä sarjassa harvinainen, yksittäinen puhekupla.

Alholla on nokkelia kuvallisia ideoita, kuten seinän maalaus keinulaudalta tai pöydän nikkarointi sängyksi. Lentoretki päättyy klassiseen ”Pikku Nemo” -tyyliin vuoteesta putoamiseen, mutta sitä ennen on syntynyt näyttävä ja vauhdikas värisarjakuva. Veneretkessä on visualisoitu klassinen matemaattis-looginen ongelmatehtävä.

Pieniä teknisiä kömmähdyksiä, kuten ladonta ”huikskii” ja ilmeisesti filmiltä taittunut ruutunumerointi (s.14 r. 2).

Klassisia viisauksia:

”Suututtaa kai ei voi ketään,
työ jos huviin yhdistetään”

ja

”Elämässä kaikki tärkeä
selviää, jos käyttää järkeä.”

Lisätiedot:

[24×19 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk kirjailmoitus (mm. ”Antti Puuhaaroja”, ” Kieku ja Kaiku” 1–3, ”Rohkea Riku…”, ”Jörö-Jukka” ja ”Prinsessa Huimapään huviratsastus”; sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 4 ruutua sivulla, ruudut numeroitu 1–4 tai 1–8, ruuduissa kuvan alla alla kaksiriviset riimit; vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja; s. 14 r. 2 numero ja osa tekstiä kääntynyt filmillä (?) päällekkäiseksi peilikuvaksi.]

Rymy-Eetun ennätykset

[RE3]

kuvat piirtänyt Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, 1941)

Kansi: R-E yötaivaalla lentokoneessa.

Takakansi: R-E laskuvarjolla, ympärillä väkeä (kuu, pääsiäisnoita, possu, ampiainen, rosvo, sonni ja kedolla istuva herra).

Sisällys:

s. 1 Merimiessolmu
s. 2 Tulta lainaamassa [3 r.]
s. 3 Torvikauppa
s. 4 Hiusvoide
s. 5 Karhua paossa [3 r.]
s. 6 Raskas taakka
s. 7 Ongella
s. 8 Hurja kelkkailu [3 r.]
s. 9 Verokarhua paossa
s. 10 Laskuvarjojääkärinä [4 r; 3 pysty, 1 vaaka]
s. 11 Syvyyssukellus
s. 12 Mettiäisen vainoamana [4 r; 3 pysty, 1 vaaka]
s. 13 Simanjuonti
s. 14 Pääsiäisenä [6 r.]
s. 15 Yhteentörmäys [2 + 1 = 3 r.]
s. 16 Soitto on suruista tehty

Ankarat ajat vaativat rajua huumoria. Niinpä Eetu vetäisee kirjaimellisesti merimiehen solmuun tai käsittelee tulta tarjoavaa kuin tikkuaskia, heittäen pois käytön jälkeen. Vastaavasti karhukin saa hetkensä, kun Eetu joutuu pulaan. Eetu esiintyykin näissä kommelluksissa välillä verissä päin.

Toisaalta Eetu joutuu wcfieldsmäisesti lasten kanssa pulaan, kun lahjonnan yritys meluntorjunnassa vain lisääkin torvien tarjontaa. Yhteentörmäys auton kanssa on Eetulle niin pikku juttu, että hän jatkaa kävelyään nenä kirjassa kuljettajan lennettyä hänen ylitseen.

Pikkunemomainen hetki tulee Rymy-Eetunkin herätessä lentounestaan sänkynsä viereltä. Slaavilaista tunneskaalaa hipoo päätössarja, jossa Eetu soittaa haitaria niin koskettavasti, että kuukin taivaalla kyynelehtii – ja hanuri halkeaa kahtia!

Lisätiedot:

[24×18 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei säisäkansipainatuksia; mv sk 16 s.; neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3–6 säkeistöä 2-4 -rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, toinen vitsikuva; kust. tiedot s. 16.]

Rymy-Eetu rintamalla – 1939-40

[RE4]

kuvat piirtänyt Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, 1941)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E hevosen selässä talvisotavarusteissa, takakannessa antautuu ryhmä ’ryssiä’.

Sisällys:

s. 1 Kaupunkia tyhjennetään [1+2=3 r.]
s. 2 Ilmahälytys [2 vaakaruutua]
s. 3 Suursyönti
s. 4 Ensimmäinen partiomatka
s. 5 Tankintorjuntaa
s. 6 Herkullinen kaalikeitto [3+1=4 r.]
s. 7 Laskuvarjohyppy
s. 8 ”Motti” [2+1=3 r.]
s. 9 Kova pää
s. 10 Vuoronsa kullakin
s. 11 Sotahyypiö [2+1=3r.]
s. 12 Savuverho
s. 13 Vihainen lumiukko [3+1=4 r.]
s. 14 Lentokoneen pyydystys
s. 15 Kolmivaljakko [3 r.]
s. 16 Lörppäkieli [3 pystyruutua]

Teksti on jälleen osoittelevaa: ”Kaikki näkevät sen tässä…” Piirrostyössä on hauskoja detaljeja, kuten Eetun kiroilun hassut pikkupirut. Ruutuun tekstattuna ovat hauskimmat sanallisetkin ilmaisut, kuten ”Peethoovenin sontaatti”, ”Vot… nam nam… harashoo.” Puhekuplat ovat Tantulle kuvallisia elementtejä, osa ruudun sommitelmaa.

Kansikuva on legendaarinen: kannessa Rymy-Eetu, takakannessa ’ryssiä’ antautuneina. Silti Tantun hiippalakit ovat enemmän ressukoita kuin hirviöitä, eli suoranaiseen sotapropagandan tekoon ei lähdetä. Teksti on hiukan suorempaa: ”..että tykill ampui lotta.”

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; s. 1–16 mv sk; neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3–6 säkeistöä 2-4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu takakannelle; kust. tiedot s. 16.]

Katso myös: kokooma Rymy-Eetu ryssän kauhu (Otava 1999)

Aaro Varis

piirtänyt Arnold Tilgmann; sanat Palle = R. W. Palmroth (Paletti, [1942]) 2.p. 1943

= identtiset julkaisut paitsi kieli

Kalle Kråka

bilder av Arnold Tilgmann (Paletti, [1942]) 2.p. [1943]

Kansi: Aaro seisoo karilla, kädessään sateenvarjo, vedestä kurkistaa ahven, taustalla merimerkki ja lokkeja sekä kauempana höyrylaiva, jossa Suomen lippu. [kannet muuten identtiset, mutta vain suomenkielisessä kannessa mainitaan ”Sanat Palle”.]

Raikkaan värikäs, perusväreillä pelaava kuvitus, päältä katsoen kuvakirjamainen teos, joka kyllä on aitoa sarjakuvaa. Joka sivulla on neljän ruudun strippi, jossa jatkuu variksenpojan seikkailu. Tarina on ripeä käänteissään. Metsästä tie vie Lasse Lokin myötä merille, laivaan ja lentokalojen ja valaan tapaamisen jälkeen ensin jäävuorelle jääkarhua ja sitten palmusaarelle haita karkuun. Papukaijojen avustama Aaro tekee ”Robinsonina” lautan ja seilaa kotiin.

Pallen riimittelyssä kuuluu sota-ajan kaiku: Mikko Repo on ”reppuryssä”, ja kotiin palatessaan Aaro tuo äidilleen eksoottisia tuliaisia, banaaneja ja appelsiineja, joita ei maassa sota-aikana juuri nähty. Kuvakirjamaisuutta lisäävät irralliset vinjettikuvat sarjakuvaruutujen lomassa, mutta Tilgmannin piirrostyö on eloisaa ja liike- ja ilmevaikutelmat vahvoja. Lienee alun perin laadittu strippi kerrallaan julkaistavaksi, sillä A. Tilgmann on signeerannut joka stripin.

Teksti on ilmeisesti tehty ensin, sillä riimeissä mainittuja henkilöitä esiintyy hieman väkinäisesti ajatuskuplissa, jotka eivät selittyisi ilman tekstiä. Kahdella kielellä julkaistussa kirjassa on painoteknisistä syistä hiukan ’pakkosuomea’: lokin puhekupla ”HEI! HEI!”  on sinisellä ja kilpikonnan ”HERÄTYS!” punaisella molemmissa kieliversioissa.

Sanomien sarjakuvanäyttelyssä (Sarjakuvan Sanomaa, 2011) selvisi vielä, että sarja on ilmeisesti aiottu kansainväliseen sanomalehtilevitykseen, joka ei kylläkään toteutunut.

Lisätiedot:

[22×28 cm vaaka; värikansi (väripiirros tausta kelt./valk., lad. pun. vers. tekijä ja otsikko); takakansi värivinjetti; sisäkansissa ei painatusta; s. 1–12 sarjakuvaa; neljä ruutua kahdessa vapaassa rivissä ja sinisellä irrallisia irtokuvia aiheesta; ruutujen alla lad. riimittely; kannessa: ”sanat Palle”]

Antti Puuhaaran seikkailut

[AP3]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Aarne Nopsanen (Otava, 1942)

Kansi: Antti jättiläiskuninkaan kädessä.

Jälleen Raul Roine kertoo kieli poskessa hurjia juttuja. Pätkälän väki etsii uutta maata, jossa voisi seistä selkä suorana, kun heidän oma kuninkaansa on muita vain napaan asti ja vaatii silti kaikkien katsovan häntä ylöspäin. Pätkä Ensimmäisen kyyristelevä hoviväki saa seurata, miten Antin yrttimummolta saamat aineet vaikuttavat (katala kuninkaan veli sotkee kuvioita, ja välillä tulee liian pientä, välillä liian suurta). Mittaansa päässyt kuningas järjestää juhlat, mutta jahtimestari kuolee ylensyöntiin ja Antti kilpailee tämän paikasta. Siron kääpiöiden kuninkaanpojan pelastettuaan hän pääsee vuoren sisään lahjoja valitsemaan. Ovelasti vähäarvoiselta näyttävää valiten hän saa parhaat aarteet, joilla kilpansa voittaa.

Kuvittajana Aarne Nopsanen on nyt innostunut erityisesti kyyristelijöiden kuvaamisesta, varsinkin vartiosotilaat noin epäryhdikkäinä ja hoviherrojen kyyry juoksu ovat lystiä nähtävää.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty, pehmeäkantinen; 48 s. + kannet; ei sisäkansipainatuksia; kansi väri (väripiirros, jossa ’fylakterissa’ otsikko vers., mustalla ”Antti Puuhaaran” ja valk. ”seikkailut”);  s. 48 tyhjä; takakansi mainostaa kahta edellistä kirjaa; sivut mustavalkoiset, 4 r. per sivu, tekstit ladottu alle numeroituina 1–180 ilman väliotsikoita; s. 1 nimiö; s. 2 kustannustiedot ja sisällys; s. 3–47 Antti Puuhaaran seikkailut]

Esan kommelluksia – Esan elämää kesästä kesään

Seppo Launis (Kuva ja sana, 1942)

Kansi: Kansikuva(ilu) puuttuu !!!

Sisällys:
s. 5 Esan ensimmäinen kommelus [sic!] [3 x 3 r]
s. 6 Kuinka särkynyt maljakko korjattiin [3 x 3 r]
s. 7 Miksi ei Esa tullut päivälliselle? [3 x 3 r]
s. 8 Esa uskalsi tappaa käärmeen [2 x 3 r]
s. 9 Kummallinen kummitusjuttu [3 x 3 r]
s. 10 Houkutteleva jokiranta [2 x 3 r]
s. 11 Vispilän tekijäin kommellus [2 x 3 r]
s. 12 Mollanukke hyppeli puuliiterissä [2 x 3 r]
s. 13 Reinon isän kymmenmarkkaset [2 x 3 r]
s. 14 Lentävän lehden kahinaa [3 x 3 r]
s. 15 Reino etuili ja Esa suuttui [2 x 3 r] [+ 1/3 s. tekstilaatikko]
s. 16 Äitienpäivän rakkauden lahja [3 x 3 r]
s. 17 Esan ihmeellinen kosto [2 x 3 r] [+ 1/3 s. tekstilaatikko]
s. 18 Lampaita paimentamassa ] [3 x 3 r]

Uskonnollista lastensarjakuvaa. Kiusattu kulkukoira pelastaa pojan, mutta kuolee rasituksesta – isä vertaa koiraa Jeesukseen! Marjatan iso veli kertoo kummitusjuttua: ”Hän oli tyhmä poika.” ”Tottelemattomuutta seuraa aina rangaistus.” Kun lasten välille syntyy sopu, ”myöskin taivaan enkelit olivat suuresti riemuissaan.” Lapset rakentavat äidille raamattupöydän, joka lahjoitetaan äitienpäivänä, kunhan on ensin koko perheen voimin veisattu oven takana. – ”Jeesuskin rakasti omaa äitiänsä ristillä riippuessaan. Äiti on hyvä.” (!) Lopuksi tietenkin ”Hyvä on lapsen olla Paimenen laumassa” ja kuvassa Jeesus lasten ympäröimänä.

Piirrostyyli on selkeä, hahmot kirkassilmäisiä ja puhdasotsaisia lapsukaisia. Rasteroinnilla on tuotu tasapainottavaa harmaa-asteikkoa. Ihmiset ovat melko neutraaleja, helposti samastuttavia. Tekstiä on ladottu ruutujen alle lähes yhtä iso ala kuin kuvaa, vähintään puolet siitä. Opetukset on välillä hieman väkinäisesti väännetty, toki tarkoituksena tuoda uskonelämä arkipäivään, paikoin jopa hieman kyseenalaisen voimallisesti.

Lisätiedot:

[27×22 cm pysty, pehmeäkantinen albumi; kansi lisävärit vihreä ja punainen; ei sisäkansipainatuksia; 16 s. sis. kannet; s. 3 nimiösivu; s. 4 Esan veljen toivomus (esipuhe korostaa anteeksipyytämisen ja Jeesuksen merkitystä); stripit vaaka 3 r, ladotut tekstit alla numeroimattomina, ei puhekuplia; esipuhe päivätty 1943!]

Kalle Viksari auraa : 18:s kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV 18]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1942)

Kansi Poika Vesanto: Kalle Viksarilla nyt polkupyörästä tehty aura.

Sisällys:

s. 2 Poika Vesanto: Kalle Viksari auraa
s. 3 Poika Vesanto: Kalle Viksarin uimalaitos
s. 4–5 Asmo Alho: Kieku ja Kaiku
s. 6–7 Helena Malisto: Marjatta
s. 8–9 Asmo Alho: Jussi
s. 10–11 Helena Malisto: Esko
s. 12–13 [tekijä ?]: Unikeko-Pekka löytää aarrekammion
s. 14–15 Pauli Elenius: Pekka ja Ville
s. 16 [Olavi Vikainen?]: Herra Kerhonen auttaa Anttia

Kalle keksii aurasta, polkupyörästä ja maitotonkasta perunanistutuskoneen, henkseleistä uimahyppylingon. Herra Kerhonen järjestää mäenlaskun sementtirenkaassa. Kieku karkottaa hiiret puisella kissalla, Jussi ratkoo lusikkavarkautta. Käänteisesti kekseliäs on ”Marjatta”, jossa kaupunkilaistyttö yrittää pestä laikkuja lehmästä ja lypsää hännästä pumppaamalla.

Esko matkustaa vahingossa pummilla junalla Saloon ja takaisin, mistä isä ei pidä. ”Jotkut luulee, että pojat on sitävarten, että niille annetaan selkään.” Sirkalla on taas asepukuinen ”heili”, joka tuo karkkia ja marjoja Eskolle arestiin.

Unikeko-Pekka herää poikkeuksellisesti potkaistuaan ”säästälaatikkonsa” lattialle. Pekka ja Ville pelottelevat kaasunaamarilla Anselmia, joka lainailee liikaa Goethea.

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; ei skp; kansi väri, sign. P.V.; s. 1 nimiö ja sisällys; s. 2–16 värisarjakuvia; takakannessa peli ”Lasten paratiisi”, jossa julkaisun hahmoja, ei tekijätietoja.]

Kamraterna – Händelser ur Eriks, Evalds och Lisas liv

ritade och berättade av Seppo Launis (Taborförlaget, 1942)

Kansi: Kansikuvailu puuttuu !!!

Sisällys:

s.5 ”I haven fått för intet – – -”
s.6 Erik och negerkossen
s.7 Evalds och Puttes upplevelser
s.8 Evald snattar
s.9 Eriks vänner
s.10 Evalds forsta vittnesbörd
s.11 ”Mammas gosse”
s.12–13 Då Evald tog Villiams skuld på sig
s.14 Nalles hjältedåd
s.15 Då Erik fuskade och vad som sedan hände
s.16 Den förbjudna åstranden
s.17 Ett indianäventyr
s.18–19 Ett barndomsminne
s.20–21 Den nya klänningen
s.22–23 Farliga leksaker
s.24 För sent
s.26 I herdetjänst
s.27 Eriks tankar om förgängligheten
s.28 Källaräventyret
s.29 Hos tant Mina
s.30 Vad Erik tänkte på i juletid
s.31 Hur Erik firade jul

Uskonnollista lastensarjakuvaa. Sarjat on siististi, jopa kauniisti piirretty. Kirkassilmäisiä, puhdasotsaisia lapsukaisia, mutta myös vertavuotavia kristushahmoja. Tässä ruotsinkielisessä versiossa (ehkä Ruotsin jakeluun tarkoitettu?) on poistettu ilmeisesti julkaisijan mielestä järkyttävimpiä kuvia, kuten kuollut koira (sen hautaus kyllä esitetään) tai mielikuvituksen (huonon omantunnon) tuottama jättipää lumisessa puussa. Tässä versiossa sarjoja ei ole rasteroitu, ja ladotut tekstikatkelmat on nyt numeroitu ruutujen alle. Sarjakuvan kerrontaan ei täysin luoteta, sillä sekä tekstit että otsikot paljastelevat oleellisia käänteitä.

Esipuhe korostaa elämän ohikiitävyyttä: ”Lapsuus ja nuoruus ovat pian ohi, mutta Jeesuksen rakkaus [kursivoitu] on ikuinen.” Sarjoissa kuvataan muun muassa lähetystyötä: poppamies piiskaa ”neekeripoikaa” vain siksi, että tämä on rukoillut, ja Esa päättää ryhtyä isona lähetyssaarnaajaksi. Pahat pojat kiusaavat tyttöjä, mutta ”Jeesus on paras ystäväni.” Pojat rakentavat lumilinnan, mutta kun siellä ei ole mitään muistuttamassa Jeesuksesta, he noutavat sinne lumipöydälle pajunkissoja. Pelastettuja poikia vainoavat pahat pojat, mutta Erik todistaa heille ylösnousseesta ja elävästä Jeesuksesta. Ehkä tosielämän pahat pojat olisivat siitä hyvästä antaneet pahemminkin turpiin? Poikia on myös kielletty leikkimästä naapuriston poikien kanssa, kun he eivät ole hyvin kasvatettuja. Jos näin käy, naapurin täti kyllä kantelee äidille. Äiti ei rankaise, mutta rukoilee että Jeesus tekisi Erikistä kiltin ja rehellisen pojan. Kuolema korjaa heikon pojan, mutta enkelin siivet syleilevät häntä.

Pikkupojat rukoilevat huomattavan paljon, saarnaavat ja todistavat kuin isommat ihmiset. Kuolema ja rangaistukset leijuvat ilmassa. Välillä tuntuu, että kovin raskas taakka asetetaan pienen mielen kannettavaksi näissä tarinoissa. Viimeisen kauniin talviyökuvan oikeassa alakulmassa signeeraus S. Launis.

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty kovakantinen; 32 s.; kansi lisäväri oranssi; sisäkansissa ei painatuksia; takakannessa kirjailmoitus; s. 1 nimiölehti; s. 2 painotiedot; s. 3–4 esipuhe; s. 32 sisällysluettelo; esipuheessa vinjettikuva ja kolme anfangia; stripit vaaka 3 r, ladotut tekstit alla numeroituina, ei puhekuplia.]

Kieku ja Kaiku N:o 5

[K&K5]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, [1942])

Kansi: Kieku, Kaiku ja pikku orava joulukuusen haussa, vaaleansininen tausta.

Sisällys:

s. 2–3 Possu laskee mäkeä housuillaan [sininen painoväri]
s. 4 Seikkailu kanatarhassa [väri]
s. 5 Mäenlaskijat käyttävät Kiekua hyväkseen [sin.]
s. 6 Kukot tekevät laiskankuorman [väri]
s. 7 Miten juusto hävisi ruokakaapista [sin.]
s. 8–9 Possu havaitsee lukutaidon tarpeellisuuden [väri]
s. 10–11 Kieku pystyttää varoitustaulun [s. 10 sin.; s. 11 väri]
s. 12–13 Possun kuje päättyy nolosti [s. 12 sin.; s. 13 väri]
s. 14–15 Kieku korjailee seinäpaperia [sin.]

Varoitustaulukaan ei auta, vaan punainen lippu houkuttaa sonnin iskemään räjähdelaatikkoon:

”Kieulla on hyvä onni,
mutta minne hävis sonni?”

Possu piiloutuu kapeauumaiseen kaappikelloon, josta seuraa Kieun harvinainen puhekupla: Ha-ha-ha! Possu on nyt aivan kuin kaappikello!”

 Lisätiedot:

[24×19 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk kirjailmoitus (mm. ”Antti Puuhaaroja”, ”Maks ja Morits” , ”Rohkea Riku); sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 4 ruutua sivulla, ruudut numeroitu 1–4 tai 1–8, ruuduissa kuvan alla alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Meidän sakki talvisotaharjoituksissa

[Meidän sakki 1]

Juhani [nimimerkki = K. J. Seppälä], kuvit. H.S. [Helga Sjöstedt] (Säilä, 1942)

Kansi: Poikia lumisodassa, lumilinnassa ja sen edessä, lumipalloja ilmassa; koiranpentu haukkuu.

Nämä kolme Meidän sakki -kirjaa ovat nykysilmin aika pelottavasti propagandajulkaisuja, ja niiden sotahenkisyys yhdistettynä Helga Sjöstedtin herkän sympaattisiin lapsikuviin on suorastaan sairaan oloista, mutta nekin kaiketi vain kuvaavat aikaansa. Ne voisi lukea puhtaasti kuvakirjoiksikin sivun yläosaan sijoitettuine, yksilöllisesti signeerattuine piirroksineen ja alle ladottuine riimittelyineen, mutta kuviin tekstatut huudahdukset ja onomatopoiesiat sekä kuvien toisiaan seuraava rytmi tuovat ne niin lähelle sarjakuvaa, että otan ne tähän mukaan.

Ollaan maaseutumiljöössä, pojilla on lumipuvut ja tytöillä pikkulotta-univormut – he toimivat vain huoltojoukoissa, mutta:

”Olis olo ollut lotilla onneton,
jos ei päässyt ois mukaan partion.”

Mukana on myös koiranpentu ja jänöjä. Sotapojat heiluttavat Suomen lippuja. Tukkipuu esittää tykkiä, ja tankkina toimii vanha reki.

Periaatteessa tässä vain käydään lumisotaa, mutta linnan rakentaminen ja vallihautojen parantaminen viittaa tietysti muutenkin varustautumiseen:

”Syttyi sitten taisto oikein tuima
iloääni raikui vallan huima.”

”Tasavertaisetpa oli sakit nää
siksi sopurauhaan päättyi sota tää.”

”Hyvälle tuntui lottien kehu
samoin kuin verraton, kuuma mehu.”

Oleellinen sitaatti on historian tuntevalle kuitenkin hyytävä: ”Leikkiin tällaiseen pian mieli halaa.” (s. 16).

Ks. Meidän sakki [2] – Meidän sakki reservissä (Säilä, 1942)

Lisätiedot:

[25×18 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; ei skp; kansi väri (valk. pohjalla mustalla raj. vers. sin. tekijä, pun. ”Meidän sakki”, sin. ”Talvisota-”, pun. ”harjoituksissa” + upot. mustalla raj. pyöristettykulmainen ruutu, jossa kaksiväripiirros, sin.+pun., sign. ”HS -42”); tk. valk. pohjalla keskellä tummansininen neliö, jossa lad. kurs. gen. ”Meidän sakki” ja vers. ”Karjalaa valloittamassa” ja pienemmällä vers. ”ilmestyy myöhemmin” + neliön alla lad. vers. kustantaja ”Kustantaja / Kustannusosakeyhtiö Säilä / Helsinki” + alareunassa tummansin. vaakaviiva ja sen alle lad. gem. ”Hinta 11,50” ja vers. ”Helsinki 1942 – Painatus Oy”); s. 1–16 kaksivärikuvakirja; sisäsivuilla kullakin ylhäällä vaakaruutu (raj. tummansinisellä, jokaisessa sign. ”HS-42”, joissakin tekst. repliikkejä, lähinnä huudahduksia ja onomatopoiesioita), alla lad. sin. vers. aina neljä riviä riimiteltyä tekstiä, jonka anfangi 3 rivin korkuinen, valkoinen kirjain punavalkoisella pystyraitapohjalla, alla kesk. lad. sivunumero tyyliin ”– 5 –”; ei puhekuplia, ei numerointia ruuduissa.]

Meidän sakki reservissä (Säilä, 1942)

[Meidän sakki 2]

Juhani [nimimerkki = K. J. Seppälä], kuvit. H.S. [Helga Sjöstedt] (Säilä, 1942), 2.p. ja 3. p. 1942

Kansi: Poika ja tyttö käsikynkässä, poika sotilaspuvussa ja kivääri kädessä, tyttö lotta-asussa, ympärillä 8 kasvokuvaa muita lapsia, erilaisia päähineitä (huiveja tytöillä, pojilla paperihattuja, pesuvati ja ämpäri kypäränä.

Lasten (nimeltä mainitut Pekka, Matti, Kalle ja Heikki) kanssa seikkailee jälleen koiranpentu Ressu, nyt myös kissa ja pupu, ja varis saa edustaa vihollisen ilmavoimia. Tytöt eli lotat keittävät nyt hernerokkaa, pesevät haavoittuneen ja parsivat revenneitä housuntakamuksia.

Talvisota on jo takana, ja siitä otetaan oppia: kuvassa on jopa kirja, jonka kannessa on tekstit Summa ja Raattee sekä räjähdys: ”Tarinat Summasta ja Raatteesta / ne nosti keskustelun aatteesta, / että reserviin me mentäisiin, / miesten temput siellä tehtäisiin.”

Hiukan kolkkoja sävyjä tulee, kun pojat torjuvat vihollisen lentohyökkäyksen (siis variksen), ja linnunpojat pesässään saavat sotavangin roolin: ”Niin voitto saatiin, vangit leiriin tuotiin. / Puunhaaraan vankileiri niille luotiin. / Ne kilvan kiittävät nyt voittajaa, / kun asunnon ja ruoan oivan saa.”

Tekstiä on tosin ikään kuin naamioitu tasapuoliseksi: ”Rynnäkössä aina huutaa pitää / jos käydään vastaan länttä taikka itää! / Hei! Kukaan jälkeen nyt ei jäädä saa, / kun tosi toimia vaatii isänmaa!” Pekka häärii päällikkönä: ”Eläköön ikuisesti isänmaa! / On suurenmoista sitä puolustaa!”

Ks. Meidän sakki [3] – Meidän sakki Karjalaa valloittamassa (Säilä, 1942)

Lue lisää »

Meidän sakki Karjalaa valloittamassa (Säilä, 1942)

[Meidän sakki 3]

Juhani [nimimerkki = K. J. Seppälä], kuvit. Helga Sjöstedt (Säilä, 1942)

2. painos (Mainos- ja Kustannus Oy, 1942)

Kansi: Lapset marssivat ylös rinnettä, taustalla järvimaisema, jossa vihreitä saaria, joukkoa johtavalla pojalla asepuku mukaan lukien lakki, miekka koholla, seuraavalla paperihattu ja kivääri, kolmannella kypärä (vati) ja kivääri, neljäntenä tyttö huivissa ja esiliinassa.

Ajan kuvaa tämäkin: ”Jo Karjalan kunnaat ja Aunuksen veet / on ryssien vallasta vapautuneet.” ja ”Oli iso-Veikko tullut kotilomalle / ja tarinat sodasta kuuluivat niin somalle. / Tuli sakille myös mieleen valloitus / ja päätettiin leikkiin antaa kehoitus.”; ”Tienmutkaan tehtiin Huumolan motti / Siellähän ryssäkin vastaan otti.”; ”Maksakoon vaikka suuren hinnan, / valtaamme myös Äänislinnan.”

”Aunus aina Syvärille saakka – / siinä pojat meille luja taakka, / mutta oommehan suomalaisia / ja apunamme on myös lotta ’naisia’.” Pikku-lotillakin on kova linja: ”Älkää pojat ryssältä pyytäkö armoa!” Vahingot korjataan helposti: ”Heti on paikalla ambulanssi / aivan kuin hauska piiritanssi / se helposti korjasi pienet viat, / toisten siivotessa ryssien liat.”

Nyt nimeltä mainitaan Pekka, Mikko, Timo, Matti ja Heikki. Kuvissa seikkailevat edelleen myös kissa ja koiranpentu, vilahdukselta jopa ahven. Sotaleikki käy realistisemmaksi, vastapuolen pojilla on punatähdet lakeissaan, heille huudetaan ”Ruki Verh!” eli kädet ylös venäjäksi, ja roskissa lakaistaan mm. ”Pravda”-lehtiä (= Totuus).

Pekka jakaa mitalit ja laskee joukot lomille, heinätöihin vanhempien kanssa. ”Kotirintamaa myös korjailemaan, / vanhempiaan näin auttelemaan.” Punaisen mökin piipusta nousee savu kuin Helga Sjöstedtin idyllisissä postikorteissa.

Mainittakoon myös aika erikoinen takasivun mainos, jossa saman kirjoittajan uusi sarja: ”Juhanin uusi mielenkiintoinen kuvakirjasarja alkanut ilmestyä –Meidän Sakin värityskirja I. Jalkaväki nyt valmiina. Seuraavat: II. Ratsu- ja kevyet joukot. III. Laivasto- ja lentovoimat. IV. Tykistö ja tankit ilmestyvät myöhemmin.” Kuvanäyte ei ole Helga Sjöstedtiä, ja näytteeksi väritetyssä kuvassa on sotilas juoksuhaudassa räjähdyksiä taustallaan.

Ks. myös Motti-Matti ja Vanja-Katti (Säilä, 1942) [kuvakirja, ei sarjakuvaa]

Lue lisää »

Motti-Matti ja Vanja-Katti

toimitti Olli-setä = Oiva Paloheimo, kuvitus Helga Sjöstedt [?] (Säilä, 1942) Lisäpainokset 2.–3. 1942, uusi 4. painos 1942

Kansi: Maalaripoika on maalannut otsikon seinälle.

Söpöilevää sotapropagandaa, tekijänä salanimen Olli Setä takana Oiva Paloheimo, ja piirtäjänä yllättäen ilmeisestikin – kirjassa nimeltä mainitsematon, mutta etukirjaimin H. J. signeerannut todennäköisesti Helga Sjöstedt.

Asepukuiset koirat ja kissat ovat söpöjä, mutta asennemaailma on selvän kaksijakoinen: koira Matti on rehti suomen sotilas, joka (kumi)pyssyllään, köydellä ja nyrkillään kellistää viholliskissat. Kissat ovat arkoja, piileskeleviä ja osaamattomia sotilaita, myös suksilla. ”Yhtä suomalaista vastaan / kolme Vanjaa eipä riitä. / Pakoon käy ne ainoastaan, / vaikka kymmenen ois niitä.” (s. 13).

Muitakin asenteita on: ”Siispä Motti-Matti heistä / teki tuotapikaa motin. / Köydessä nyt saavat seistä / lailla kolmen hottentotin.” ja ”Hölmistyneet naamat ovat / kolmen tyhmän kissimirrin. / Suomalaisten kourat kovat / saattaa ottaa heistä nirrin.” (s. 14).

Vankileiritkin mainitaan: ”Vankileiriin Vanja pääsi, / käsiinsä sai balalaikan. / – Laula siinä ikävääsi, / tahrasitkin joka paikan.” ja

”Suomalainen siivo aina / ompi sotavangillensa, / saunaankin vie lauantaina. / Vanja soittaa kiitoksensa.” ja kuvan alla tekstattuna laulu: ”Niet Molotoff, niet Molotoff, valehtelit paremmin kuin itse Bobrikoff!!!”

Siis eräänlainen etiäinen: Koiramäen lapset sodassa? Tämä ei kuitenkaan ole varsinaisesti sarjakuvaa, vaan kuvitettu lastenkirja, tai ehkä jopa kuvakirjaksi luettava. Ei puhekuplia, ja kuvat eivät muodosta ajallista sarjaa.

Otan tämän kuitenkin mukaan, koska se liittyy läheisesti toiseen, Helga Sjöstedtin piirtämään sarjaan, joka on jo enemmän sarjakuvamainen:

Ks. Meidän sakki talvisotaharjoituksissa (Säilä, 1942)

Ks. Meidän sakki reservissä (Säilä, 1942)

Ks. Meidän sakki Karjalaa valloittamassa (Säilä, 1942)

Lisätiedot:

[20×15 cm pysty vihko; 24 s. + kannet; ei skp; kansi väri (mv piirros + sin. ja pun. lisäväri, vers. […-]”Matti ja Vanja-”[…]); tk. valk. lad. sin., keskelle ”Hinta 11:50” ja alas sin. viivan alle ”Helsinki 1942 Sitomo Ab”; s. 1 lad. ots. sin. vers.; s. 2 kust. ja logo; s. 3 nimiö lad. sin., vers. ots. ja ”Toimitti”, gem. ”Olli Setä”; s. 4 –22 parilliset riimiteltynä lad. 2 säkeistöä sinisellä, alkukirjaimet punaisella isoina anfangeina, sivunumerot lad. alas keskelle sinisellä tyyliin ”– 4 –”; s. 5–23 parittomat valkoisella sivulla, keskellä väripiirros, alla sivunumero, lähes joka kuvassa signeeraus (”H.J.[? ] 42” onkohan ollenkaan Helga Sjöstedt?); toisinaan kuvien alla vers. käsin tekstattu mustalla otsikontapainen (s. 5: ”Vanjavahdissa!”), joskus myös puhetta, ilman kuplia: (s. 9 ”Maistuuko?” + ”AAAAAA”), joskus myös väriteksti (s. 11 pun. vers. ”Vanjat” + sin vers. ”suksilla”); s. 12–13 vaaka kuva keskella aukeamaa (taitoksessa) + tekstit eri sivuilla; kuvissa tekstejä: ”Niet Molotoff, niet Molotoff, valehtelit paremmin kuin itse Bobrikoff!!!” (s. 19); s. 23 kuvan alla: ”Katso, Lissu, mitä isä sulle toi!” (Vanja-katti -nukke); s. 24 ei sivun:oa, lad. kust. + ”Aikaisemmin julkaistut: – Meidän Sakki Reservissä, – Meidän Sakki Talvisotaharjoituksissa.”]

Pupu, Kili ja Possu

Olavi Vikainen (WSOY, 1942) 2.p. 1946; 3.p. 1948; 4.p. 1953; 5.p. 1960

Kansi: Keltaisella pohjalla Possu selin, sininen paita ja valkoiset housut, Kilillä vihreä paita ja ruskeat housut ja Pupulla ruskeat housut.

Sisällys:

s. 2–3 Pupu taiteilijana [m-v 8 r]
s. 4 Possun lankakerä [väri 4 r]
s. 5 Kilin puunkaato [m-v 4 r]
s. 6 Lomapäivä [väri 4 r]
s. 7 Pupun pelastus [m-v 4 r]
s. 8–9 Omenavaras [väri 8 r]
s. 10 Pupun erehdys [m-v 4 r]
s. 11 Sadonkorjuu [väri 2+1=3 r]
s. 12 Possun mäenlasku [m-v 4 r]
s. 13 Pupu kaivontekijänä [väri 4 r]
s. 14–15 Kilin keitto [m-v 8 r]

Alkupuolen tuotannossa Vikaisen tyyli muistuttaa ranskalaista eläinsatujen esikuvaa Calvoa, mutta edistyessään hänen tyylinsä lähenee Asmo Alhoa jopa siinä määrin, että sarjoja olisi ilman tekijätietoja tai signeerauksia joskus todella vaikea erottaa toisistaan. Tässä albumissa ei ole tekijän nimeä eikä signeerausta, mutta jo varhain on kirjastolle saatu tieto tekijästä. Ilmeisesti myös riimittely on Vikaisen, vaikka lähelle Mika Waltarin ”Kieun ja Kaiun” sävyjä nytkin mennään.

Hahmot ovat sympaattisia ja leikkisästi piirrettyjä. Miljöö on ajatonta maalaisidylliä. Pienoisia moraliteetteja nämäkin eläinsadut ovat. Hahmojen luonteet ovat viitteellisiä, kili on totisin, possu moraalisesti horjuvin, ja pupulla on tiettyä oveluutta. Esimerkiksi muotokuvamaalauksen epäonnistuttua (”Nalle oli ensi uhri, josta Pupu kuvan tuhri”) hän näppärästi myykin samoissa kehyksissä peilin (”Parempi on eilistä, tuumi Nalle peilistä”).

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. sis kannet; kansi väri (keltaisella pohjalla väripiirros, alaosassa pun. vers. mustin raj. otsikko, must. vers. kust.); tk keltainen, vain kust. tiedot; sarjakuvissa ei välipalkkeja, jakoviivat ja numeroinnit, 2-riviset riimittelyt ladottuna ruuduissa.]

Rymy-Eetu ryssän kauhu

[RE5]

kuvat piirtänyt Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, [1942])

Kansi jatkuu takakanteen: R-E univormussa, juuri lyönyt takakannessa selälleen lentävää Stalinin ja Molotovin ja Leninin kipsipäätä.

Sisällys:

s. 1 Salakavala hyökkääjä
s. 2 Sateenvarjo [2+1=3 r.]
s. 3 Sukellusveneen tuho [2+1=3 r.]
s. 5 Suossa
s. 6 Halko ja nyrkki [2+1=3 r.]
s. 7 Aitajuoksija [3+2=5 r.]
s. 8 Ilmapurjehtija [2+1=3 r.]
s. 9 Kaksintaistelu [2+1=3 r.]
s. 10 Lumimyrskyssä
s. 11 Tähdenlnto [2+1=3r.]
s. 12 Avantouimarina
s. 13 Piippu pistoolina [2+1=3 r.]
s. 14 Soppasotaa
s. 15 Apu yläilmoista
s. 16 Ilman herra [2+1=3 r.]

Tauno Karilaan osuus vakiintuu 3 x 4 rivin riimittelyyn joka sivun alaosaan. Meno muuttuu suorasukaiseksi:

”Hiipii sisään luihu ryssä” ja

”Muurmannin nyt kohta rataa…
Helppo vallata tää Aunus,
Jos sais ajaa
hyökkäysvaunus”.

Kun sotavankia ”ei ole aikaa lähteä kuljettelemaan” ratkaisu on ’humaani’: vanki jätetään kädet pystyssä antautumaan oksanhaaraan sijoitetulle piipulle. ”Soppasotaa” on jo hurjempi, soppatykin ansapommi.

Kannessa peräti Stalin, Lenin ja Molotov Eetun potkittavina, joskin vain pysteinä.

Ks. kokooma Rymy-Eetu ryssän kauhu, Otava 1999

Lisätiedot:

[24 x17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s, neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3–6 säkeistöä 2-4 –rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu takakannelle, kust.tiedot s. 16.]

Rymy-Eetun jymyvoitto

[RE6]

kuvat piirtänyt Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, 1942)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E panssarivaunussa, jota takakannessa vetävät ’ryssät’, kuu-ukon tehdessä kunniaa.

Sisällys:

s. 1 Kaksi kalaa
s. 2 Hevostarina [2+1=3 r.]
s. 3 Kaasupilvessä [2+1=3 r.]
s. 4 Onnen kenkä [2+1=3 r.]
s. 5 Kotiryssät [2+1=3 r.]
s. 6 Pelastus pälkähästä [2+1=3 r.]
s. 7 Ilmavoitto [2+1=3 r.]
s. 8 Jännää lukemista
s. 9 Sikaarit [3+2=5 r.]
s. 10 Aamuherätys
s. 11 Onni onnettomuudessa [2+1=3r.]
s. 12 Jymyvoitto
s. 14 Kasakankaataja [2+1=3 r.]
s. 15 Pikauinti [3 pystyruutua]
s. 16 Juhannuskokko

Kannen kuva on viittaus Ilja Repinin Volgan lauttureihin, Eetu valtaamassaan panssarivaunussa, takakannessa resuinen joukko ’ryssiä’ sitä hinaamassa. Kuukin tekee kunniaa.

Liikunnallisempaa huumoria: Eetun jalat jäätyvät saaviin iltalomalla liian jännää lukiessa, mutta Eetupa hiihtää jääsaappaallaan saunaan suksisauvojen avulla.

Puhekuplassa ’ryssä’ sanoo: ”Rjumu-Iitu”! Sotavankeja kutsutaan ”piippolakkirussakoiksi”. Karilas sanoo myös: ”Väsyneenä ryssän hajuun.” Kun ’ryssät’ varastavat sikaareja, joihin on kätketty pommi, ”tulipa taas kaivamista” ja ”Kuka heidät hautaan korjaa, viisi nikotiinin orjaa?”

Eetu saa ylennyksen korpraaliksi, muttei paljon perusta: ”Ei noista ylennyksistä ole mihinkään.” Toisaalta juhannuskokkoa sytyttäessä kelpaa ”vanjan” apu, eli Molotovin koktaili panssarivaunuun!

Ks. kokooma Rymy-Eetu ryssän kauhu, Otava 1999

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s, neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3–6 säkeistöä 2-4 –rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu takakannelle; kust tiedot s. 16.]

Tiikeri: XI & XII kokoelma sarjoja – vuodet 1941-1942

[Tiikeri 11–12]

tehnyt Tiikeri = Arvo Tigerstedt (Helsingin Sanomat, 1942)

Kansi: O-P, R ja T, taustalla iso väkijoukko, sekä iso motti piirroksista; sen päällä orrella kaksi lintua, joiden puhekuplat: ”Ai jee – kuinka nuo nyt ovat ollakseen! Mottihan tämä vain on.” ”Niin – ja ollakseen vain motti – on sitä tehty kokonaista kaksi vuotta!” (Tiikerin piippu sauhuaa).

Mainittakoon, että tämän yhdennentoista kokoomakirjan nimi on todellakin XI ja XII kokoelma, joka viitannee siihen, että kirjassa on kahden vuoden piirrosten parhaimmisto. Huomattakoon myös aukko välillä 16.6.–5.10. Se selittynee jatkosodan syttymisellä, jota on kyllä hieman paikattu kirjan lopun valikoiduilla sarjoilla mm. ajalta 4.7.–4.10.

Sanailu on ehkä jonkin verran verhotumpaa kuin ennen: ”Katsomossa ei vain olut puutetta elintilasta” (väkeä harvassa, vrt. Hitlerin ”Lebensraum”); ”Kolmas valtakunta neljäs..”; Sotilaspartiohiihdossa fiktiiviset joukkueet ”Julmuria” ja ”Hirmustania”.

Sotalasten ahdingosta tiedettiin jo: Luistelijat Ruotsiin – samoin sotalapset. Laivalta tuleville täti sanoo: ”Nyt ensin menemme stadionille. Siellä saatte (selkä-)saunan…” T: ”Toivokaamme vain, että ruotsalaiset suhtautuvat luistelijoihimme yhtä herttaisesti kuin muihin sinne lähettämiimme lapsiin.” (!!!)

Lisätiedot:

[28×21 cm pysty pehmeäkantinen kirja; s. 1 nimiösivu; s. 2 kustannustiedot; s. 3–152 mv sk, ylhäällä ladotut otsikot, alkuperäinen julkaisupäiväys sekä sivunumero, alareunassa EI selittävää tekstiä sarjojen taustoista; tk. vain teksti ”25 mk”]

Lue lisää »

Antti Puuhaara käy kaukomailla

[AP4]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Aarne Nopsanen (Otava, 1943)

Kansi:  Antti istuu aarnikotkan niskassa.

Armoitettu satusetä Raul Roine tuntuu olevan hiukan hukassa ilmaisuvälineen kanssa, kun suorastaan haaskaa herkullista aineistoa ja hätäilee vaiheesta toiseen. Sadut ovat aitojen kansansatujen tyyliin pelottavia, julmiakin, mutta opettavaisia. Kuvittajakaan ei ihan pysy tahdissa. Joskus kuvaa selostava teksti on ollut jo edellisen ruudun alla (s. 17). Aarne Nopsanen piirtää kauniisti ja herkästikin, mutta kuvakoko on pieni ja piirrokset eivät aivan pääse oikeuksiinsa. Parhaimmillaan hän on meren, pilvien ja manalan tunnelmien kuvauksessa.

Antti saa Louhivuoren luolassa kokoontuvilta kolmelta etelän mailta tulleelta (!) mustalta noidalta vinkin ja lähtee Marokkoon vain joutuakseen itse taikuri Kalmasilmän orjaksi. Vapauttaa itsensä ja Harmaahapsen, joka ”muuttuu soreaksi meripojaksi”, ja pyytää tätä jäämään asuinkumppanikseen, mutta ei, tämäpä onkin ”parantumaton merimies” [tässäkö suomalaisen sarjakuvan ensimmäinen homohahmo?]. Antti käy joutsenprinsessojen linnassa (Lootom-Liitom) pelastushommissa, Manalassa setvimässä manalaisten velkariitoja ja saa palkkiokseen piikiviä [enteellistä, IT-ala!]. ”Vaikka Vaskilinnan neidot olisivat halusta pitäneet Anttia vieraanaan iät hetket,” hän lähtee aamulla kohti kotikartanoaan ja saapuu sinne viimeisessä ruudussa.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty; kansi väri (väripiirros, jonka alaosassa lad. must. vers. otsikko ja kust.); takakansi ilmoitus kolmesta aikaisemmasta; 50 s. josta sarjakuvaa s. 3–50; rakenne mustavalkoisia sarjakuvaruutuja 4 kpl per sivu, teksti ladottuna alapuolella, selostaa numeroitua kuvaa (1–192), puhekuplia ei käytetä. Nyt ei eri otsikoituja tarinoita, vaan tarina kulkee koko kirjan läpi.]

Esan kirja, Esa Ylhämaan itsensä piirtämä ja kirjoittama

taiteellisesti valmistellut Seppo Launis (Kuva ja sana, 1943)

Kansi: Keltaoranssilla pohjalla kaksi poikaa marssii metsään pärekorit käsisään, taustalla kuusi ja hymyilevä aurinko.

Puolitoista ensimmäistä ja kaksi viimeistä ruutua on piirretty Seppo Launiksen tyylillä, loput ovat tarinaa tarinassa eli muka päähenkilö Esan itse piirtämää. Ruudut ovat isoja ja toisistaan irrallaan. Koko sivu ruutuineen ja teksteineen on vielä koottu saman paksuisilla raameilla. Ei muodosta yhtä isoa tai useampia erillisiä tarinoita, pikemminkin tajunnanvirtamaista kerrontaa, vailla otsikoita.

Metakerronnan puolelle mennään, kun ”Erkki [?!] on piirtänyt kirjan, jonka nimi on Esan kommelluksia”. Paha poika lukee kirjan ja muuttuu. Niinpä myös Esan piirtämiin sarjakuviin on ”Erkki” tyytyväinen. ”Hän sanoi, että niissä on monta hyvää opetusta ja koska ne ovat aika hauskasti piirrettyjä, niin hänen mielestään ne pitäisi painattaa toisillekin lapsille opiksi ja huviksi. Voisi jopa kysyä, hämärretäänkö tässä toden ja sadun rajaa tarkoitushakuisesti?

Opetukset ovat naiiveja ja puolittain kyseenalaisia: ”Koko Joulupukki on ihmisten keksimä, mutta enkelit ovat olemassa.” Joulupukilta on turha pyytää anteeksi tuhmuuksia, sillä ”Jeesus yksin antaa pahat teot anteeksi.” Esa toivoo Jeesuksen ohjaavan hänen autonsa aikanaan Taivaan portista sisään [!]. Aika surumielinen on lopun viritys, sairaan lapsen piirtämän tarinan loppuunsaattaminen aikuisen voimin.

Lisätietoja:

[13×19 cm vaaka vihkonen; sisäkansissa ei painatusta; kannet + 16 s.; s. 1 nimiölehti; s. 2 tyhjä; s. 3–13 sarjakuvaa, 2 ruutua per sivu, alla teksti 2 palstalle ladottuna; kansi valk. pohjalla musta, sininen ja oranssi painoväri, valk. vers. otsikko ”Esan kirja” ja must. vers. tekijä ja kust.; takakansi sinisellä piirros ja kirjaluetteloa)]

Kalle Viksari mottimetsässä : 19:s kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV19]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1943)

Kansi: Kalle Viksari varusteineen menossa mottimetsään [Hele Malisto?, tekijää ei merkitty tai leikkautunut Kansalliskirjaston kappaleesta].

Sisällys:

s. 2 [Hele Malisto]: Kalle Viksari mottimetsässä I
s. 3 Helena Malisto: Kalle Viksari mottimetsässä II
s. 4–5 Asmo Alho: Talvikalastusta [Kieku ja Kaiku]
s. 6–7 Helena Malisto: Eskon päiväkirjasta
s. 10–11 Pauli Elenius: Pekka ja Ville
s. 12–13 Olavi Vikainen: Possu
s. 14–15 Helena Malisto: Pikku Jukan markka
s. 16 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen

Myös mottimetsällä keksitään: vetokoneen voimansiirtoon tarvitaan keinutuoli, koira ja kissa häkissä, ja liukuhihnaa käyttää kirveellä varustettu polkupyörä. Herra Kerhonen ratkaisee kaatuilevien luistelijalasten pulman ripustamalla nämä ämmänlänkiin.

Esko saa vahingossa muuttoauton syöksymään leipurinliikkeeseen. Sirkka ja ”uffari-heila” olivat autossa, joten heila maksaa vahingot. ”Mut ei se mene mun edestäni arestiin kumminkaan.”

Pekka ja Ville ovat kömpelöllä tyylillä piirrettyjä letkuraajaisia hahmoja, jotka menevät omenavarkaisiin puiksi naamioituneina – ja törmäävät mottitalkooväkeen! Sympaattisempi on Possu, joka ei malta kaataa joulukuusta, vaan tekee lumimajan sen ympärille.

Pikku Jukan markka on sarjakuvan rajamailla, kaksi ruutua sivulla yksissä raameissa, ruuduissa useita kuvia ilman ruutujakoa, ja numeroidut tekstit 1–8.  Sympaattisesti piirretyt lapset pohtivat, mitä markalla voisi tehdä: Ostaa auton – tai ostaa kaikille auton – tai ostaa pikkuveljelle koko rahalla lakritsia!

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; ei skp; kansi ei sign; s. 1 nimiö ja sisällys; s. 2–16 värisarjakuvia; s. 8 Ollin orkesteri ja s. 9 Satukaupan näyteikkuna Helena Malisto (kumpikin yksi iso kuva, Helena Malisto); takakannessa Hele Maliston kaksipuolisiksi pöytähahmoiksi irtileikattavia kuvia: Pukki, poika, tyttö, joulukuusi.]

Kieku ja Kaiku N:o 6

[K&K6]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1943)

Kansi: Kieku ja Kaiku kelkkalentokoneessa, Possu ja pupu katselevat, keltainen tausta.

[Takakansi: Kieku, Kaiku, Possu ja (vuohi)Pukki piirileikissä]

Sisällys:

s. 2–3 Hiirenpyynti [sininen painoväri]
s. 4 Sillantervaaja [väri]
s. 5 Viljasäkkiä nostetaan aittaan [sin.]
s. 6 Kieku avannolla onkimassa [väri]
s. 7 Possukin haluaa istuttaa [sin.]
s. 8–9 Possu kerää valoa [väri]
s. 10 Kieku lehmän hakijana [s. 10 sin.]
s. 11 Suursiivouspäivä [s. 11 väri]
s. 12–13 Työssä voimat vahvistuvat [s. 12 sin.; s. 13 väri]
s. 14–15 Kaupunkilainen sadonkorjuussa [sin.]

Piirrosasu vaputuu, piirtäjä alkaa irrotella. sillä yli ruudun rajojen yltävät mm. heltat, ja riimittely on nokkelaa:

”Ilta pitkä, kauan kestävä
taas on lukemisen estävä.”

ja

”Vahvaa miestä kaikki kiittää,
leikkitovereita riittää.”

Maaseudun ja kaupunkilaisuuden yhteentörmäyksestä isketään nykyään jo kliseiseltä tuntuvaa huumoria.

Lisätiedot:

[25×18 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti; sivunumerointi, sarjakuvat tasaiset 4 ruutua sivulla paitsi 6 ruutua sivuilla 2, 3, 5, 7 ja 10; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Pekka Puupää [1]: 101 sarjaa

[PPP1]

piirsi Fogeli = Ola Fogelberg (Kulutusosuuskuntien keskusliitto, 1943)

Kansi: Pekka, Pätkä ja Justiina häkäpönttöautossa [= Kustannus-Mäkelän kansikuva ”Pekka Puupää 101 sarjaa piirsi Fogeli” (2000)]

Tk värivinjetti: Pekka peltiammeessa housut nilkoissa, paita päällä ja hattu päässä, sikaria poltellen. [= Kustannus-Mäkelän tk (2000)]

[Sisällys: ei otsikoita, 1. sarja Justiina potkukelkassa; 101. sarja Pätkän kuunnelma]

Todellinen kotimaisen sarjakuvan arkkiklassikko, joka on antanut myös nimen Suomen sarjakuvaseura ry:n kotimaisille sarjakuvantekijöille jakamalle kunniapalkinnolle, Puupäähatulle.

Jo ensimmäisessä albumissa oli mitä mainiointa materiaalia, hienosti ja ilmeikkäästi piirrettyä ja aidosti hauskaa. Huumori on milloin sanallista, milloin kuvallista, joskus jopa ajankohtaisiin teemoihin pohjaavaa.

Aihevalikoima on arkiaskareista ja kotimaisesta kaupunki- ja kylämiljööstä nousevaa, ajoittain Pekan hölmöyteen, osittain nokkeluuteen perustuvaa. Vaimo Justiinan kanssa on välillä ristiriitoja, välillä romanttisempia hetkiä. Kolmantena pyöränä on Pekan tuttava / ystävä Pätkä, joka välillä pilailee Pekan kustannuksella, välillä suorastaan huijaa tätä. Joskus kaksikko on yhteistuumin erilaisissa afääreissä, jotka menestyvät varsin vaihtelevasti.

Vuosittaiset albumit olivat itse asiassa tämän ensimmäisen jälkeen Ola Fogelbergin omakustanteita, ja niiden painokset olivat aikanaan suuria, vielä nykyäänkin merkittäviä kotimaisen sarjakuvan menekiksi, eli kymmeniä tuhansia.

Uusittu kokonaisuudessaan Kustannus-Mäkelän albumina ”Pekka Puupää 101 sarjaa piirsi Fogeli” (2000).

Lisätiedot:

[17×23 cm vaaka; 104 s. + kannet; ei sisäkansipainatuksia; s. 1 nimiö; s. 2 painotiedot; s. 3–104 m-v sk, 6 r/s 2 rivissä, tekstit ladottu alle, osa teksteistä leikkautuu kirjaston sidotussa kappaleessa; sarjat otsikoimattomia ja sivut numeroimattomia (tai leikkautuneet); kansi + tk vinjetti väri = Kustannus-Mäkelän Pekka Puupää 101 sarjaa piirsi Fogeli (2000)]

Pekka Puupää 2 – sarjakuvia : II osa

[PPP2]

piirsi Fogeli (Ola Fogelberg, 1943)

Kansi: Pekka ja Justiina ja ”Varokaa koiraa” [= Kustannus-Mäkelän kansi Puupään parhaat 1 (1981).]

[Tk värivinjetti: Pekka kastelee kukkansa hattua kastelukannusta sateessa sateenvarjo toisessa kädessään – ei käytetty myöhemmissä kokoomissa.]

”Malli pahassa asennossa” on varhaista metasarjakuvaa: Fogeli itse on mukana tarinassa. Pekka piilottelee Fogelia (”Nyt on tällä viikolla tyhjä paikka Pekan paikalla.” ”Eikä Pekan aina käy hullusti, kuten Fogeli tahtoo väittää, hahahaa!”), mutta Fogeli puistonpenkillä istuen piirtääkin Pekan putoamaan katukaivoon. Myös sivulla 51 ”Vähältä piti, ettei tästä tullut viimeinen Pekka-sarja.”

Vaikka sarja perustuukin kuvien alle ladottuun selostus- ja dialogitekstiin, on myös kuvissa repliikkejä tekstattuna, esim. ”Eri kiva!”

Lue lisää »

Rymy-Eetu ja Hymy-Freetu

[RE7]

kuvat piirtänyt Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, 1943)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E ja hylje uimassa, molemmilla piippu suussa, takakannessa paljastuu avannoksi, jonka reunalla Eetun talvikamppeet.

Sisällys:

s. 1 Rymy-Eetu ja Hymy-Freetu [2+1=3 r.]
s. 2 Ristisana-arvoitus
s. 3 Lääkärissä
s. 4 Kalamatka
s. 5 Ryssän lupaus
s. 6 Kanan lakko
s. 7 Korvikeviikset [3+2=5 r.]
s. 8 Vasara
s. 9 Ilmavoitto
s. 10 Metsän menninkäinen
s. 11 Vastaisku
s. 12 Hammas ja korohoro
s. 13 Tunnussana
s. 14 Kolmiottelu [2+1=3 r.]
s. 15 Laiska renki [2+1=3 r.]
s. 16 Kenttäpostipaketti

Modernimpi sarjakuvamaisuus lisääntyy. Puhekuplia ilmaantuu runsaammin heti tämän vihkon alun sarjoissa. Propagandan tienoilla kyllä mennään:

”Ryssän lupaus” on tietysti viimeinen vodkapullo tämän sodan aikana – ja se piti paikkansa. Aika hurjaa huumoria, kun kummituskin joutuu mottitalkoisiin: ”Nythän on suurtalkoot, eikä tässä passaa kenenkään joutaa kummitella.” Haamun ilmeet ovat melkomoiset.

Korohoro on siis kranaatinheitin… ”Hyppypolsu” on vieterinukke-ryssä. Teksti ’tietää’: ”Työtä pelkää ryssän väki.” Eetun repliikki: ”Ei noista ryssistä ole työmiehiksi. Mihinkähän se Vasilikin taas hävisi?”

Ks. kokooma Rymy-Eetu ryssän kauhu, Otava 1999

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; 16 s. mv sk neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3–6 säkeistöä 2-4 –rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu takakannelle; kust. tiedot s. 16.]

Eläinväen talkoot

Kuvat ja teksti: Olavi Vikainen (Aura, [1944])

Kansi: Possu keittää, Pupu sahaa keinutuolista käsin, Palokärki hakkaa koivuhalkoja.

[Takakannessa: Kili poimii puolukoita, Kukko sieniä, Majava kaataa puuta, Karhu kantaa tukkia, Kurre seilaa tukilla.]

Sisällys:

s. 2–3 Lumpunkeruu [mv, 4+4 r]
s. 4 Perunannosto [v, 4 r]
s. 5 Kätköt esiin [mv, 4 r]
s. 6 Marjamatka [v, 4 r]
s. 7 Äkeen korvike [mv, 2+1=3 r]
s. 8–9 Motti mieheen [v, 1+2=3 r + 4 r]
s. 10 Mirrin säästöt [mv, 4 r]
s. 11 Keinusaha [v, 2+1=3 r]
s. 12 Rohmuri [mv, 4 r]
s. 13 Sienestäjät [v, 4 r]
s. 14–15 Hiihtotalkoot [mv, 2+1=3 r + 2+1=3 r]

Kansalliskirjaston merkintöjen mukaan ilmestynyt 1944, vuosiluku puuttuu julkaisusta. Kirjaston kappale on käsin väritetty myös mustavalkoisilta sivuiltaan – ja henkselitkin on Possulle piirretty! Olavi Vikainen teki myös värityskirjoja kuten ”Possu maalaa ja lukee” (Otava 1952), joten askartelu on ymmärrettävää, joskin sääli. Vikaisen mustavalkoisilla sivuilla on hienoja harmaasävytehosteita. Sarjat toimivat säännöllisellä 3–4 ruudun jaolla, joista tuplaleveät ruudut sijoittuvat sivun ylä- tai alaosaan, ja ruutujen alla on ladottuna kaksiriviset riimittelyt kuvasta.

Nämä ovat varsin sympaattisia eläintarinoita, mutta myös ankeiden aikojen yhteishenkeä nostattavia moraliteettejä. Tärkeintä tuntuu olevan korostaa ahkeruutta, rehellisyyttä ja säästäväisyyttä:

”Kun on maassa kovat ajat,
tarpeen ovat lumpustajat.”

”Kerjäläiset vaeltaa varsin
sekalaisin vaateparsin.”

”Pulaa tulos loistava
osaltaan on poistava.”

”Kun niukkuutta on puodissa,
niin rohmuilu on muodissa.”

”Urakakseen pojat otti,
että mieheen tehdään motti.”

”Pihalla on lumen alla
salakätkö hamstraajalla.” ja

”Pääsivätpä kaikki mukaan,
suksitta ei jäänyt kukaan.”

Hahmoina ovat mukana mm. Possu, Kukko (joka on kovin Kieun näköinen), Kurre, Kili, Mirri, Pupu, kotka, koira, siili, majava, vuohet, palokärki, myyrä, mäyrä ja kettu Mikko. Kuvalliset oivallukset ovat nokkelia: Kurre vetää hymyilevää siiliä äkeenä pellossaan, Pupu sahaa pölliä keinutuolista: ”Pupu aikaansaatti sen, sahan automaattisen.” ”Tehtävänsä hoitaa kukin, vuohet korvaa sahapukin.” ja ”Puittenkaato vajavaa oisi ilman majavaa.”

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. sis kannet; kansi väri = tk värikuva jatkuu takakanteen; sk m-v/väri vuorotellen, rajaus ja riimitelty teksti musta, ladottu gemenalla.]

Kalle Viksari pyöräilee – 20:s kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV20]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1944)

Kansi: Kalle Viksari puisella polkupyörällä. [Hele Malisto?, tekijää ei merkitty tai leikkautunut Kansalliskirjaston kappaleesta]

Sisällys (piirtäjät):

s. 3 Helena Malisto: Kalle Viksari
s. 4 Rauha Nuolivaara-Manninen: Jukka ja hänen pikku veljensä
s. 6–7 Olavi Vikainen: Tytti Tuittinen
s. 8–9 Helena Malisto: Eskon päiväkirjasta
s. 11 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen
s. 12 Helena Malisto:: Nape ja Poka
s. 13 Olavi Vikainen: Kili kalastaa
s. 14–15 Olavi Vikainen: Possu
s. 16 Helena Malisto: Itsepiirrettävä sarjakuva [tehtävä]

Sivulla 2 on Hele Maliston piirtämä koko sivun kuva, jossa sarjan vanhatkin hahmot esiintyvät: ”Kalle Viksari ilmestyy tänä vuonna 20:nnen kerran. Kaikki sarjakuvasankarit ovat saapuneet Kallea onnittelemaan.” Itsepiirrettävässä sarjakuvassa on kolme leveää ruutua ja niissä yhdistettäviä pisteitä.

Sateessa pyöräilyn Kalle Viksari ratkaisee tekemällä sateenvarjoon selluloidi-ikkunan. Herra Kerhonen käyttää lasten kanssa sienimetsällä koivuja puron ylitykseen sekä katapulttina että taipuisana siltana. Kili tekee avannon nuotiolla. Vähemmän kekseliäästi opettaa Jukka pikkuveljeään lentämään – tervalla ja höyhenillä.

Tytti Tuittinen on Punahilkka-muunnelma. Esko kerää sieniä, ja sisko saa olla kahdestaan eli ”2:den” sulhasensa kanssa. Omenavarkausjutussa on selvä viesti: ”Ei koskaan saa ottaa luvatta toisen omenia!” Romunkeräys on ajankuvaa:

”Vaan Mirri-muori äkeä
ei siedä talkooväkeä.”

– ja keräys onnistuu, kun muori heittelee häiritsijöitään romuilla.

Lisätietoja:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; ei skp; kansi väri; s. 1 nimiö ja sisällys; s. 2–15 värisarjakuvia; paitsi s. 5 ja 10 sivun kuva Aurinko herättää luonnon, Nukku Matti (Helena Malisto); takakannessa askarreltava ”Taikateatteri” (Hele Malisto).]

Kieku ja Kaiku N:o 7

[K&K7]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1944)

Kansi: Kieku ja Kaiku rakentavat lumilyhtyä, tummansininen tausta.

[Takakansi: Talo ja kuusi talviyössä.]

Sisällys:

s. 2–3 Kukkojen kuivat [otsikko jakautuu aukeamalle] ja Possun märät puut [sininen painoväri]
s. 4–5 Possu ja kello [s. 4 väri; s. 5 sin.]
s. 6 Kieku ojan kaivajana [väri]
s. 7 Kieku vierailee mehiläispesässä [sin.]
s. 8–9 Karhun kalanpyynti [väri]
s. 10–11 Jänis ja siili [s. 10 sin.; s. 11 väri]
s. 12 Omituinen eläintarha [sin.]
s. 13 Kaiku halonhakkajana [sin.]
s. 14 Yksi raha ja kaksi rahaa [sin.]
s. 15 Kukkojen joulu [sin.]

Hurjimmillaan Possu polttaa talonsa, ja Kieku ja Kaiku noutavat tämän turvaan. Sittemminhän kaikki ovatkin olleet samaa taloutta. Perinteisimmillään tarinan sisällä kerrotaan tuttua satua ketusta ja karhusta avanto-onginnassa.

Kilpajuoksun voittoon tarvittiin oveluutta:

”Siili pääsi voittajaksi,
Niitä näet oli kaksi!”

Ajan tunnelmaa, kun joulukuusikin valaistaan kiiltomadoilla:

”Joulu tulossa on, portilla,
vaikka puurokin on kortilla.”

Lisätiedot:

[25×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti; sivunumerointi, sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi 4 ruutua sivuilla 4– 5, 8–9 ja 10–11; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Paimenpojasta kuninkaaksi

kirjoittanut Eino-setä = Eino Ahonen; piirtänyt Inga-täti = Inga Fagerström (Ristin voitto, [1944])

Kansi: Daavid pitää leijonan suuta auki seisten hajareisin sen niskassa. [norjalaisessa versiossa sama kuva pystysuuntaisella pohjalla.]

Raamatun kertomus Daavidista suorasanaisesti kerrottuna ja sarjakuvaksi kuvitettuna. Piirrosasu neutraalia, realismia hakevaa. Sarjallinen kerronta välillä heikkoa, kuvitusmaista, isoja jaksoja ylitetään nopeasti loikkien. Paikoin teksti on jäljessä kuvista, eli selostetaan vasta edellistä kuvaa, kun kuvakerronta on jo edennyt. Ruuduissa on paksut mustat kehykset, ruudut ovat etäällä toisistaan ja piirrosviiva on hentoa. Tekstiä on käytetty runsaahkosti, yli puolet siitä alasta, mitä on kuvilla. Ilman tekstiä kuvista ei syntyisi selkeää tarinaa.

Daavid, Iisain poika on paimenena. Kuningas Saulista lähtee pyhä henki ja häneen tulee paha henki. ”Siihen aikaan oli paljon sotia.” Ja niin Daavid jo kohtaakin Goljatin. Tekstissä Goljat kaatuu maahan suulleen, kuvassa selälleen. Saulin pojan suhde Daavidiin jää laulelmatuokion asteelle, kun jo Saul alkaa kadehtia Daavidia, ja tästä tuleekin vuoristosissi. Daavid tuo Jumalan arkin Jerusalemiin. Vielä kerrataan Absalominkin tarina, kunnes vain todetaan, että Daavidistakin tulee murhaaja, mutta hän katuu ja Jumala antoi kaiken anteeksi (tämä kaikki vain kahdessa ruudussa!).

Ks. Norjan versio 1946

Lisätiedot:

[21×30 cm vaaka; pehmeäkantinen 12 s. vihkonen; kansi väri (valk. pohjalla mv piirros + lisäväri punainen ja otsikko pun. gem. kurs., lad. must. vers. tekijät; painovärit ruskea ja punainen; samoin takakansi, jossa kuva ja teksti + painotiedot); s. 2 piirros ja teksti (hyvä paimen, kaksi sitaattia Raamatusta); sarjakuvaa s. 3–11, joka sivulla 2 x 4 r. + niiden alla tekstit numeroimattomina, painoväri ruskea.]

Rymy-Eetun räiskäleitä

[RE8]

kuvat piirtänyt Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, 1944)

Kansi: R-E heittää räiskälettä pannulta

[Takakannessa: R-E syö isoa pinoa räiskäleitä, hilloa ja maitoa (piimää?), piippu saappaanvarressa.]

Sisällys:

s. 1 Räiskäleitä
s. 2 Tupakantuska
s. 3 Mahatipat
s. 4 Ankerias
s. 5 Aitajuoksijana [2+1=3 r.]
s. 6 Siviilissä
s. 7 Täysi pimennys
s. 8 Hidas tarjoilu
s. 9 Kumisaapas [3+2=5 r.]
s. 10 Talviongella [2+1=3 r.]
s. 11 Pyykkärinä [3+2=5 r.]
s. 12 Rautateillä [2+1=3 r.]
s. 13 Onni onnettomuudessa [3 pystyruutua]
s. 14 Saalis [2+1=3 r.]
s. 15 Unen lahjat [3 pystyruutua]
s. 16 Joululahja

Eetu palaa siviiliin:

”Ei siviilissä voi olla.
Siellä oon mä täysi nolla.”

Pimennysverhonkin kanssa tulee ongelmia. Kun tavintolan tarjoilu mättää, Eetu syö kukat pöydästä. Siviilissä tapahtuu väärinkäsityksiä: pyykkipata nurin päin kun näyttää ihan miinalta.

Optimismia: ”Olipa onni, että tuli tämä laskuvarjo mukaan, olisin muuten kastunut läpimäräksi.” Kommelluksia sattuu metsälläkin, jänö tuo Eetun ampuman koiran (Tessu).

Ks. kokooma Rymy-Eetu ryssän kauhu, Otava 1999

Lisätiedot:

[24 x17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s, neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3–6 säkeistöä 2–4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, erillinen piirros; kust. tiedot s. 16.]

Tiikeri: XIII & XIV kokoelma sarjoja – vuodet 1943-1944

[Tiikeri 13–14]

tehnyt Tiikeri = Arvo Tigerstedt (Helsingin Sanomat, 1944)

Kansi: O-P, T (piirtää tikku-ukkoja piipun sauhutessa suussa) ja R Stadionin (katonreunassa Suomi – Ruotsi -liputus) juoksuradan vieressä, radalla juoksijoita (lähimpänä ensin Hägg, heti perässä Mäki, taaempana muita, kentällä seiväshyppyä – ilman alastulopehmusteita).

Tässäkin kokoelmassa on kahden vuoden sarjojen parhaimmisto, ja siitä johtuen hieman erikoinen nimi, ”XIII ja XIV kokoelma sarjoja”. Yllättäen osa sarjoista on toistoa edellisestä kokoomasta (sivut 3–45), ja osa on pienemmässä koossa – lieneeköhän käytetty samoja metallisia painomatriiseja kuin lehdessäkin, ja lehdessä taas sarjojen kokoa oli ehkä pienennetty tiukkoina aikoina tekstin hyväksi ja paperia säästäen. Kokoelma jäi viimeiseksi, lukuun ottamatta vuoden 1960 ”Tiikerin rengasmatkaa viisissä olympialaisissa” (Otava), joka siis on kaikkiaan kolmastoista erillinen Tiikeri-kirja.

On siirrytty uuteen aikaan, ja naapuria varotaan hiukan enemmän: ”Pääsiäismunauksia”-sarjasta on poistettu ruutu, jonka kuvassa laskuvarjovenäläiset oli varustettu luudin: ”Hyvin menee Vaska! Luulevat meitä noidiksi!”, samoin teksti: ”Kavala vihollinen voi käyttää kaikkia keinoja hyväksi. Sen lentokoneet voivat vaikkapa MUNIA!”

Lisätiedot:

[28×21 cm pysty pehmeäkantinen kirja; s. 1 nimiösivu; s. 2 kustannustiedot; s. 3–168 mv sk, ylhäällä ladotut otsikot, alkuperäinen julkaisupäiväys sekä sivunumero, alareunassa EI selittävää tekstiä sarjojen taustoista; takakannessa painettu hinta ”35 mk”, punaisella käsin yliviivattu ja korjattu ”40”; sidokseen Kansalliskirjastolla merkitty X D 984; XI–XII D 985; XIII–XIV D 986]

Ks. ”Tiikerin rengasmatkaa viisissä olympialaisissa” (Otava, 1960).

Lue lisää »

Topi Toimelias

kuvat Joel Räsänen; riimittänyt Kipuna = Jussi Raitio (Tammi, 1944) 1.p. 1944; 2.p.1944

Kansi: Topi ja koira ’köydenvedossa’ henkseleillä. Poika seisoo matolla, tuolilla pehmoeläin.

Erikoinen taittoidea: sarjakuvat on painettu hieman heikosti erottuvalla vihreällä, ja sivun alaosaan on riimitelty kaksi nelirivistä tekstiä mustalla painomusteella ladottuna. Ehkäpä painomusteesta on ollut pulaa, mistä outo värivalinta, sota-aikana kun oli monenlaisia kustannus- ja saatavuusongelmia. Räsäsen piirrostyö on eleganttia, viiva luistavaa, piirrostyyli selkeää ja siistiä, ja sarjat toimisivat ilman riimittelyäkin.

Pikkupoika Topi matkii aikuisten touhuja, vaikkei niitä ihan aina ymmärräkään. Koira esimerkiksi saa talviturkin äidin puuhkasta. Sota-aika näkyy sarjassa viitteellisesti: varikset ovat Turre-koiralle vihollisen lentolaivue, ja Topi käy syömässä soppatykillä. Ajankuvaa lienee myös Topin poliitikon matkiminen huutamalla niin, että pikkuveli alkaa itkeä.

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty; 32 s. + kannet; kansi väri (väripiirros, jossa aaltoileva otsikko must. gem.; alakulmassa lad. must. gem. kust.); kartonkikannet, ei sisäkansipain.; takakannessa Tammen lastenkirjaluetteloa; s. 1 nimiölehti; s. 2 painotiedot; s. 3–32 sarjakuvia, ei puhekuplia; 2-väripainatus: tekstit mustalla, sarjakuvat vihreällä, stripit 3–4 ruutua taitettu neliömuotoon, sarjat signeerattu 1938–1939; riimitelty teksti, 2 kpl 4 rivin riimittelyä per sarja stripin vieressä.]

Humu-Heikki  – seikkailukuvakirja

kirjoittanut Veikko Hannuniemi; piirtänyt Kalle Patoluoto (Piirtopaino, 1945)

Kansi: Valkoisella pohjalla vinjettimäinen ryhmäkuva, jossa Heikki ja kumppanit (mm. Hans ja tumma kaunotar), jaloissa röykkiö kukistettuja konnia sombrerot päässä.

Tarinaltaan Pallen, Armas J. Pullan tai Reino Helismaan Suomi-Filmit mieleen tuovaa rymistelyä, joka varmasti on kirvoittanut aikalaisistaan remunaurut, muttei ehkä enää (”Tunsin itseni turvattomaksi kuin juutalainen Berliinissä”). Muotona on neliruutuinen sanomalehtistrippi, ja kun osassa strippejä on jäljellä merkintä ”Copyright by Piirtopaino, 1945” lienee sarja ainakin ollut levityksessä (ja Piirtopalat-lehdessä). Pari ensimmäistä strippiä on tekstattu, sitten ladottu vaihtelevalla pistekoolla, ja taas tekstattu stripistä 18 eteenpäin. Tekstit ovat ruutujen alaosassa, niukasti puhekuplia.

Kerronta on rivakkaa – jo kuudennessa ruudussa on kapakkatappelu – ja paljolti tekstin varassa. Nimeäminenkin on huoletonta (Watkinson / Vatkinsson / Watkinsson) ja tapahtumat liikkuvat operettitodellisuudessa: Venezuelassa, ”tiibettiläisiä”, vakoojia, vallankumouksellisia ja sotilasjohtajia. Päähenkilönä suomalainen merimies Humu-Heikki ja norjalainen kollegansa Hans. Yllättävän herkästi he pukeutuvat naisiksi, mutta kaiketi vain siksi, että ”naisiin ei kiinnitetä huomiota”. Mustat merimiehet ovat kummallisesti korvarenkain varustettuja mutta muuten alasti. Sarjakuvaviittaus: ”Me olimme Hansin kanssa kuin Max ja Moriz” [sic.!] (kummittelevat jauhoisina). Metasarjakuvaa lienee jättikokoisella partaterällä (malli ”Olympia”) suoritettu sian leikkaus – eli hahmot koetaan jotenkin mielikuvituksellisen pieniksi? Lopulta pelastuvat Suomen Joutsenelle.

Lisätiedot:

[30×25 cm pysty; 24 s. + kannet; kansi kartonki; kansi väri (valkoisella pohjalla väritetty piirros, yllä piirretty otsikko pun. vers., alla lad. sin. vers. ”Seikkailukuvakirja”; takakansi vinjettipiirros ja painotiedot); ei sisäkansipainatuksia; nimiölehdellä mustavakoisena vinjettikuva; alussa taitto poikkisuuntaan, eli 3 strippiä per sivu, luettavissa päällekkäin 6 strippiä per aukeama, 12 sivua = 48 strippiä, sitten 7 sivua 4 strippiä päällekkäin joka sivulla = 28 strippiä, yhteensä 76 sarjakuvastrippiä. Ruutujen reunoja leikkautuu stripin sisälläkin, ja välipalkkeja ei käytetä pystyjaossa.]

Jussi ja Jussin pojat

Asmo Alho (WSOY, 1945) 2.p. 1946; 3.p. 1948; 4.p. 1951; 5.p. 1952; 6.p. 1967

Kansi: Jussi ja kolme oravalasta juoksevat metsätiellä, puussa orava.

[tk. valk. pohjalla värillinen vinjettikuva Jussi ja pojat kirjaa lukemassa.]

Neljän ruudun sivut. Kahden, kolmen aukeaman mittaiset ja otsikoimattomat sarjakuvat koostuvat kauniisti väritetyistä piirroksista omissa ruuduissaan ilman puhekuplia. Niiden kyljessä keltaiselle pohjalle ladotut suorasanaiset selostustekstit. Hahmot ovat väritettyjä viivapiirroksia, mutta taustat usein pelkillä väripinnoilla hahmotettuja kauniita näkymiä.

Aihemaailma on eläinsatumaista, leikkisää, mutta vaivihkaisen opettavaista. Kun yksi lapsista, Pupu, ei tule heti kutsuttaessa kotiin, jää hän ilman mehua ja pullaa; ruokavarastolla varkaissa käyneet hiiret lihovat niin, etteivät enää mahdu tuloreiästään ulos, vaan joutuvat töihin halkohommiin; Kettu luulee Jussin peitelleen herkkuja havujen alle, mutta talviunille saateltu karhuhan se sieltä vimmastuukin. Kuusenhakumatkalla eksynyt pupu Pöpö tulee jouluiseen kotiin tontun säkissä kuusen kera.

Rakastetuista Jussi-kirjoista otettiin monta painosta, tästä kuusi, eikä ihme.

Lisätiedot:

[25×19 cm, pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri (väripiirros, jossa ylh. valk. vers. tekijä ja otsikko, alhaalla kust.; tk. valk. pohjalla värillinen vinjettikuva Jussi ja pojat kirjaa lukemassa.); sarjakuvasivut 2 r per sivu, sarjat 2–3 sivua, värikkään ruutupiirroksen kyljessä keltaisella pohjalla numeroidut ja ladotut tekstit, teksti suorasanaista. Uudet painokset identtisiä.]

Kalle Viksari keittää – 21. kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV 21]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1945)

Kansi Pauli Soisalo: Kalle Viksari keittää.

Sisällys (piirtäjät):

s. 2–3 Helena Malisto: Kalle Viksari valmistaa ruokaa
s. 4–5 Helena Malisto: Eskon päiväkirjasta
s. 6 Olavi Vikainen: Kekseliäs Mirru
s. 7 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen
s. 8–9 Pauli Elenius: Pekka ja Ville
s. 10–11 Olavi Vikainen: Pupu
s. 12–13 Olavi Vikainen: Possu
14–15 Helena Malisto: Marjatta

Kallen äiti lähtee maalle, ja Kalle laittaa itselleen ruokaa, rikkoo lautasia ja saa aikaan vain pahaa liisteriä, jolla tosin voi paikata omat ja muidenkin astiat ja tienata rahat ravintola Nam-Namiin. Mirru on niin kekseliäs, että osaa sitoa pimennysverhon narun pöydänjalkaan saadakseen nuolla kaatuneen maidon. Herra Kerhonen korvaa lapsen keinunnarun sitomalla keinukorin kellon heiluriin. Pupu ratkaisee riippumatto-ongelman kaasupalloilla. Possu saa linnut munimaan suoraan pataansa.

Eskon sotalapsitarinalla on poikkeuksellisen laaja alustus: ”Esko … on hyvää tarkoittava poika … Tässä on kuvitettuna yksi hänen seikkailuistaan hänen itsensä kertomana.” Esko nousee laivaan, ja Vellamo vie hänet vahingossa Tukholmaan. Esko laittaa nimilapun kaulaansa, ja perillä joku täti vie kotiinsa ja ruokkii. Esko kirjoittaa kotiin, ja isä pyytää pojan kotiin. Sai paljon tuliaisia, mutta: ”Ensi kerralla tuon Sirkalle silkkisukat Ruotsista.”

Pekka ja Ville yrittävät vältellä mottimetsää, mutta joutuisivat ”Päivänsäteen” lapsenvahdeiksi ja menevätkin mottimetsään mieluummin. Yksi Hele Maliston kauneimmista sarjoista on Marjatan naamiaisjakso. Marjatta naamioituu geishaksi, mutta käyttää niin paljon puuteria, että emännän äiti toteaa kalpeaksi ja lähettää kotiin toipumaan – juuri ennen kahvipöytään pääsyä!

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; ei skp; kansi väri; s. 1 nimiö ja sisällys; s. 2–15 värisarjakuvia; s. 16 Joulumatka-peli (Martti Viitala); takakannessa sivun piirros Pidot metsässä (B. Kvarnberg).]

Kieku ja Kaiku N: 8

[K&K8]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1945)

Kansi: Kieku ja Kaiku katsovat ruutuikkunasta, kun Pukki [eläin] kolkuttaa ovelle lahjasäkki olalla, tummansininen tausta, mökissä keltainen tausta.

[Takakansi: Kieku ja Kaiku laskevat mäkeä suksilla, Possu kelkalla.]

Sisällys:

s. 2 Karhun häiriintynyt talviuni [sin.]
s. 3 Kieku on liian kekseliäs [sin.]
s. 4 Muutakin voi säästää kuin rahaa [väri]
s. 5 Riita kaiken hävittää [sin.]
s. 6 Possu saa aloittaa hampaiden pesun [väri]
s. 7 Possun ahneus saa rangaistuksen [sin.]
s. 8 Mäyrän merkillinen ajatuksenjuoksu [väri]
s. 9 Kaiku harjoittaa hiihtoratsastusta [väri]
s. 10 Jouluiltana leikitään [sin.]
s. 11 Possun uusi hiihtolakki [väri]
s. 12 Huolimaton suksienhoitaja [sin.]
s. 13 Kaiku ahdistaa pikkulintuja [väri]
s. 14 Kieku ihmelääkärinä [sin.]
s. 15 Harakan hatara pesä [sin.]

Kieku peittelee Karhun talviunille, mutta Kettu luulee löytävänsä aarteen. Tiukkoja aikoja, pullakin jaetaan:

”Sovinnon kun seuraa vaihe,
on jo poissa riidan aihe”

Lisätiedot:

[24×18 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti; sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi sivulla 9 kolme leveää ruutua ja niissä 2 x 2 rivin riimit, s. 12 ruutu 5 leveä, s. 15 on 3+3 pystyruutua; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Pekka Puupää 3 – sarjakuvia : III osa

[PPP3]

piirsi Fogeli (Ola Fogelberg, 1945)

Kansi: Pekka ja Justiina matkalla Hölmölään [ei ole käytetty myöhemmissä julkaisuissa].

[tk vinjettikuva, jossa Pekka valokuvaa veneestä aallokossa uivaa Justiinaa: ”Hiljaa!” (ei ole käytetty uusintaversioissa).]

Meta-sarjakuvaa täälläkin: ”Kyllä minä heti tunsin, että äijä oli tuo sama hoopo, joka aina on Kuluttajain lehdessä.”

Sivu 30 on aika hurjaa huumoria: Rouva Anterssonnin Pipi-koirasta ”oli hetkessä tullut sievä ovimatto” silakkatynnyrin lanaamana. Varsin inharealistinen on myös ”Mämmiseikkailu”, jossa Pekka pudottaa mämmiä tielle, käy kaapimassa sen talteen, muttei sittenkään oikeasta paikasta: ”Tämä ei olekkaan mämmiä!”

Osa materiaalista (PP1) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 1 (1981)

Osa materiaalista (PP7) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 7 (1987)

Osa materiaalista (PP8) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 8 (1988)

Lisätiedot:

[17×23 cm vaaka albumi; 80 s. joista sarjakuvia 77 sivua + kannet; kansi väri;  ei sisäkansipainatuksia; s. 1 nimiö; s. 2 painotiedot; s. 3–80 m-v sk, 6 r/s 2 rivissä, tekstit ladottu alle, osa teksteistä leikkautuu kirjaston sidotussa kappaleessa.]

Lue lisää »

Piirtopalat / Piirto-palat – kuvalukemisto

Kansi: Kussakin kannessa väripohja ja mustavalkoisessa piirrosruudussa sama lisäväri.

Piirtopalat Näytenumero 1945

Vaikka luettelointimme käsitteleekin sarjakuvakirjoja, mainittakoon tässä ainakin yksi lehti, nimittäin Piirtopalat.

Ensimmäinen puhtaasti kotimainen sarjakuvalehti, oman kertomansa mukaan ”Maan ainoa sarjakuvalukemisto, joka sisältää novelleja, piirroksia ja piirustuksen opetusta.” Lehden sisällössä mukana myös tekstiosuuksia ja pilapiirroksia (mm. lehdessä sarjakuvaksi luettu ”Viikon vieriessä” ja ”Viikon varrelta” ajankohtaispiirrosten koosteita (3 r. päällekkäin, sign. EKA eli ilmeisesti Erkki Karttunen, joka oli myös lehden toimitussihteeri n:osta 5 lähtien), mutta sarjakuvan osuus merkittävin.

Lehden neuvottelukuntaan kuuluivat: Erkki Tanttu, Kerttu Luukannel, Eino Karppanen ja Ari Ajanto, myöhemmin Erkki Tenhunen. Päätoimittajana oli Veikko Hannuniemi, toimitussihteerinä Lauri Kairto, myöhemmin Erkki Karppanen. Lehti ”ilmestyy joka lauantai” ja irtonumerohinta oli 7 mk, tilaushinnat olivat ¼ v. 65 mk, ½ v. 115 mk ja ¾ v. 170 mk. Sarjakuvat olivat jatkuvajuonisia seikkailuja ja huumoria. Pilapiirroksissa oli sarjakuvan rajatapauksia, kokonaisnäkymiä joissa useita repliikkejä tai kommentteja.

Lehdessä myös esiteltiin tekijöitä, kuten Erkki Tanttu ja Ami Hauhio sekä tanskalaista animaatiotuotantoa, ”Tulukset” (”Elddonet”). Järjestettiin myös kilpailuja (ensimmäinen oli tekijöille, ja palkintokin oli 5000 mk sekä lunastukset tavanmukaisilla tekijänoikeuspalkkioilla, toinen viimeisessä numerossa, jossa esiteltiin ensimmäisen tuloksia, mutta nytpä kysyttiinkin lukijoilta lehden parhaita sarjoja, palkintona kaksi sadan markan palkintoa – lehti maksoi silloin 15 mk).

[29×21 cm pysty vihko, sarjakuvalehti; 18 s. m-v; kansi painovärit musta + punainen; 7:–.]

Lue lisää »

Rymy-Eetun tempaukset

[RE9]

kuvat piirtänyt Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, 1945)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E ratsastaa sonnilla, takakannessa aurinko ja kotieläimet kauhuissaan.

Sisällys:

s. 1 Sarvesta härkää [2+1=3 r.]
s. 2 Jalkapallosilla [2+1=3 r.]
s. 3 Teräsmiehenä [4 r.]
s. 4 Riippumaton riippumatto [4 r.; alarivin 1. leveämpi]
s. 5 Tarkk’ampuja [2+1=3 r.]
s. 6 Tulta piippuun [4 r.]
s. 7 Aarteita merenpohjasta [3 pystyruutua]
s. 8 Voimailuvieteri [4 r.]
s. 9 Lutikkasotaa [4 r.‚ alarivin 2. leveämpi]
s. 10 Juhannuskeinu [2+1=3 r.]
s. 11 Virvelöintiä [3+1=4 r.]
s. 12 Ampiaisen kosto [4 r.]
s. 13 Taiteilija [4 r.; ylärivin 2. leveämpi, alarivin 1. leveämpi]
s. 14 Rosvo-Roope [4 r.; ylärivin 1. leveämpi]
s. 15 Väärinkäsitys [2+1=3 r.]
s. 16 Sisumikko [2+1=3 r.]

Voimallista kuvausta: Eetun potkusta maalivahti lentää läpi maaliverkosta – ja ruudusta! Kaksoisviittaus: Superman-sarjakuvaan eläytynyt Eetu herää Pikku Nemo -sarjakuvan tyyliin sänkynsä vierestä. Ludemyrkky tainnuttaa myös Eetun, mikä on ihan uskottavaa sen ajan torjunta-aineilla.

Repliikkejä esiintyy ruuduissa ilman puhekuplia. Eetu saa ison nenän ampiaiselta. Juhannuskeinusta tyttö päätyy epäromanttisesti järveen. Taiteilija saa taulustaan kauluksen, kun rouvasta onkin kuvattu vain hattu.

Vuoden 1945 kannen signeeraus on E-T-u (luetaan mahdollisesti [E:tu], eli jonkinlaista alter-egoa tässäkin!).

Lisätiedot:

[23×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s.; neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]

Sami ja Sarita seikkailemassa – Seikkailu meren syvyydessä

Verneri Liinamaa; kuvittanut Rudolf Koivu (Valistus, 1945)

Kansi: Merenpohjan vuoristossa tyttö ja poika, punainen mustekala uhkaa.

Sisällys:

s. 1
1–3 Lapsoset lähtevät kotirannasta vesille
4–6 – ja joutuvat ihmeelliselle saarelle.
s. 3
1–3 Siellä tapahtuu vallan odottamatonta
4–6 – ja he saapuvat Ahdin upeaan linnaan.
s. 4
1–3 Linnassa he tapaavat vartijana Vetehisen
4–6 sekä joutuvat Ahdin ja Vellamon luokse.
s. 5
1–3 Lapset ovat Ahdin kalan paimenina,
4–6 mutta sitten tuo kultakala katoaakin –
s. 6
1–3 He lähtevät etsimään kadonnutta kalaa
4–6 – ja tapaavat julman Mustekalan.
s. 7
1–3 Pahaa aikoen Mustekala suunnittelee pitoja.
4–6 Mustekalan kolkko juhla-ilta lähestyy.
s. 8
1–3 Luola koristeltiin kovin ihmeellisesti<
4–6 – ja vieraiksi pitoihin saapui paljon petoja.
s. 9
1–3 Lapsiparat olivat kovin peloissansa.
4–6 Hädän ollessa suurimmillaan pelastus saapuu!
s. 10
1–3 Lapset nousivat toivorikkaina laivaan.
4–6 Turvapaikassa ryhdyttiin varokeinoihin.
s. 11
1–3 Vaara ei näyttänyt olevan vieläkään ohi,
4–6 – sillä pedot pyrkivät tuhoamaan laivan.
s. 12
1–3 Syvällä meren pohjassa alkoi taistelu,
4–6 mutta kun loppu on hyvä, niin kaikki on hyvin.

Hieman kummallinen formaatti, kuin lasten runokertomuksen ja kuvakirjan yhteensulautumana syntynyt sarjakuvamainen kertomus, jossa kullakin sivulla on kaksi Rudolf Koivun hienoa värikuvaa, joista yksi nurkka on lohkaistu otsikolle ja kunkin kuvan alle ladottu kolme numeroitua värssyä kerrontaa. Puhekuplia ei käytetä, ja ruudut ovat toisistaan irrallaan.

Tarina on aika pelottava: Lapset joutuvat saarelle, joka onkin kala ja vie heidät meren pohjaan. He kohtaavat lyhtykaloja, haita, mustekalan ja meren satuväkeä. Ahti ja Vellamo panevat lapset paimeneen, ja jos kultakala katoaisi, sitä paimentavien lasten pitäisi kuolla! Merenneidot hämmentävät ja kala katoaa, ja lasten sitä etsiessä levämetsästä ja merenpohjan luolasta he törmäävät Mustekalaan.  ”Ahdin kalaan koskea hän tuskin uskaltaisi, mutta Saritan ja Samin vieraat syödä saisi.”

Rudolf Koivu kuitenkin keventää tunnelmaa piirtämällä Mustekalan hassusti lonkerolla päätään raapimaan. Koivun maailmassa helmiäinen (”..kaikki kivet säteili kuin simpsun helmikuori”) ja koralli kaunistavat näkymiä. Pelastus tulee mutkikkaasti: laiva uppoaa luolan suulle, lapset kiipeävät laivaan, jonka kajuutassa ”pari miestä eli”, ja pullopostia pintaan lähettämällä saadaan paikalle sukeltaja teräshaarniskassaan, miekka toisessa ja kirves toisessa kädessä (viimeinen kuva!). Teksti vielä kertoo, kuinka Ahdin kalakin vapautettiin ja lapset soutivat kotirantaan.

Tarinassa lienee lupa nähdä myös sota-ajan kaikuja, ja meren vaaroistakin lapsia siinä varoitellaan.

Lisätiedot_

[30×21 cm pysty albumi; 12 s. + kannet; ei skp.; tk tyhjä; kansi väri (väripiirros, jossa vers. teksti, valk. kirj., pun. sarjan ots., valk. piirtäjä, valk. alaotsikko, kust.);  s. 1 nimiö, s. 2–12 sk värikuvia 2/s, kulma leikattu, siinä ladottu otsikko, alla ladottuna kolme säkeistöä runomuodossa, numeroituina 1–6/sivu; tekstit siniset; paino Raittiuskansan kirjapaino; kannessa lukee Verneri Liinamaa; Sami ja Sarita seikkailemassa; kuvittanut R. Koivu; Seikkailu meren syvyydessä; Valistus.]

Topin touhuja

runoillut Tauno Karilas; kuvittanut Joel Räsänen (Tammi, 1945)

Kansi: Topilla punainen lippis ja paita, istuu omatekoisessa puisessa autossa, jossa nurin käännetty peltiämpäri ’häkäpönttönä’.

Sisällys:

s. 1 Hyönteisruisku
s. 2 Torvenpuhallus
s. 3 Suutarina
s. 4 Lintujen ruokkija
s. 5 Neekerileikki
s. 6 Pieni puutarhuri
s. 7 Laskuvarjohyppy
s. 8 Yllätyskasvi
s. 9 Vetopasuuna
s. 10 Rantamaalari
s. 11 Lisäannos
s. 12 Palonsammuttajat
s. 13 Koiranleikkiä
s. 14 Vesittelyä
s. 15 Koiraparturi
s. 16 Housunpaikka
s. 17 Sirkustemppu<
s. 18 Ampiaispesä
s. 19 Häkäauto
s. 20 Sulhaspoika
s. 21 Pitkäsiima
s. 22 Nokkiva lintu
s. 23 Isän kello
s. 24 Savuhälytys
s. 25 Museomuna
s. 26 Käen kuolema
s. 27 Kasteluvaunu
s. 28 Munankeitin
s. 29 Jerin puku
s. 30 Kohtaus kadulla

Räsäsen piirrostyö on kaunista jälkeä, ilmeikästä huumorisarjaa. Kannessa on ajan kuvana häkäpönttöauto, leikkiversio tosin. Oivaltavia ideoita: Topi huomaa morsiustyttösten kantavan vain morsiamen laahusta ja menee itse kantamaan sulhasen takinliepeitä. Pikkupojan silmin nähtynä aikuisten puuhat ovat yhtä outoja kuin pojan touhut aikuisten silmin.

Sarjakuvat on taitettu sivuille neliömuotoon (2–4 r.) ja niiden viereen 3 kpl nelirivistä riimittelyä, jota ilmankin sarjat toimisivat. Sarja 28 sisältää puhekuplan. Yllättävästi riimittelyssä koirakin puhuu:

”Minua jo aivan hyytää,
Jeri takkia näin pyytää.”

Aikaansa kuvaavana vanhentunein osa on juuri riimittely, jossa ”näyttää temppujansa ihmissyöjät, musta kansa” tai ”murjaani on tässä oiva” tai ”indari on äidin kukka.”

Lisätiedot:

[17 x 23 cm vaaka; 32 s. + kartonkikannet; ei sisäkansipainatuksia; takakannessa kirjaluetteloa; kannessa puusta rakennettu puukaasuauto; kansi väri; sarjat mustavalkoisia, ei puhekuplia; s. 1 nimiösivu, s. 2 painotiedot, sivuilla numeroitu otsikko s. 3 = 1., s. 32 = 30.]

Viisi veitikkaa – iloisen sisarusparven seikkailuja

kuvitti ja kertoi Maire Tolonen (Väestöliitto, 1945)

Kansi: Valkoisella pohjalla rivi lasten pallopäitä (5) ja otsikkotekstit.

Sisällys:

s. 3 Tässä esittelemme iloisen sisarussarjan ja kerromme Heikki-pojan surullisesti päättyneestä kepposesta
s. 4 Mitä Katille tapahtui pajunkissojen hakumatkalla
s. 5 Jaskan ja Eskon pyykkipäivä
s. 6 Maikin ihmeellinen matka Ahdin valtakuntaan
s. 7 Kertomus sieniretkestä ja hirveästä Metsäpeikosta
s. 8 Vierailu Kärpässienessä Topi Toukan ja Kalle Kärpäsen luona<
s. 9 Miksi omenat Viiden Veitikan kotona kypsyivät ihan yht’äkkiä
s. 10 Kun lumiukko kimmastui ja leppyi
s. 11 Jouluaattona voi metsässä tapahtua ihan kummallisia asioita

Raikkaissa värisarjoissa seikkailevat lapset Jaska, Kaisa, Esko, Maikki ja Heikki. Sadun tunnelma on leikkisä ja turvallinen: Heikki vaihtaa vaatteita Nalle Nöpönenän kanssa, jolloin pellavapäällä on karhun turkki – mutta oppii, ettei sisaruksia saa säikytellä. Metsäpeikkokin on ystävällinen ja antaa lapsille sieniä.

Selostusteksti kertoo enemmän kuin kuva, esimerkiksi ongenkoukun tarttumisen Maikin hameeseen, kun kuvassa koukku riippuu etäällä. Näennäisen sovinnainen piirrostyyli risteytyy lähes anarkistiseen kerrontaan. Omenat tanssivat yöllä, mutta kun lapset toruvat niitä äidin istutusten tallaamisesta, ne punastuvat – ja ovat aamulla kypsinä puussa. Lumiukko auttaa lapsia pihan lakaisussa – ja sen näkee äitikin!

Lisätiedot:

[29×21 cm pysty; pehmeä vihkonen; 12 s. sis. kannet; kansi valk. pohjalla väripiirroksena päitä ja teksti pun. vers. pääots., sin. gem. alaots., pun. koristekuvio ja tekijä); s. 2 julkaisijatiedot; takakannessa vain painotiedot; sivun värisarjoja, 5–6 r./sivu; ruuduilla isot välipalkit ja mustat raamit, tekstit alla numeroituina, sinisellä ladottuna.]

Antti Puuhaara räätälimestarina

[AP5]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1946)

Kansi: Antti räätälöi taivaan sineä.

Sisällys:

s. 3–17 Antti Puuhaara räätälimestarina [r. 1–60]
s. 18–35 Antti Homeparran luona [r. 61–132]
s. 36–46 Antin ja peikon taistelu [r. 133–174, viimeinen sivu ½ s.]

Takakannen kirjamainos kuvaa Helsingin Sanomain kriitikon mukaan edellisiä, mutta soveltaen myös tätä kirjaa: ”Raul Roineen satujen ansioita on myös se, että niissä ei esiinny lapsen herkkää mieltä säikyttäviä syöjättäriä eikä muita hirviöitä.” Nykysilmin jännitysmomenttia kyllä löytyy…

Antti hankkii pelkkiä räätäleitä vilisevästä kylästä itselleenkin ammattitaidon, seikkailee sitten variksenpelättimen (!) kanssa, vierailee mm. herrasväki Pakkasen, Hallattaren & tämän tyttärien Huurteen ja Härmän luona ja ratkaisee Vuohelan kuningasongelmat mm. ompelemalla taivaan ja lopettamalla kaatosateen – ja variksenpelättihän sen kunkun homman lopulta saa Antin avustuksella.

Salaperäisellä saarella Antin pitää piiloutua Homeparralta, joka näkee lasipallollaan kaikkialle paitsi omaan sydämeensä – ja sinnehän Antti piiloutuu pelastaen samalla Linnunlaulumaan prinsessan.

Kulku-ukolta palkkioksi saamansa nahkalaukun avulla Antti voittaa hiidenpeikon sylipainissa ja saa palkkioksi taikakalut, joilla myöhemmin pelastaa itsensä samaisen peikon kostolta.

Käänteet ovat jälleen kekseliäitä ja ripeitä, ja paikoin aika vallattomia: linnunpelätin jopa syö hiiliä ja saa päänsä syttymään tuleen!

Piirtäjänä on nyt Aarne Nopsasen (1907–1990) korvannut nuorempi Risto Mäkinen (1918–1972), mutta vaihdosta tuskin huomaa. Yhtä elegantisti piirrettyä ja tunnelmallista työtä, mutta edelleen enemmän kuvasarjaa kuin sarjakuvaa, ja pitkälti kerronnan varassa kulkevaa. Puhekuplia ei edelleenkään käytetä. Kannet jopa paranevat Mäkisen myötä, ja nyt ne jo edustavat modernimpaa kansitaidetta.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty, pehmeäkantinen; 48 s. + kannet; ei sisäkansipainatuksia; kansi väri (väripiirros, jossa ots. pun. vers., alaots. sin. gem. ja kust. must. vers.; takakannessa kirjamainos Raul Roineen kirjoista); mustavalkoista sarjakuvaa 46 s. ilman puhekuplia, 4 ruutua per sivu, tekstit ladottu ruutujen alle numeroituina per sarja, s. 1 nimiösivu, s. 2 kustannustiedot, sivutaitossa alhaalla isot sivunumerot ja ylhäällä ’koristelistat’ jollei ole otsikkoa]

Gjetergutten som ble konge

av Eino Ahonen; illustrert av Inga Fagerström; til norsk ved Paul Holth (Filadelfiaforlaget, 1946)

Kansi: Daavid hajareisin leijonan niskassa, pitää sen suuta auki [sama kuva kuin suom. kannessa].

Tämä on norjalainen versio suomalaisesta sarjakuvasta. Kyseessä on sama tarina kuin Paimenpojasta kuninkaaksi (1944), samat kuvat ja eri taitto, nyt 4 ruutua per sivu. Teksti on nyt ladottu leveäksi palstaksi aina kahden kuvan alle. Vaakasuuntaisesta pystysivuiseksi muunnettu taitto johtaa ruutujen järjestyksen muuttumiseen, mutta kun ruudut ovat hyvin irrallisia, ei kerrontakaan muutu.

Kuriositeettina mainittakoon, että kaksi ruutua on vaihtunut. Sivun 9 ruutu 2 ja sivun 10 ruutu 4 (vastaavasti suomalaisen version sivun 5 ruutu 6 ja sivun 6 ruutu 4) esittävät molemmat Daavidia soittamassa ”kannelta” (harppua), joten tarina ei edelleenkään kärsi!

Lisätiedot:

[26×19 cm pysty; kartonkikantinen vihkonen; kannet + 24 s.; kansi väri (sama kuin Paimenpojasta kuninkaaksi, ots. lad. pun. vers., paitsi ”som ble” must. ja alla kust. logoteksti must.; takakansi vain tekstiä, ei kuvaa); ei sisäkansipainatuksia; s. 1 nimiösivu; s. 2 painotiedot; s. 3 kuva ja teksti (hyvä paimen); s. 4 –12 sarjakuvaa; s. 22 kuva (= suom. takakansikuva); s. 23 teksti (= suom. takakansiteksti); s 24 kirjaluetteloa.]

Joosef : syvimmän alennuksen – korkeimman kunnian mies

kertonut Unto Kunnas; kuvittanut Inga Fagerholm (Ristin voitto, 1946)

Kansi: Farao valtaistuimellaan, edessä alamaiset heittäytyneinä maahan tervehdykseen.

Kerrotaan suorasanaisesti Raamatun tarina Joosefista, jonka ”veljet olivat pahantapaisia, ilkeitä miehiä” ja myyvät Joosefin orjaksi Egyptiin. Siellä hän kohoaa valta-asemaan ja lopulta antaa opetuksen veljilleen ja saa tavata vanhan isänsä, Jaakobin. Tarinassa hypitään yli mielenkiintoisia vaiheita hätäisesti loikkien. Sitaatit vertaavat toistuvasti Joosefia Jeesukseen, eli rinnastavat Vanhaa ja Uutta Testamenttia (eli juutalaista ja kristillistä perintöä). Myös omaan aikaan tarinaa yritetään sitoa: ”Ei siinä ollut korttijärjestelmiä, kuten meidän aikanamme, vaan kaikille annettiin, mitä heidän elatuksensa vaati.”

Taitto on neljä ruutua per sivu, ladottu teksti leveänä palstana aina kahden ruudun alla. Niiden alla vielä joka sivulla on sitaatteja Raamatusta (välissä kolme asteriskia). Piirtäjä lienee nimiepäselvyyksistä huolimatta sama kuin Daavidin tarinassakin. Ruudut ovat yhä etäällä toisistaan, ruuduilla on paksut kehykset ja itse piirrosviiva hentoa. Tarina ei välittyisi ilman tekstiosuutta, eli piirtäjä kuvittaa tarinaa luomatta sen sarjallisempaa kokonaisuutta.

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty pehmeäkantinen vihkonen; kansi väri (piirros, valkealla pohjalla sinisellä ja seepialla painettu, alla sinisessä palkissa valk. vers. ”Joosef”, sen alla lad. sin. vers. alaotsikot; takakansikuva signeerattu Fahlenius; sisäkansissa painatus sinisellä): sk. 1 piirroskuva Faraon uni; sk. 2 piirroskuva Joosef viljavan Egyptinmaan valtias; s. 2 painotiedot;  s. 3 nimiösivu; s. 4–23 sarjakuvaa; s. 24 tyhjä.]

Kalle Viksari siivoaa – 22. kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV22]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1946)

Kansi Hele(na) Malisto: Kalle Viksari siivoaa.

Sisällys (piirtäjät):
s. 2 Helena Malisto: Kalle Viksari siivoaa
s. 3 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen junassa
s. 4–5 Erkki Salonen: Eskon päiväkirjasta
s. 6–7 Olavi Vikainen: Pupu
s. 8–9 Pauli Elenius: Pekka ja Ville
s. 10–11 Ilmari Vainio: Onnen kukko
s. 12–13 Helena Malist: Marjatta
s. 14 Olavi Vikainen: Kili
s. 15 Olavi Vikainen: Lammas ja Siili

Kallen siivous tapahtuu sitomalla pölyhuisku koiran häntään. Herra Kerhonen tekee junassa lapselle kehdon ripustamalla korin hattuhyllyyn. Pekka ja Ville yrittävät lintsata koulusta ”sarjakuvasta opitulla” sateenteolla ikkunaan. Alkaakin oikeasti sataa, joten pojat eivät pääse palloakaan pelaamaan.

Pupun munakuorma kuoriutuu ennen aikojaan. Kili välttää tallaamasta nurmikkoa. Lammas ja siili päätyvät molemmat kaljuiksi. Marjatta hiihtää, mutta uudet hiihtohousut menevät rikki, ja hän korvaa ne isän puvun housuilla, joissa on reilusti tilaa.

Onnen kukko on tosi ripeään tahtiin kerrottu satu, jonka kiinnostavin tekijä on itse tekijä: Ilmari Vainio, suomalaisen sarjakuvakirjan isä (1911), nyt mukana taas 45 vuotta myöhemmin!

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; ei skp; kansi väri; s. 1 nimiö ja sisällys; s. 2–15 värisarjakuvia; s. 16 sivun kuva ”Satukirja elää” Helena Malisto; takakannessa Ilmari Vainion (!) askartelutehtävä, kaksi pyörivää kehää, joissa vaihtuvat päät (nalle, poliisi, poika, klovni, sammakko, peikko, ballerina ja noita).]

Kieku ja Kaiku N: 9

[K&K9]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1946)

Kansi: Kieku ja Kaiku lastaavat lahjarekeä, jonka eteen valjastettu vuohipukki, talviöinen tausta.

[Takakansi: Kieku ja Kaiku vuohipukkeineen vauhdissa lahjareellään.]

Sisällys:

s. 2 Kenkien vaihto [sin.]
s. 3 Possu taikinavarkaissa [sin.]
s. 4 Kieltoja on noudatettava [väri]
s. 5 Possu hukkuu lumipyryyn [sin.]
s. 6 Orava pelastajana merihädässä [väri]
s. 7 Lumiukon harharetki [sin.]
s. 8–9 Jäällä on liikuttava varoen [väri]
s. 10 Kieku sulloo tavaroitaan [sin.]
s. 11 Vika säkissä ja rattaissa [väri]
s. 12 Myrskyssä tarvitaan harkintaa [sin.]
s. 13 Muutakin voi säästää kuin rahaa [väri]
s. 14 Omituinen yövieras [sin.]
s. 15 Koirilla on koirain leikit [sin.]

Ajan hengessä:

”Korvikkeen hän hotkaisee,
kengät jalkaan potkaisee.”

ja

”Vaihtoi kengät, mutta toinen
pari oli samanmoinen.”

Välillä on nelirivisiäkin riimittelyjä. Nokkeluuksia riittää:

”Ulos mennä saata en,
koska sataa kaataen.”

Ja opetuksia:

”Kieun monet tavarat,
vaatii tilat avarat.”

Viesti on niin tärkeä, että se tulee kahteenkin kertaan eri sarjoissa, sekä piirrettynä että maalattuna versiona:

”Ennen kotiin päästämistä,
koulu neuvoo säästämistä.”

Olisikohan Mauri Kunnaksella ollut jokin muistuma tästä sarjasta, jossa hurjan vierailun talo on mäen päällä:

”Kukot pakenevat jaloista,
kauas koiraväen taloista.”

Poikkeuksellisesti Äitikin nähdään sarjakuvassa.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti; sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi 4 r./s. sivut 4, 8–9, sivulla 11 on 3 leveää ruutua 1–3; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit; vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Kili ja Possu

Olavi Vikainen (Kuvataide, 1946) 2.p. 1947

= identtiset paitsi kieli

Nöffen och Killingen

Olavi Vikainen (Bildkonst, 1946) 2.p. 1947

Kansi: Punaisella pohjalla ruokailevat ruskean pöydän ääressä, Kili vihreällä penkillä, Possu sinisellä.

Sisällys:

s. 2–3 Kaksi tarhuria / Två trädgårdsmästare [1+2+2+1=3+3 r.]
s. 4 Lentävä kassi / Den flygande kassen [väri 4 r.]
s. 5 Herätys / Uppvaknande [väri 4 r.]
s. 6 Laiskuuden seuraus / Lättjans följder [m-v 4 r.]
s. 7 Vannekiista / Tunnbandet [m-v 4 r.]
s. 8–9 Vesijohto / Vattenledningen [väri 1+2+2+1=3+3 r.]
s. 10 Rahan käyttöä / Penningens värde [m-v 4 r.]
s. 11 Possupankki / Spargrisen [m-v 4 r.]
s. 12 Lumipyry / Snöstormen [väri 4 r.]
s. 13 Kylpy / Badet [väri 4 r.]
s. 14–15 Possun laskut / Nöffes aritmetik [m-v 1+2+2+1=3+3=6 r.]

Osoituksena Olavi Vikaisen ja Asmo Alhon tyylien sukulaisuudesta on se, että Kansalliskirjastonkin kappaleissa tästä kirjasta on nimiösivulla tekijän nimi jo painossa sijoitettu painetun Asmo Alhon päälle liimattuna Olavi Vikainen! Sarjat ovat kuvakirjamaisesti lapsille tarkoitettuja, mutta kyllä ne aikuistakin huvittavat, ainakin jonkinlaisen nostalgian seurauksena. Voisi olettaa, että näitä on kyllä luettu yhdessä lasten kanssa tai nimenomaan luettu lapsille.

Ideat ovat raikkaita ja visuaalisia (”Vannekiistassa” lelusta riitelevät venyttävät vanteensa käyttökelvottomaksi soikioksi: ”Tappelun kun loppui vaihe, piloilla on riidan aihe”). Pienoismoraliteetit toimivat: ahertamista välttelevä Possu vilustuu (”Kelkkamäkeen koti lasta / ei nyt laske potilasta”). Sympaattisia hetkiä on myös värikkäinä kotoisista aiheista (”Kili menee mielellään / kylpyyn laulu kielellään”). Karuinta opettavaisuutta on, kun koulussa Possu saa laiskuudestaan opettaja-linnulta selkäsaunan.

Kieliversiot ovat niin identtiset, että myös ruotsinkielisessä on jouduttu liimaamaan tekijän nimeksi nimiösivulle Olavi Vikaisen nimi Asmo Alhon päälle.

Lisätiedot:

[29×21 cm pysty vihko; 16 s. + kannet; ei skp; ei sivunumerointia; kansi väri (pun. pohjalla väripiirros, ylh. ots. valk. vers, ”ja” gem. ’kaunolla’, alaosassa must. vers. kust.; tk kirjaluetteloa); s. 1 nimiö ja vinjetti; s. 2–15 sk;  s. 16 tyhjä; sarjakuvan ruuduissa ei numerointia, mutta ladottu 2-rivinen riimittely; musta-valkosarjat harmaa-asteikolla eli kuvattu joko vesiväri- tai tussilaveeraustöistä.]

Matka kuuhun

kirjoittanut ja kuvittanut Manne = Toivo Manninen (Könni, [1946])

= lähes identtiset paitsi kieli

Resan till månen

text och illustrationer av Manne = Toivo Manninen (Könni, [1946])

Kansi: Sinisellä pohjalla tähtiä ja planeettoja, oikealla yläkulmassa kuu, jota keltainen raketti lähestyy, alapuolella valkoisia pilviä.

”Kuuihminen”, antennit tai tuntosarvet päässä, laskeutuu raketillaan Pekan pihalle ja kutsuu retkelle kuuhun hänet ja koiransa Pörrin. Kuussa ei kasva puita, vaan levää ja sieniä. Tavataan hämähäkki, kuukuoriaisia, liskon muna kuoriutuu. Tunnelin kautta mennään kuukaupunkiin, joen yli linnaan. Kuuvaltiaan hovissa syödään sormin, mutta koirakin syö lautaselta. Pekka saa lahjaksi raketin, ja herää lattialla peittoineen kuten ”Pikku Nemo”. Kuu nauraa ikkunassa.

Kuvakirjamaisen somasti piirretty, mutta tarinaltaan yllättävän tajunnanvirtamainen tarina. Winsormccaymainen loppu kertoo, että esikuva on tunnettu Pikku Nemo. Selvästi lapsille tehty, mutta vailla opettavaisuutta. Silkkaa seikkailua, kauniisti toteutettuna.

Kieliversioiden ainoaksi visuaaliseksi eroksi jää se, että ruotsinkielisessä on korjattu suomenkieliseen pujahtanut värierotteluvirhe. Sivulla 11 ruudussa 2 raketin väri on punainen kuten muuallakin, ja samalla punaiseksi ovat tulleet myös puuvajan katto ja aita, jotka olivat suomalaisessa harmaat, ja ruohikko ja tynnyri, jotka nyt ovat vihreitä kuten kuuluukin eivätkä mustia.

Lisätiedot:

[23×26 cm vaaka vihko; 12 s. + kannet; ei skp; kansi väri (väripiirros, alaosassa valk. osalla ots. pun. vers.; tk valkoinen, sinisellä vinjettikuva ja kust. tiedot); sivut numeroimattomat; s. 1 nimiö + vinjetti väri; s. 2–11 sk väri; joka sivulla 3 värillistä ruutua, alla sinisellä 4 rivin riimittelyt + yksi vinjetti sinisellä per sivu: s. 12 värivinjetti.]

Pekka Puupää – sarjakuvia : IV osa

[PPP4]

piirsi Fogeli (Ola Fogelberg, 1946)

Kansi: Pekka, Justiina ja Pätkä ”Justiina” -veneessä [= Kustannus-Mäkelän kansi Puupään parhaat 2 (1982)].

Varsin oivaltavia vitsejä: kun isäntä kehuu AIV-rehua heiniä paremmaksi, täyttää Pekka sillä patjansa! Taulun arvoa nostaakseen Pekka maalaa siihen arvokasta tavaraa. Pekka yrittää turhaan huijata Justiinaa olleensa kalastamassa ostamalla (savu)silakoita. Kilpailua hän yrittää välttää myymällä jäätelöä talvisaikaan. Kun autokuskit tienaavat isoja rahoja kaupungilta lumikuormillaan, yrittää Pekkakin – myydä lunta kaupungille! Palkallisessa lumenluonnissa taas tulee kiire, kun lumi alkaa sulaa.

Asetelmissa on nokkeluuksia, kuten ”Onko halkokasa jo puuvajassa?” – ”Ei, mutta vaja on halkokasassa.” Talkootöissä Pekka kelpaa vain linnunpelätiksi, ja toisaalta hän lumoutuu laskemaan ruoppaajan (liukuhihnana pyöriviä: ..28…143…) kauhoja. Diplomatiaakin sivutaan, kun solmitaan sadaksi vuodeksi ystävyys-, yhteistyö ja avunantosopimus: kun Pekka sitten ryöstetään, kumppanit vain tarkkailevat tilannetta, ja sitten sopimus irtisanotaan!

Aika selvä rotukarikatyyri on vielä Mooses, halkokauppias. Romunkeräys on taas ajalle tyypillinen aihe, samoin lankkipojat tai tuotenimi ensokartonki ja patenttilukko eli vetoketju. Asennemaailmaa kuvaa hyvin yritys mennä kahdestaan Pätkän kanssa Messuhallin naamiaisiin ja ostaa ”muijille” liput oopperaan. Kuin elokuvaversioita ennakoiden, Pekka päätyy virkistysmatkallaan hameeseen.

Joskus harvoin repliikit ovatkin jo vain tekstattuina, eikä ladottua selostustekstiä ole tarvittu lainkaan (s. 78). Pekkakin näkee unen ja putoaa sängystä kuin ”Pikku Nemo”. Yllättävän usein Pekka on sopinut myös poliisin rooliin.

Takakannen sympaattinen värisarja kertoo, miten Mirri päätetään lopettaa hukuttamalla, mutta silti se ehtii ensimmäisenä kotiin juomaan hautajaiskahvikermansa.

Osa materiaalista (PP2) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 2 (1982)

Osa materiaalista (PP5) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 5 (1985)

Osa materiaalista (PP7) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 7 (1987)

Osa materiaalista (PP8) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 8 (1988)

Lisätietoja:

[18×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk väri, sis. sarjakuva!; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–80 sk mv, 6 r. / s.; tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Piski Pikinokka

Olavi Vikainen ([Kirjasampo], 1946)

Kansi: Piski seisoo kahdella jalalla, yllään keltainen paita ja punaiset housut, selässä reppu, teltta tehty pitkästä takista tai paidasta.

Sisällys:

s. 2–3 Piski petkuttaa sutta [m-v]
s. 4 Paitateltta [v]
s. 5 Jäänsahurin onnettomuus [v]
s. 6 Käytännöllinen onki [m-v]
s. 7 Lumiukon sateenvarjo [m-v]
s. 8–9 ”Kokotiili” [v]
s. 10 Piski talvikalassa [m-v]
s. 11 Piski pyydystää itsensä [m-v]
s. 12 Pöytätaituri [v]
s. 13 Pahankurinen pullataikina [v]
s. 14–15 Piski joulukuusta hakemassa [m-v]

Inhimillistettyä eläinsarjaa sympaattisimmillaan. Nokkelia kuvallisia ja juonellisia oivalluksia, joita on vanhempienkin varmasti ollut mukava lukea yhdessä lasten kanssa, kuten joulukuusen kaato nuotion avulla. Vuorottelevat väri- ja mustavalkosarjat ovat hauskasti ja kauniistikin piirrettyjä.

Riimitelty selostusteksti on hiukan osoittelevaa, mikä kuvakirjamaista käyttöä ajatellen on ihan sopivaakin:

”Tässä yllä piirros kuvaa
Pikinokkaa kauhistuvaa.”

Riimit ovat myös hauskoja:

”Tarpeen jousi on ja nuolet,
nälästä kun naukuu suolet.”

Joissakin on tosin jo vähän väkinäistä:

”Ratkaisu on paha niksi,
pöytä pätee laituriksi.”

Lisätiedtot:

[26×19 cm pysty vihko; 16 s. sis kannet; ei sivunumerointia; kansi väri (kelt. pohjalla väripiirros, ots. pun. vers.); tk valk. pohjalla värivinjetti; sarjat m-v tai väri, 4 r. / s.; ruuduissa numero + 2 rivin riimittely ladottuna mustalla gemenalla.]

Rymy-Eetun napakymppi

[RE10]

kuvat piirtänyt Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, 1946)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E lyömässä puuvasaralla karhua, sidottu köydellä puuhun, jossa korppi nauraa.

Sisällys:

s. 1 Tyrmäys [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 2 Lihotuskuuri [2+1=3 r.]
s. 3 Kukkain kastelija [4 r.; ylärivin 1. leveämpi, alarivin 2. leveämpi]
s. 4 Varovainen luistelija [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 5 Jauhosäkki [3 pystyruutua]
s. 6 Umpikiero torvi [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 7 Kivenheitto [2+1=3 r.]
s. 8 Aamuvoimistelu [6 kapeaa ruutua 2 rivissä]
s. 9 Lentsun kourissa [4 r.]
s. 10 Kumma kala [4 r.]
s. 11 Tynnyritemppu [4 r.]
s. 12 Kohtalokas laukaus [2+1=3 r.]
s. 13 Kaksoisankkuri [3 pystyruutua]
s. 14 Odottamaton saalis [3+1=4 r.]
s. 15 Pyykkärin apulainen [4 r.; ylärivin 2. leveämpi, alarivin 1. leveämpi]
s. 16 Napakymppi [4 r.]

Pekka Puupäästäkin tuttu idea: lihottaa sikansa ampiaisen pistoilla. Visuaalista huumoria, kun Eetu heittää kiven niin, että lentää itsekin housuistaan. Varsin vahva karikatyyri: akka jonka kissan Eetu ampui. Lekalla tapettavalla karhulla on anova ilme. Tantussa on karuimmillaankin herkkä puolensa.

Vuoden 1946 kannen signeeraus TANTTU.

Lisätiedot:

[23×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s, neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri, takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]

Kalle Viksari hoitaa puutarhaa – 23. kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV23]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1947)

Kansi Pauli Soisalo: Kalle Viksari hoitaa puutarhaa [”päällyskuva”, jossa kylttejä kylvetyistä viljelmistä: karamellejä, tikkukaramellejä, suklaata, lakritsia, purukumia, konvehteja, pastilleja…]

Sisällys (piirtäjät):

s. 2–3 Pauli Soisalo: Kalle Viksari hoitaa puutarhaa
s. 4–5 Erkki Salonen: Eskon päiväkirjasta
s. 6–7 Ilmari Vainio: Marja-Liisan nukke
s. 8–9 Erkki Salonen: Jukka ja hänen pikku veljensä
s. 10–11 Pauli Elenius: Pekka ja Ville
s. 12–13 Olavi Vikainen: Possu Pekoni
s. 14 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen
s. 15 Clara Nordfors: Piirrä itse sarjakuva [tehtävä]

Tällä kertaa sisäkansiinkin on painettu, eli sivunumerointi lähtee kannesta, sisällysluettelo on jätetty pois, ja piirtäjät on merkitty sivujen oikeaan ylälaitaan. Kansikuva heijastelee puutetta, jossa lapsetkin elävät, unelmissaan voi toki kuvitella vaikka karkkiviljelyksiä. Takasisäkannessa on Olavi Vikaisen piirtämä tehtävä, jossa eri hahmojen (Marjatta, Herra Kerhonen, Pekka ja Ville, Esko ja Kalle Viiksari) ongensiimat ovat sekaisin.

Ensimmäinen sarja on todellisuuden muunnelma: Kalle käyttää mansikkamaallaan linnunpelättinä radion jatkuvalla soitolla syytämää ”Säkkijärven polkkaa”. Eskon piirtäjä on myöhemmin Suomen sarjakuvaseurankin perustajajäseniin (v. 1971) kuulunut Erkki Salonen, jonka postikorttitaiteestaan tunnistettava tyyli on hilpeä ja raikas väritykseltään. Hänen toinen sarjansa, Jukka ja hänen pikku veljensä, pallopäisine lapsihahmoineen on aika hurja: vesisoikolla seilataan lattialle roiskuneessa vedessä, ja nurkkaan häpeämään joutuvat niin lapset kuin koira nallekin.

Toinen merkkimies, eli jälleen Ilmari Vainio, piirtää hieman oudon tarinan metsään unohdetusta nukesta, jota eläimet hoivaavat talven yli. Pauli Eleniuksen ”Pekka ja Ville” vain rähjääntyvät pyöräretkellä, ja Olavi Vikaisen ”Possu Pekoni” saa myrkkyä omenavarkaissa puussa piileskellessään. Herra Kerhonen se vain keksii, nyt lapsille kolmen hiihdettävät sukset.

Clara Nordforsin tehtäväsivu on kahden ruudun sarja, jossa uima-aiheinen kuva syntyy pisteitä yhdistämällä.

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s.; sisäkannet painettu = s. 2 ja 15; kansi väri; s. 2–15 värisarjakuvia.]

Kieku ja Kaiku N: 10

[K&K10]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1947)

Kansi: Kieku ja Kaiku, Possu ja Pupu piirileikissä pipopäisen lumiukon ympärillä, tausta sininen.

[Takakansi: Kaksi lumiukkoa mäenlaskussa suksilla, jänis ja kuu katselevat (= takakansi 1995 kirjassa).]

Sisällys:

s. 2 Pimeä kotimatka [sin.]
s. 3 Possun häijy kepponen [sin.]
s. 4 Kieku hankkii villapaidan [väri]
s. 5 Kieku laatii lahjapakettia [sin.]
s. 6 Kieku linnunpönttöjen rakentajana [väri]
s. 7 Possu soittajana [sin.]
s. 8 Possu pakenee pesua [väri]
s. 9 Possu rautaportin vankina [väri]
s. 10 Kieku puhaltaa ilmaa palloon [sin.]
s. 11 Liian hyvää liimaa [väri]
s. 12 Kukot auttamassa tavarain kuljetusta [sin.]
s. 13 Possu teeskentelee kuuroutta [väri]
s. 14 Kastuneista vaatteista on huolehdittava [sin.]
s. 15 Tulitikuilla ei saa leikkiä [sin.]

Korvikemateriaaleista on yhä puhe:

”Kieku kyllästyen silloihin
käsiksi käy lampaanvilloihin”,

mutta lempeänä päätyykin tekemään villapaidan itse lampaalle.

ºKieku aikoo pallon täyttää,
kuten tässä kuva näyttää.”

Harvinaisen selittelevää riimittelyä tähän sarjaan, mutta oivaltavaa kuvallista huumoria: Kieku paisuu itse palloksi.

Sivun 8 sarja on myös vuoden 1964 albumin sivun 15 idea, tosin tämä versio on maalattu, myöhempi taas piirrostyö, ja eri riimittelyllä.

Opettavaisuus on hillittyä:

”Puvun rypistyneen esteihin
suli Kaiun pääsy kesteihin.”

Possu luulee välttyvänsä työnteolta, mutta viestilappu sanookin:

”Saimme elokuvaliput. Kun et tullut, vaikka kutsuttiin, annoin sinun lippusi Oravalle. Tulemme kotiin näytöksen loputtua. Kieku”

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti (tk = 1995 kirjassa); sivunumerointi, sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla paitsi sivulla 6 ruutu 5 tuplakorkea; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla alla kaksiriviset riimit, vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja.]

Maan mies Marsissa

kirjoittanut Olavi Kanerva ja Reino Helismaa; piirtänyt Ami Hauhio (Kanerva, [1947])

Kansi: Sankari ja sankaritar puun takana, rämeellä titanosaurus, taustalla Aurinkokaupunki.

Erikoinen tapaus! On julkaistu täysin kannibalisoitu sarjakuva, joka on ensin aivan kunniallisesti ilmestynyt alkuperäisessä asussaan lehdessä (Isku – jännityskertomuksia, numeroissa 1/1940­…13/1941). Ruudut on kirjassa irrotettu alkuperäisestä sivutaitosta uudeksi sekalaiseksi kokonaisuudeksi. Alkuperäinen tarina oli 24 sivua, nyt sama on mahdutettu noin 30 puolta sivua eli noin 15 koko sivua vastaavaan tilaan. Esimerkiksi lehden sarjasta sivun 20 viidestä ruudusta on käytetty neljä, kirjan ruutuina 89, 93, 94 ja 95. Ruutujärjestyskin on outo: lukujärjestys menee ensin ylhäältä alas ja sitten vasta vasemmalta oikealle. Painoväri on yhtä outo tummanvihreä – ehkä ajan saatavuus- tai kustannussyistä, sodan jälkeistä pulaa kun podettiin monin tavoin.

Insinööri Tero Turma ja Sylvia (sukunimeä ei mainita) seikkailevat vieraalla planeetalla, jossa kaikki nimet päätyvät z-kirjaimeen. Sinne päästään trotyloidikaasun (ruudussa trotyyloidi-) voimalla. Ihmisenkaltaiset lodzit metsästävät lodzinkaltaisia ihmisiä, ja kun kanavamies Puroz vie Sylvian kanavakaupunkiin, syttyy sota planeetan kansojen välille. Valtias Gozin armeija liikkuu merkillisillä jättiliskoilla, samoin kanavamiesten sotilaat. Lopussa tohtori Craetz, joka on ”yllättävästi pelastanut maan asukkaat varmasta tuhosta, suunnittelee uutta matkaa Marsiin. ” Tero Turma toteaa: ”He eivät ota meitä vastaan ystävinä, vaan vihollisina. Vasta sitten, kun varustamme kyllin voimakkaan avaruuslaivaston, voimme palata uudelleen.” – Ajankuvaa, jos mikä!

Olavi Kanervan ja Reino Helismaan (serkukset) tarina lainaa alan kliseitä sen kummemmin niitä syventämättä. Teokselle on haettu muotoa, joka on jotain kuvakirjan ja kuva-albumin välistä. Ami Hauhio piirtää kyllä pikkutarkan realistiset viivapiirrokset hyvin ja tavoittelee alexraymondmaisia tunnelmia. Sarjakuvasta aidosti kiinnostuneen pitää kuitenkin hakeutua alkuperäisen lehtijulkaisun pariin. Siinä kirjoittajat esiintyivät nimimerkeillä Masi Palo ja Osmo Kosta. Ami Hauhio oli kyllä Ami, ja lopetti sarjan lehtijulkaisun nopsaan, kun koki saavansa huonon maineen käsikirjoittajien amerikkalaislainojen takia (Hauhio kertoi näin Piirtopalat-lehden haastattelussa).

Onneksi viimein 2011 kotimaisen sarjakuvakirjan satavuotisjuhlien kunniaksi julkaistiin restauroitu versio, eli alkuperäisin taitoin ja ruutujärjestyksin.

Ks. uusi laitos Maan mies Marsissa – Lentävä lautanen (Zum Teufel, 2011)

Lisätiedot:

[21×30 cm vaaka; 32 s. + kannet; ei sisäkansipainatuksia; kansi väri (alh. tummansinisellä pohjalla otsikko vers. pun., valk. ääriviivoin, alla kelt. vers. kirjoittajat, valk. vers. piirtäjä, yllä väripiirros; takakansi vain painatustietoja, valk. pohjalla kust. logo tummansin. / pun., alh. lad. tummansin. viivan alls paino); s. 1 nimiösivu, vinjettikuva; s. 3–32 sarjakuvaa yhteensä 114 numeroitua ruutua, joissa ladottuja puhekuplia, vapaa sivutaitto, johon irrotettu ruutuja sekalaiseen sommitelmaan sekä kertova teksti, joka jatkuu sivulta sivulle… muuten tyhjissä kohdissa. Painoväri tummanvihreä.]

Matin matka maailmalle

piirtänyt Hj. Löving; kertonut Veikko-setä =K. V. Tamminen (Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, 1947)

1.p. 1947; 2.p. 1951; 3.p. 1965; 4.p. 1990 (SLEY-kirjat) 4.p. ISBN 951-617-911-8 (nid.)

Kansi 1: Mustalla pohjalla pyöreä kuva-aukko, jossa punapurjeinen vene, Matti ruskeassa takissa ja hellekypärässä kantaa matkalaukkua.

Kansi 2: Matti lippalakissa, japanilainen tervehtii polvillaan, taustalla palmu ja torni.

Kansi 3: Matti lippalakissa, japanilainen tervehtii polvillaan, taustalla palmu ja torni.

Kansi 4: Pikkupoika polvihousuhaalareissa, taustalla lumipeitteinen vuori [ei näytä Fujilta!] ja japanilaista kaupunkia.

Tämän sarjakuvva tarina on aika outo, tavallaan näennäisesti uskontopainotteinen, mutta ei kyllä kovinkaan paljon kristillisiä arvoja esittelevä. Lähinnähän se tuntuu mainostavan lähetystoimintaa, vahvistavan ennakkoluuloja ja kummastelevan muukalaisia. Näissä uskonnollisissa sarjakuvissa lasten maailma on usein kummallinen, Jeesuksen verellä ja ristinkuolemalla mässäilevä – enemmän kuin armoa ja lähimmäisenrakkautta julistava. Muut lapset jäävät vaille nimiä ja repliikkejä, ja äidinkin rooli on varsin hiljainen. Piirtäjän puolustukseksi on sanottava, että Löfving piirtää kaikki ihmiset kauniisti, mitä nyt rosvot ovat ilkeän näköisiä.

Esipuhe neljänteen painokseen:

”Moni evankelisen liikkeen piirissä kasvanut muistaa lapsuudestaan yhden sarjakuvakirjan yli muiden: Matin matka maailmalle. Sen tekstin suunnitteli Evankeliumiyhdistyksen silloinen johtaja rovasti K. V. Tamminen eli Veikko-setä Lasten Lehteen vuonna 1932. Viehättävät kuvat piirsi Hj. Löfving. Myöhemmin sarjakuvat julkaistiin myös kirjana, jonka kolmas painos ilmestyi vuonna 1965.

Tämä lasten kirja levitti tietoa Japanin lähetyksestä moneen kotiin, toi esille evankeliumin Jeesuksesta ja veti pienimmät lukijansa mukaan jännittäviin seikkailuihin.

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ja samalla koko kirkkomme Japaninlähetys viettää vuotta 1990 juhlavuotenaan, onhan kulunut 90 vuotta ensimmäisten työntekijöiden lähettämisestä Nipponin saarille. Juhlavuoden merkeissä haluamme julkaista uuden painoksen Matin matka maailmalle -kirjasta, joka on omalta osaltaan kappale suomalaisen lähetystyön historiaa.

Tämän alkuun Lasten Lehdessä julkaistun sarjakuvakirjan uudelleen julkaisemista voidaan perustella myös siitä syystä, että mainittu Lasten Lehti, nykynimeltään Vinkki täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Vaikka sarjakuva tänä päivänä kerrottaisiinkin ja piirrettäisiin hieman eri tavalla, voimme eläytyä yhä Matin seikkailuihin ja kokea, että sanoma Jumalan rakkaudesta on vietävä kaikkialle.”

Kirjat ovat ulkoasultaan lähes identtisiä. Sivumäärissä ja kansissa on muutoksia, mutta ladottu johdantoteksti ja itse sarjakuva ovat samat kaikissa painoksissa. Löfving on tehnyt ensimmäisen ja toisen painoksen kannet, joista jälkimmäistä muunnettiin kolmanteen ja käytettiin myös neljännen painoksen alkulehdillä. Alkusanat lienevät kertoja Veikko-sedän eli K. V. Tammisen.

Jostain kumman syystä neljänteen, erityiseen juhlapainokseen, on tilattu eri tekijältä uusi kansi, joka ei ole sarjakuvan visuaalista tasoa, vaikka onkin monivärinen. Entinen (2.–3. painoksen) kansi on kyllä toistettu sivulla 1 rasteroituna ja ilman tekstikenttiä ruskealla painovärillä. Esipuheen kirjoittajaa ei mainita, vaan se on allekirjoitettu ”8.1.1990 Kustantaja”.

No, yksi eroavaisuus on toki jo toisessa painoksessa, varsin ymmärrettäväkin. Yhden ruudun alatekstiä on leikattu ilmeisesti filmille tai painolaatalle käsin, sillä lisätty piste näyttäisi käsivaralla tehdyltä (s. 81, ruutu 3). Sodan jälkeen eli natsien juutalaisvainojen ja keskitysleirien kauhujen paljastuttua on sentään kerronnasta sensuroitu kohta, jossa ”Harbinissa oli kylmä. Matin isä osti turkin juutalaisesta liikkeestä [”ja myyjä petti häntä.]”. Pitää muistaa, että sarja oli ilmestynyt ennen kirjaksi kokoamista Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen lehdessä jo 1932 alkaen sivun jaksoissa ja on siten aikansa kuvaa.

Lue lisää »

Pekka Puupää – sarjakuvia : V osa

[PPP5]

piirsi Fogeli (Ola Fogelberg, 1947)

Kansi: Justiina keinulaudalla, Pekka ja Pätkä ilmassa [ei ole käytetty myöhemmin].

[Takakansi: ”Kasku Kahden Kärpäsen Kohtalosta” (teksti ja vinjettikuvia).]

Ajankuvaa kuluneilta vuosilta mm. työvelvollisuuslautakunta, liha kortilla tai pimennyspaperin osto, ”paperinkeräystalkkoot” – joiden julisteet Pekka tunnollisesti kerää! Nolo tapaus on yrittää lahjoa pikkupoikaa hiljaiseksi lupaamalla maksaa vitosen jokaisesta nähdystä silinterihatusta – paikalle kun osuu hautajaissaatto!

Pekalla on kauneudentajuakin, hän kerää säästöpossuunsa rahaa veistoksen ostoon. Mediakritiikkiä edustaa eri lehdissä eri kuvatekstein julkaistu sama kuva.

Perinteistä hölmöläishuumoriakin mukana, kun peittoa jatketaan. Sukupuolikurilla leikitellään mm. osittaisissa roolinvaihdoksissa, ja varsinainen ylläri on Pekan ja Justiinan tapaaminen lehti-ilmoitusten välityksellä. Hauskoja haukkumasanoja: ”tuollainen pemppula kuin sinä!” aivastus on tekstattu hauskasti: ”Hatsi!”

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, kuinka Pekka kuuntelee radiostaan hollantilaista jumalanpalvelusta. Pekkaahan julkaistiin lehdessä myös Hollannissa. Englantilaisen pelastamiseen avannosta Pekka kyllä tarvitsee lehtorin apua kieliongelmissaan.

Takakannen mainossatu on hauska tarina ’taiteellisesta’ Nilli-kärpäsestä ja proosallisesta Nelli-kärpäsestä, joilla kummallakin on ikävä loppu OTK:n erinomaisten tuotteiden ansiosta.

Osa materiaalista uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 2 (1982)

Osa materiaalista uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 3 (1983)

Osa materiaalista uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 5 (1985)

Osa materiaalista uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 8 (1988)

Lisätiedot:

[19×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimattomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk teksti ja piirroksia lisävärein; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–80 sk mv, 6 r / s, tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Rymy-Eetun esimerkki

[RE11]

kuvat piirtänyt Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, 1947) (Otavan syväpaino)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E suksineen ilmassa, takakannessa lapset hurraavat, piipunsavusta teksti ”esimerkki”.

Sisällys:

s. 1 Jäälautalla [4 r.]
s. 2 Lumenluontia [3+1=4 r.]
s. 3 Mekaanikkona [4 r.]
s. 4 Uimarin saalis [4 r.‚ ylärivin 2. leveämpi]
s. 5 Autiolla saarella [4 r.]
s. 6 Sunnuntaimetsästäjä [2+1=3 r.]
s. 7 Tulipalo [4 r.]
s. 8 Sorsajahti [2+1=3 r.]
s. 9 Lumiukko [4 r.; ylärivin 1. leveämpi, alarivin 2. leveämpi]
s. 10 Kova nälkä [3+1 r.]
s. 11 Uusi herätyskello [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 12 Naulanveto [2+1=3 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 13 Sisäänkäynti [3+2=5 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 14 Lumousvoima [4 r.]
s. 15 Hankala kenkä [4 r.; ylärivin 1. leveämpi, alarivin 2. leveämpi]
s. 16 Esimerkki [2+1=3 r.]

Visuaalista huumoria mittakaavalla: autiolta saarelta ’pelastava’ laiva onkin lelu. Absurdia: Kissa hypnotisoi Eetun kissaksi. Hienoa piirrostyötä: Alaston Eetu jättihauki sylissään. Tanttua tarkkana: Laivassa on sekä musta merimies että kiinalainen kokki.

Voimia on vaikea hallita: Eetu vetää naulan seinästä käsin, mutta lentää itse ikkunasta. Karilasta monimielisimmillään:

”Eipä aina ihminenkään
Liene tyytyväinen kenkään.”

(Eetu työntää jalkansa pohjasta läpi.)

Lisätiedot:

[23×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s, neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]

Antti Puuhaara, taitava takoja

[AP6]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1948)

Kansi: Antti kulkee miesjoukon edellä, reppu selässään.

Sisällys:

s. 3–7 Antti Puuhaara kaalinkasvattajana [ruudut 1–18, päättyy ½ sivuun]
s. 8–27 Antti ja prinssi Pökö [ruudut 19–96, päättyy ½ sivuun]
s. 28–44 Antti Puuhaara taitava takoja [ruudut 97–162, päättyy ½ sivuun]

Lyhyt anekdootti Kärälän kylästä, jossa kaikki viljelevät kaalia, ja Antin riesana ovat jänikset. Ainoasta säilyneestä kaalista kasvaa jätti, jonka sisään kanit pesiytyvät. Antti ajaa kaikki kanit kaalista rysään (!) ja kyläläisten patoihin saadaan kaalia kanin kera.

Kuningas Mustaparran poika Pökö (!) tahtoo kosia kuningas Punaparran tytärtä, prinsessa Kastehelmeä, ja Antti lähtee henkivartijaksi kokeisiin. Taas eläimet puhuvat Antille, ja kottarainen, leijona sekä Vuorenkuningas palkitsevat auttajansa. Kääpiöt rakentavat linnan päivässä, ja häitä juhlitaan kymmenen päivää ja kymmenen yötä – yhdessä ruudussa!

Antti kyllästyy olemaan Pökön pääministerinä ja hankkii mestarin taidot seppien kylässä. Kuningas Mustaparran kilpailussa sepille Antti takoo luistimet, jotka lennättävät Pökön maailmalle – palaamatta. Antti vangitaan. Sepät viilaavat kalterit auki, ja Antti löytää Pökön Murjaanien maasta, missä hän on jo paaluun sidottuna ja murjaanit ”hyppivät sotatanssia prinssin ympärillä” (!). Ruskettuneet tutkimusmatkailijat palaavat juhlivaan valtakuntaan.

Ruutujen numerointi kulkee juoksevasti läpi kirjan, vaikka tarinat ovatkin erillisiä, tosin kolmas jatkuu edellisen päätöstilanteesta. Formaatti on sama vanha, kuivakas, neljä ruutua per sivu. Risto Mäkinen kuvittaa huolellisesti, paikoin innostuneestikin, eläytyen ja ilmeikkäästi. Harmaasävyjä on käytetty tasapainottamaan sivukokonaisuuksia. Kansikuva on poikkeuksellisen erkkitanttumainen.

Lisätiedot:

[24 x 17 cm pehmeäkantinen pysty albumi; 48 s. + kannet; kansi väri (valk. pohjalla väripiirros, alla pääots. must. vers., alaots. sin. vers., kust. must. vers.; tk ”Meidän lasten kirjasto” -mainos); s. 1 nimiö; s. 2 julkaisutiedot; s. 3–44 sarjakuvaa; s. 45 AP:n aikaisemmat vaiheet (1–4 loppuunmyyty); s. 46–48 tyhjät.]

Kalle Viksari luistelee – 24. kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV24]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1948)

Kansi Pauli Soisalo: Kalle Viksari luistelee tyynyin pehmustettuna.

Sisällys:

s. 2 Pauli Soisalo: Kalle Viksari luistelee
s. 3 Pauli Soisalo: Kalle Viksari kalastaa
s. 4–5 Helena Malisto: Eskon päiväkirjasta
s. 6 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen pukeutuu puuksi
s. 7 Olavi Vikainen: Heikki-poika hiihtää
s. 8–9 Pauli Elenius: Pekka ja Ville
s. 10–11 Erkki Salonen: Jukka ja hänen pikku veljensä
s. 12–13 Olavi Vikainen: Jaakko ja Jaana
s. 14–15 Olavi Vikainen: Possu Pekoni

Kalle Viksari keksii vakaammat kaksoisterät luistimiinsa. Kalastuksessa koiran häntä hyppyyttää pilkkiä. Herra Kerhonen pelastaa lapset vihaiselta sonnilta pukeutumalla puuksi. Heikki-poika taas laskee mäkeä eräänlaisella naruhissillä.

Eskon isosisko Sirkalla on nyt teekkari poikaystävänä (Hele itse oli arkkitehti). Maaseudun kuvaus on harvinaisen kauniisti piirrettyä. Tarina on Eskon sekaannus: kun piti noutaa kanoja, hän toikin kaneja. Jukka pikkuveljineen taas epäonnistuu nimipäiväkukkien vientireissullaan. Pekka ja Ville ’muodistavat’ sedän housut lyhentämällä ne. Myös Possu Pekoni sotkeutuu housujupakkaan.

Linnanmäen edeltäjäkin tavataan: Jaakko ja Jaana käyvät ”Lastenpäivillä’” tivolissa, jota sitten matkivat leikeissään. Piika Miinahan siinä joutuu lassotuksi.

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s.; sisäkannet painettu = s. 2 ja 15; kansi väri; s. 2–15 värisarjakuvia; tk Eero Rislakki: Heittopeli,(napinheittopelissä hahmoina pisteitä antamassa Pekka ja Ville, Herra Kerhonen (5 pistettä, muut kolme), Jukka ja hänen pikkuveljensä sekä Esko.]

Kieku ja Kaiku N: 11

K&K11

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1948)

Kansi: Kieku ja Kaiku ratsastavat porsaalla (eläin), Pupu ja orava (eläin) katselevat, tausta sininen, alaosan tekstitausta punainen.

[Takakansi: Kieku ja Kaiku ja Possu laskevat mäkeä (sama aihe mutta eri piirros kuin K&K 8).]

Sisällys:

s. 2 Possu laskumestarina [sin.]
s. 3 Kieku keittää marjakeiton [sin.]
s. 4 Kieun kekseliäs laiskuus [väri]
s. 5 Kieku joulupukin asoilla [sin.]
s. 6 Keskeytynyt eräretki [väri]
s. 7 Possu herää perunakuopasta [sin.]
s. 8–9 Onnistunut kravustusretki [väri]
s. 10 Myöhään valvomisen surkeat seuraukset [sin.]
s. 11 Kieku tuhlaa, Kaiku säästää [väri]
s. 12 Minkä taakseen säästää, sen edestään löytää [sin.]
s. 13 Possu yrittää vapaakyytiä [väri]
s. 14 Suursiivouspäivänä [sin.]
s. 15 Karhunpentujen talvinen seikkailu [sin.]

Sympaattinen ratkaisu jakolaskuongelmaan: haetaan Hiiri mukaan syömään neljännes omenasta! Kohdataan varsin modernin näköinen joulupukki. Äiti-hahmo tavataan taas. Selviää myös, että Possu on Kieun ja Kaiun serkku (!):

”Tarjoomalla uutta herkkua,
kestitsee hän possuserkkua.”

Opetuksissa on kieli poskessa:

”Lasten hyvän tavan rajoissa
mentävä on sänkyyn ajoissa.”

Vaaroistakin varoitetaan: Possu piileskelee komerossa ja saa koimyrkkyä, joka tuolloin vielä oli tuhtia tavaraa (DDT):

”Vaikutukset rajut on,
Possu aivan tajuton.”

”Vuoteeseen on voipunut,
sentään henkiin toipunut.”

Onomatopoiesioita alkaa olla aiempaa runsaammin, siis äänitehosteita kuvissa.

Lisätiedot:

[24×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti (toinen versio numeron 8 tk:sta); sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla, paitsi sivuilla 8–9 on 2 x 3 leveää ruutua; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla alla kaksiriviset riimit; vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja]

Matti Melkonen

Asmo Alho (Otava, 1948)

Kansi: Matti pilkkii jäällä lumisateessa, lukee keittokirjaa ja keitto odottaa kalaa.

Sisällys:

s. 1 Kunnian ja omantunnon kautta [1–4]
s. 2 Matti Melkonen säännöstelee [1–4]
s. 3 Koira ulos [1–4]
s. 4 Kasvatuksen konkurssi [1–4]
s. 5 Käkikello [1–4]
s. 6 Kilpailevat kessunkasvattajat [1–4]
s. 7 Vahva koira [1–4]
s. 8 Koe ja sen tulos [1–4]
s. 9 Melkonen pääsi aidan yli [1–4]
s. 10 Vaarallinen palvelija [1–4 pilapiirros, jossa neljä kuvaa ja tekstiselostus kunkin alla]
s. 11 Matti Melkonen kyllästyy kissaansa [1–3 pysty]
s. 12 ”Leppoisa lukuilta” [1–4]
s. 13 Melkoselle tuli kiire [1–3 pysty]
s. 14 Säännöstely tehostuu [1–4]
s. 15 Tarpeellinen korjaus [1–4]
s. 16 Onnistunut lavastus [1–4]

Suomen Kuvalehdestä tuttu sarjakuvasankari on poikkeuksellinen kotimaisessa sarjakuvan varhaishistoriassa, sillä se ei selvästikään ole vain lapsille tarkoitettu, siten vertautuen lähinnä ”Herra Kerhoseen” ja ”Rymy-Eetuun”.

Metasarjakuvamaisuuttakin esiintyy: Melkonen jopa vilkaisee suoraan silmiin ja puhuukin lukijalle. Ajankuva näkyy mm. säännöstelyvitseissä ja kessunkasvatuksessa. Aiheissa vilahtelee myös pelko runsaasta jälkikasvusta ankeina aikoina. Mukana on yksi pilapiirrosmainen jakso, jossa kellon herruutta ihmisen arjessa kritisoidaan nykysilminkin täysin ajankohtaisesti.

Rentoa, täysin modernia sarjakuvaa, kauniisti ja leikkisällä otteella piirrettyä, tekijän keksimisen riemu näkyy. Ihme, ettei Asmo Alhon ”Matti Melkosia” ole koottu tämän enempää albumeiksi. Paljolti sanattomana sarjakuvana se olisi ollut varsin helppolukuista ja jopa vientikelpoista – vai juuri kuvapainotteisuutensa vuoksiko sitä ei ole ymmärrettykään Suomen niin kirjallisessa julkaisukulttuurissa?

Lisätiedot:

[17×24 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; 16 s. + kannet; ei sisäkansipainatuksia; kansi väri (väripiirros, yläosa vaaleansininen, alaosa valkoinen, yllä ots. valk. vers., alaosassa kust. sin, vers.,; tk valkoinen pohja, keltainen alue, jolla vihreä piirros); m-v sk, yleensä 4, joskus 3 r, jakotavat ja välipalkit vaihtelevat, osassa ruudut numeroitu, osassa puhekuplia ja onomatopoiesioita; ei alla selostavia tekstejä; Kaikilla sarjoilla omat otsikot; piirroksissa nimimerkki Ao = Asmo Alho.]

Pekka Puupää – sarjakuvia : VI osa

[PPP6]

piirsi Fogeli (Ola Fogelberg, 1948)

Kansi: Pekka, Pätkä ja Justiina merihädässä saavissa, laiva tulossa [= Kustannus-Mäkelä kansi Puupään parhaat 8 (1988)].

[Takakansi: Ladottu teksti OTK:n kahvipaahtimosta ”Näkemiin ensi jouluun! Fogeli-setä” (teksti ja valokuva).]

Ajankuvaa edustavat mm. aamuvoimistelu alasti ja erilaiset varkaat. Vaikeina aikoinahan rikollisuus kääntyi nousuun Suomessakin. Takakannessa on varsin suoraa markkinointia OTK:n kahvista: ”Hei hei, nuori ystävä! Tähän Pekka Puupää -kirja loppuukin. Tämä viimeinen kuva on tarkoitettu äidille. Kysy häneltä, jos hän voi sanoa mitä se esittää! Kerro äidille…”

Metahuumoria taas: ”Älä sinä Fogeli luule, että minä istun tuolle maalatulle penkille.” Positiivista rasismia edustaa Pekan haavekuva (= ajatuskupla) mustasta tytöstä rinnat paljaana: ”Sitten tapaa odottamatta pieniä mustia söpöjä jostakin Afrikasta – – tui – – tui!” Kanan tappo on liikaa hellämieliselle Pekalle, joka sitoo dynamiitin kanaan – joka sitten kävelee tietysti suoraan kanalaan!

Pekka myös polttaa sikaria: ”ja se on sitten hauskaa – niin perin hauskaa!” Tosin Pekan piipussa on milloin mitäkin; muun muassa hevosenlantaa tai kirsikanlehtiä.

Osa materiaalista (PP3) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 3 (1983)

Osa materiaalista (PP5) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 5 (1985)

Osa materiaalista (PP7) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 7 (1987)

Osa materiaalista (PP8) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 8 (1988)

Lisätiedot:

[19×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimettomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk teksti ja piirroksia lisävärein; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–79 sk mv; s. 80 tyhjä;  6 r. / s., tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Rymy-Eetun mätkäykset

[RE12]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet sepittänyt Tauno Karilas (Otava, [1948])

Kansi jatkuu takakanteen: R-E kalastaa ongenvapa mutkalla takasivun valasta.

Sisällys:

s. 1 Heinää mätkimässä [4 r.; ylärivin 1. leveämpi]
s. 2 Uudenvuoden kello [3 pystyr.]
s. 3 Puunkaato [3 pystyr.]
s. 4 Näköhäiriö [2+1=3 r.]
s. 5 Outo matkustaja [4 r.; ylärivin 1. leveämpi, alarivin 2. leveämpi]
s. 6 Varo varasta! [3+1=4 r.]
s. 7 Laiskankuorma [4 r.]
s. 8 Kalakamppailu [4 r.; ylärivin 1. leveämpi, alarivin 2. leveämpi]
s. 9 Vahingosta viisastuu [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 10 Musiikinjohtaja [3+2=5 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 11 Rosvon säikähdys [2+1=3 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 12 Lahjalaatikko [4 r.]
s. 13 Uimapuku [4 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 14 Helikopterilento [4 r.]
s. 15 Uimahyppy [3 pystyruutua]
s. 16 Hengenpelastaja [3+2=5 r.; alarivin 2. leveämpi]

Ajankuvaa: ”Varo varasta” -näyttely saa ylivarovaiseksi, eli Eetu kasaa kaikki huonekalut oven eteen. Varkaan voi myös karkottaa – ulos ruudusta – heiluttelemalla Herkules-patsasta. Nokkeluutta: rikottujen lautasten sirpaleista voi koota yhden oikein ison astian! Kun rantavahti vaatii täydellistä uimapukua (eli myös yläosaa), Eetu noutaa sukelluspuvun.

Eetu ahtaa ladon niin täyteen, että se hajoaa. Itse Ahti jää Eetun sukellusveneen (!) nokkaan. Perushuumoria: Pelastajakin joutuu avantoon. Eetu kantaa kotiin raskaan laatikon, josta löytyy kelkka.

Lisätiedot:

[23×17 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s., neliömuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]11 Rosvon säikähdys [2+1=3 r.; alarivin 2. leveämpi]

Antti Puuhaara karhunkesyttäjänä

[AP7]

kertonut Raul Roine; piirtänyt Risto Mäkinen (Otava, 1949)

Kansi: Antti ratsastaa karhulla metsästä.

Sisällys:

s. 3–20 Antti Puuhaara karhunkesyttäjänä [ruudut 1–71]
s. 21–29 Antti Puuhaara käy Lapissa [ruudut 72–107]
s. 30–53 Antti Puuhaara Pilvehisen valtakunnassa [ruudut 108–202]

Tarina jatkuu edellisen kirjan lopusta. Mustaparran hoviin saapuu karhuntanssittaja, joka vannottaa Antin huolehtimaan hautajaisistaan ja antaa tälle perinnöksi karhun, joka sitten auttaa etsimään kolmitornisesta linnasta kultaista lintua, nelitornisesta linnasta puhuvaa oria ja viisitornisesta linnasta maailman kauneimman prinsessan, Helyn. Karhu mm. taikoo tyhjästä puodin, itsensä pyyleväksi kauppiaaksi ja Antin puotipojaksi. Prinsessan houkuttimeksi hinnat hilataan niin ylös, ettei kukaan jaksa tavaroita ostaa. Helyhän shoppaa, ja karhu taikoo konstit pakoon. Loput kohteet kootaan, kun karhu taikoo itsensä ensin kauniiksi neidoksi (!) ja sitten hevoseksi. Kultasiipinen lintu valaisee Mustaparran linnan, ja pikkuveli-prinssi Sökö (!) ja Hely saavat häänsä.

Kalastaessaan Antti saa rysään merenneidon, joka palkitsee vapauttajansa härällä. Antti taltuttaa tuulispään puukolla (!) ja lähtee Lappiin puukkoaan hakemaan. Lapin taikoja opittuaan Antti palaa ajatuksen nopeudella joulusaunaan – tosin härkää köyhempänä.

Kiperälässä Antti ostaa markkinoilta kolme hernettä ja kiipeää herneenvartta pilvilinnaan. Puhurilan Puhuri on pyörremyrsky, joka on rikastunut upottamiensa laivojen aarteilla. Antti palauttelee rahoja, mm. Köyhälän kaupunkiin sataa kultakolikoita (!) ja nimikin muuttuu Vauralaksi. Toisella visiitillä Antti vie itsestään soivan kanteleen, jossa on soittoniekan sielu. Kolmannella saalis on kultamunia muniva hanhi, joka toimii myös laskuvarjona. Antti telkeää puhurin Sysivuoren sisään – ja antaa arvokkaan linnun kanapiikansa huomaan.

Risto Mäkinen jatkaa ansiokkaasti samassa formaatissa pieniin ruutuihin taidokkaasti piirtämällä. Poikkeuksellisesti mukana on myös leveämpiä ruutuja (r. 61, 160). Esimerkiksi Puhuri on hienosti kuvattu, kun tämä kiinnittää rajumyrskyn siivet selkäänsä. Tarinassa on kiinnostavaa myös, että samaa aihetta varioitiin myös Disneyllä (”Fun and Fancy Free” 1947). Samoin Köyhälän rahasade tuo mieleen parikin Carl Barksin työtä (Tyhjälän joulu ja Kun taivaalta satoi rahaa).

Lisätiedot:

[24×17 cm pehmeäkantinen albumi; 56 s. + kannet; kansi väri (väripiirros, jonka alaosa valkoinen, otsikkologo pun. vers., alaots. must. vers., kust. pun. vers.; tk kirjailmoitus); s. 1 nimiö; s. 2 julkaisutiedot; s. 3–53 sarjakuvaa; s. 54 tyhjä; s. 55 AP:n aikaisemmat julkaisut (1–4 loppuunmyyty); s. 56 tyhjä.]

Kalle Viksari maalaa – 25. kokoelma värillisiä sarjakuvia

[KV25]

toimittanut Veli Giovanni = H. J. Viherjuuri (Otava, 1949)

Kansi Pauli Soisalo: Kalle Viksari maalaa taiteilijan välinein, koira palettia pitelemässä.

[Tk Olavi Vikainen: Iso kuva ”Herkkujen maassa” (taas kaivattuja herkkuja lasten unelmista, mukana sarjakuvahahmoja: Possu, Kerhonen, Marjatta, Kalle Viksari, Pekka ja Ville).]

Sisällys (piirtäjät):

s. 2–3 Olavi Vikainen: Kalle Viksari maalaa
s. 4–5 Martti Viitala: Eskon päiväkirjasta
s. 6 Olavi Vikainen: Tessu haluaa olla hieno
s. 7 Olavi Vikainen: Herra Kerhonen
s. 8–9 Helena Malisto: Jukka ja hänen pikku veljensä
s. 10–11 Pauli Elenius: Pekka ja Ville
s. 12–13 Helena Malisto: Marjatta uimanäytöksessä<
s. 14–15 Olavi Vikainen: Possu Pekoni

Kalle korjaa koiran ja kissan maalattuun lattiaan sotkemat kuviot antamalla niiden vapaasti kuvioida koko pinnan. Kerhonen kantaa lapsia sateenvarjossa. Pekoni tekee kanootin ontosta haapapuusta. Koira Tessukin keksii itselleen puudelimaisen vaatetuksen. Pekka ja Ville tekevät peräti rakettimoottorin ruohonleikkuriin, mutta huonostihan siinä käy. Setä vain nauraa: ”Itse järjestitte rangaistuksen itsellenne, laiskurit, haha, hah, haa.”

Perinteistä tottelemattomuutta harrastavat nyt Hele Maliston piirtämät ”Jukka ja hänen pikkuveljensä”. Turhasta omakehusta varoittaa myös hänen Marjattansa.

Harvinainen taiteilijavieras on Martti Viitala, joka tunnetaan paremmin sarjakuvalehti ”Buffalo Billiin” piirtämistään sarjoista. Hienosti häneltä onnistuu Eskon päiväkirjakin, jossa Esko Sakun kanssa voittaa purjehduskilpailun, mutta luvatta.

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s.; sisäkannet painettu = s. 2 ja 15; kansi väri; värisarjakuvia s. 2–15.]

Kieku ja Kaiku N: 12

[K&K12]

piirtänyt Asmo Alho; runot laatinut Mika Waltari (Otava, 1949)

Kansi: Kieku ja Kaiku kilpa-autossa, tausta sininen.

[Takakansi: Kieku, Kaiku ja Pukki [vuohi] piirileikissä (sama aihe kuin K&K 6).]

Sisällys:

s. 2 Possu pelkää jäätä [sin.]
s. 3 Possu näkee aaveita [sin.]
s. 4 Vaarallinen leikkitoveri [väri]
s. 5 Viehättävä vierailija [sin.]
s. 6–7 Saippua sateessa [2+1 väri; 1+3 r. sin.]
s. 8–9 Pölkyn halkaisijan erehdys [väri]
s. 10 Kieku ajaa alamäkeä [sin.]
s. 11 Miten tikka sai mustan sulkapuvun [väri]
s. 12 Liian kovaa keinumista [sin.]
s. 14 Ei pidä nauraa toisen vahingolle [sin.]
s. 15 Possu laskumestarina [sin.]

Sivun 13 askartelutehtävässäkin, mukana pukki ja tontut, on ohje riimiteltynä:

”Irti leikata saat kuvan,
jos vain äiti antaa luvan.”

Lisätiedot:

[25×18 cm pysty pehmeäkantinen vihko; 16 s. sis. kannet; kansi väri; tk väri vinjetti (toinen versio numeron 6 tk:sta); sivunumerointi; sarjakuvat tasaiset 6 ruutua sivulla, paitsi sivulla 2 ruudut 3–4 samaa ruutua, kolme vaihetta; s. 5 ruudut 3–5 keskirivillä kolme ruutua; s. 6–7 (2+1, 1+2 r); s. 8–9 (1+2)+(1+1) = 5 r. joista 3 leveää; ruudut numeroitu, ruuduissa kuvan alla kaksiriviset riimit; vuoroin värisivuja ja sinisellä painovärillä painettuja; sivu 13 värisivu askartelutehtävä.]

Pekka Puupää – sarjakuvia : VII osa

[PPP7]

piirsi Fogeli (Ola Fogelberg, 1949)

Kansi: Pekka, Pätkä ja Justiina VPK:laisina [= Kustannus-Mäkelän kansi Puupään parhaat 3 (1983)].

[Takakansi: mv sk, jossa otsikko sinisellä ja ladottu teksti punaisella.]

Piirtämisen riemua ja taitoa riittää, esimerkiksi sivun 75 pyrykuvissa. Sivulla 25 Fogeli kokeilee taidokkaasti erilaista sivutaittoa, neljää pystyruutua ja viimeisenä Pekkaa ilman ruutua. Sarjoissa Pekka myös ajattelee, ei vain puhu. Nyt tutustumme Pekan poikaan, Puluun (joka siis oli kyllä mukana jo kuvakirjassa, silloin nimellä Pupu).

Vastoinkäymisetkin ovat kansainvälistä sorttia: Kun Pekka kutsuu todistajan ja lupaa maksaa matkakulut, osoite onkin Times Square 41, N.Y. USA.

”Täti lahjoitti rahat pakanoille… teille parasta mitä tiesi, tämän kultaisen kiltin Mopen.” Jälleen mediasatiiria, kun reportteri huutaa mikrofoniinsa: ”Olen Pekka Puupään kuuluisassa sänkykamarissa, jossa niin paljon on tapahtunut. Edessäni sänky – oikealla tuoli – – – ”

Äärihuumoria, kun Pekka testauttaa kaivovetensä, josko siinä vaikka olisi terveellistä radioaktiivisuutta, laboratorion vastaus: ”Parempaa ei voisi olla. En löytänyt sokeria enkä munanvalkuaista. Olette täysin terve.” Kustantajan kommentti Pekan lähettämästä runokokoelmasta: ”Pakettinaru oli erinomaista.” Pekka myös veistää rauhanenkelin lahjoitettavaksi Haagin rauhanpalatsiin, ja suojaa sen varkailta huolellisesti. Patsas säilyy, mutta piikkilanka-aita sen ympäriltä kelpaa voroille.

Poliisi tarjoaa usein kuljetusapua. Rosvoista on yhä riesaa. Lääkärin määräykseen puolen tunnin kävelystä päivittäin toteaa: ”Ei käy päinsä, tulen ryöstetyksi kun asun Helsingissä.” Pommituksiin Pekka on jo kyllästynyt, suojautuen mieluummin sateenvarjolla kuin pommisuojiin, joihin on jo osunut enemmän kun sateensuojiin. Perunajonossa voi tulla musta silmä.

Ilmiö on syntynyt: Puupäälle tehdään oma polkka, ja kutsu presidentin linnaankin tulee – siis sarjakuvissa.

Osa materiaalista (PP3) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 3 (1983)

Osa materiaalista (PP4) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 4 (1984)

Osa materiaalista (PP5) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 5 (1985)

Osa materiaalista (PP7) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 7 (1987)

Osa materiaalista (PP8) uusittu Kustannus-Mäkelän kirjassa Puupään parhaat 8 (1988)

Lisätiedot:

[18×23 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; sivut numeroimettomat; 80 s. + kannet; ei skp; kansi väri; tk teksti ja piirroksia lisävärein; s. 1 nimiö; s. 2 kust. tiedot; s. 3–79 sk mv; s. 80 tyhjä; 6 r / s, tavallisesti ruutujen alle ladottu teksti, joitakin repliikkejä tekstattuna, ei puhekuplia.]

Lue lisää »

Pupu

kuvittanut ja kirjoittanut Olavi Vikainen (WSOY, 1949) 2.p. 1953; 3.p. 1960

Kansi: Pupu istuu heinäkuorman päällä, keltaisessa paidassa ja punaisissa housuissa, kärryjen edessä itsepintainen muuli.

Sisällys:

s. 2 Kuinka aasia puijattiin [2+1=3 r.]
s. 3 Suden eksyttäminen [4 r.]
s. 4 Kaupantekijäisiä [4 r.]
s. 5 Tynnyrin kuljetus [2+1=3 r.]
s. 6 Turvallinen riippumatto [4 r.]
s. 7 Korvikkeen keitto [4 r.]
s. 8 Pulma porraspuulla [4 r.]
s. 9 Miten Pupu sai hattunsa takaisin [4 r.]
s. 10 Miksi pullat karkasivat [4 r.]
s. 11 Riippumatto sai jalat alleen [2+1=3 r.]
s. 12 Tien luonti [2+1=3 r.]
s. 13 Motti [4 r.]
s. 14 Pupu lainaa hattunsa linnunpesäksi [4 r.]
s. 15 Mihin hiirenhäntä kelpaa [2+1=3 r.]

Pupun lisäksi sarjoissa vilahtavat susi, mäyrä, hirvi ja hiiri. Osin eläimet on inhimillistetty, osin ei, kuten hirvi tai aasi, joka on vain kärryjen eteen tai tässä taakse valjastettu. Jälleen Vikaisen kuvalliset ideat ovat nokkelia, kuten vetojuhtaa houkuttava heinäkuorma, tynnyrin muuntaminen aisoilla vedettäväksi tai riippumatoksi muunnettu merta, josta ei siis voi pudota.

Viehättäviä värisarjakuvia, hienosti piirretty on varsinkin kohtaus, jossa hirvi lähtee kävelemään jalkojensa väliin jännitetty riippumatto mukanaan. Sympaattinen on myös kuvaus vetonarun korvaavasta hiiren hännästä:

”Kaksi kärpästä on lyöty:
Hiiren huvi, Pupun hyöty.”

Riimittelyt sopivat hyvin lapsen kanssa ääneen luettaviksi kuvakirjatyyliin:

”Kuvasta käy ilmi salat:
’puut’ kun onkin hirvenjalat.”

Aikaa kuvaa hyvin:

”Siinä missä äsken otti
nokkaunet, on nyt motti.”

Klassikkoainesta on myös riimeissä:

”Taakka perin musertava –
hien on tukkaan pusertava”

tai

”Työ on miestä jäytävää,
kun pitää luoda käytävää.”

Lisätiedot:

[25×19 cm pysty vihko; 16 s. sis kannet; kansi väri (ylä- ja alaosa pun, välissä valk. alue, jossa väripiirros, yläosassa ots. valk. gem., alla  kust. valk. vers.;  tk valk. + värivinjetti)I; 3–4 r./s., numerointi + 2 rivin riimittely ladottu mustalla versaalilla; 70:–.]

Rymy-Eetun käsirysy

[RE13]

kuvat Erkki Tanttu; säkeet Tauno Karilas (Otava, 1949)

Kansi jatkuu takakanteen: R-E tyrmää kujalla rosvoja, joita takakannessa lakoaa, pakenee ja valmistautuu vastaiskuun.

Sisällys:

s. 1 Käsirysy [2+1=3 r.; ylärivin 1. leveämpi]
s. 2 Iso kala [4 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 3 Ateria [2+1=3 r.]
s. 4 Taitolento [2+1=3 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 5 Metsästysaika [4 r.; välipalkit]
s. 6 Kumisaapas [2+1=3 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 7 Mäkiseikkailu [4 r.; välipalkit]
s. 8 Kylvyssä [4 r.; välipalkit]
s. 9 Menetys ja lohdutus [4 r.; välipalkit]
s. 10 Hätähuuto [1+2=3 r.]
s. 11 Viestin juoksu [1+2=3 r.; alarivin 2. leveämpi]
s. 12 Ketunpyynti [4 r.; ylärivin 2. leveämpi, alarivin 1. leveämpi]
s. 13 Simapullo [4 r.; välipalkit]
s. 14 Tähtäysharjoituksia [2+1=3 r.; ylärivin 2. leveämpi]
s. 15 Kessu ja karhu [4 r.]
s. 16 Ilkeä itikka [4 r.; välipalkit]

Tästä lähtien kaikki Eetun vuosialbumit ovat vaakamuotoisia, ja kannen kuva jatkuu takakanteen.

Eetu pakenee tappelusta taitavasti jättäen päällekarkaajansa nahistelemaan keskenään. Piirrostyön liikevaikutelmat ovat hienoja, esimerkiksi kun Eetu sitoo koiran pöydän jalkaan, kissa ilmaantuu näköpiiriin, ja Eetun ruuat lentävät. Muutenkin osa vitseistä on varsin animaatiomaisia. Esimerkiksi nukahtaa ammeeseen, jolloin jäätynyt vesi muodostaa kauluksen, tai viestijuoksussa toinen juoksija toimiikin kapulana.

Toisaalta Eetu tappaa karhun kessupiipullaan, mutta tyrmää myös itsensä avatessaan pullon korkkia.

Ajankuvaa on tietysti häkäpönttöauto.

Lisätiedot:

[17×25 cm vaaka pehmeäkantinen vihko; 16 s + kannet; ei sisäkansipainatuksia; mv sk 16 s.; vaakaan suorakaidemuotoon taitettu strippi (2 rivissä 3-6 ruutua, yleensä 4), ei välipalkkeja, alla riimittely, 3 säkeistöä 4 rivin riimejä; kansi väri; takakansi väri, kuva jatkuu kannesta takakanteen.]