Matin matka maailmalle

Lisätiedot:

[ 20×15 cm pysty albumi; 1. ja 2. p. sidottu yhteen Kansalliskirjastolla; 21×15 cm 3. ja 4. p. pehmeäkantinen albumi; 1.–3. p. 88 s + kannet; ei skp; 4. p. 98 s. + kannet; ei skp; sisällä eri sivunumerointi kuin alkuperäisessä; kansi 1. p. sininen ja punainen; 2. p. kansi sininen ja punainen, eri kuin ed.; 3. p. kansi sininen ja keltainen edellisen kannen kuvan mukaan; 4. p. kansi väri (Pirkko Kekki-Kärkkäinen); sisäsivut painettu ruskealla; 4. painoksessa sivunumerointi sarjakuvasivuilla kuten edellisissä, mutta sivumäärä 98, eli sivusta 8=5 alkaen sivulle 92=88 ja lisäksi lopussa 4 sivua tyhjää; takakannessa 1. p. kirjalista ”Lasten kirjoja”; 2. p. teksti: ”Matin matka maailmalle on vihdoinkin taas kaikkien lasten saatavissa. Monet, monet ovat lukeneet entisen kirjansa rikki ja uutta kaivataan. Tässä se on. Veikko-setä kertoo ja Löfving kuvittaa.”; 4. p. s. 1 aiempi kansi; s. 2 tyhjä; s. 3 otsikko; s.4 tyhjä; s. 5 nimiö; s. 6 kustantajatiedot ja ISBN; s. 7 ”Esipuhe neljänteen painokseen”; s. 8 tyhj;, s. 9–92 = 5–88; painoväri tummempi ruskea kuin aikaisemmissa; tk ISBN ja viivakoodi; teksti keltaisella pohjalle mustalla ladottuna: ”Matin matka maailmalle.]

”Matti on vilkas ja aloitekykyinen pojanvekkuli, vanhempiensa ainoa lapsi. Koko perhe lähtee lähetystyöhön Japaniin, ja siitäpä Matin seikkailu alkaakin!

Ensin isolla laivalla Amerikkaan ja siten yli Tyynen valtameren Japaniin. Jo matkalla vikkelälle Matille ehtii tapahtua vaikka mitä.

Matin kanssa pienet lukijat oppivat uusia, jännittäviä asioita ja pääsevät mukaan seikkailuun. Kaiken aikaa Mattikin tahtoo olla omalta osaltaan viemässä eteenpäin hyvää uutista Jeesuksesta, joka rakastaa ihmisiä.”

Esipuhe neljänteen painokseen: 

”Moni evankelisen liikkeen piirissä kasvanut muistaa lapsuudestaan yhden sarjakuvakirjan yli muiden: Matin matka maailmalle. Sen tekstin suunnitteli Evankeliumiyhdistyksen silloinen johtaja rovasti K. V. Tamminen eli Veikko-setä Lasten Lehteen vuonna 1932. Viehättävät kuvat piirsi Hj. Löfving. Myöhemmin sarjakuvat julkaistiin myös kirjana, jonka kolmas painos ilmestyi vuonna 1965. 

Tämä lasten kirja levitti tietoa Japanin lähetyksestä moneen kotiin, toi esille evankeliumin Jeesuksesta ja veti pienimmät lukijansa mukaan jännittäviin seikkailuihin. 

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ja samalla koko kirkkomme Japaninlähetys viettää vuotta 1990 juhlavuotenaan, onhan kulunut 90 vuotta ensimmäisten työntekijöiden lähettämisestä Nipponin saarille. Juhlavuoden merkeissä haluamme julkaista uuden painoksen Matin matka maailmalle -kirjasta, joka on omalta osaltaan kappale suomalaisen lähetystyön historiaa. Tämän alkuun Lasten Lehdessä julkaistun sarjakuvakirjan uudelleen julkaisemista voidaan perustella myös siitä syystä, että mainittu Lasten Lehti, nykynimeltään Vinkki täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Vaikka sarjakuva tänä päivänä kerrottaisiinkin ja piirrettäisiin hieman eri tavalla, voimme eläytyä yhä Matin seikkailuihin ja kokea, että sanoma Jumalan rakkaudesta on vietävä kaikkialle.

Helsinki 8.1.1990 Kustantaja”

Alkusanat kertovat tarinan taustan pitkästi ladottuna kahdella palstalla. Joka sivulla on neljä tasaruutua sivulla numeroituina 1–4 (muutama poikkeava leveämpi ruutu koko tarinassa, silloinkin leveä ruutu numeroitu; s. 12 r 1–2, s. 17 r 3–4. S. 26 r. 1–2, s. 33 r. 3–4); tekstit ladottu ruutujen alle, pääosin selostavaa, mutta myös repliikkejä sisältävää, jatkuen ruudusta toiseen suoraan, jopa kesken tavuviivaa; ruuduissa on usein tekstattuja puhekuplia. Painoväri ruskea. Puuttuivat vielä Heikki Kaukorannan luettelosta, ovat Fennicassa.]

Sisällöstä:

[Johdantotekstissä kuvataan: ”Matti oli erään papin ainoa poika”… Toiset pojat osoittelivat isänsä näköistä poikaa pilkaten: ”Pappi, tuolla menee pappi. Hän ei siitä välittänyt. Hän oli reipas poika, vilkaskin kuin villivarsa.” Perhe on kuukauden päästä lähdössä lähetystyöhön Japaniin. ”Oli siinä isällä ja äidillä nyt huolta ja puuhaa. Koti piti perinpohjin hävittää [!], osa myydä, osa antaa sukulaisten hoitoon, osa pakata matkalaukkuun. Kylläpä niitä matkalaatikoita- ja -arkkuja nyt tulikin!” 

Suoraan Siperian kautta ei mennä, vaan käydään ensin puhumassa Amerikan suomalaisille Jeesuksesta ja lähetysasiasta. Kartan kanssa keskusteltiin matkareitistä. Amerikassa olisi yli 50 kerrosta korkeita taloja. ”Miltei peloitti koko matka.”

Varsinainen tarina alkaa Helsingissä, Kaisaniemen puistossa. Junalla matkataan Turkuun, Bore-laivalla Tukholmaan, junalla taas Osloon, laivalla yli Atlantin. Tukholmassa kansaa on katoillakin, kun sattuu olemaan kuninkaan syntymäpäivä. Oslosta todetaan: ”Ei se juuri komeammalta näyttänyt kuin Helsinkikään.” 

Löfvingille tyypillisessä tuulessa Matti lukee laivan kannella viimeisintä Lasten Lehden numeroa. Laivan tullessa ensin Halifaxiin Kanadan puolella Matti jää laivasta isän ja äidin jatkaessa matkaa. Eksynyt poika pääsee juuri muuttaneen suomalaispojan kotiin, mutta rukoilee ruokapöydässä ja ”isäntä, suomalainen jumalankieltäjä” tiuskaisee [sekä kuplassa että alatekstissä]: ”Tuollaisille ei tässä talossa ruokaa riitä.” Poikansa pyynnöistä huolimatta ”ajoi tämä raaka mies nälkäisen Matin […] ulos sateeseen kiroten ja sadatellen häntä ja hänen jumalaansa.” ”Olipa Matti nyt onneton.” Poliisisetä vie Matin, ja poliisimestari onkin juuri saanut sähkösanoman. Äiti ja isä odottavat New Yorkissa. Poliisimestari: ”This hapend well!”

Vain äiti on Mattia vastassa, sillä isä on jo ”suru sydämessä lähtenyt saarnamatkalle.” New Yorkissa kaikki näyttivät olevan mustia. Suomalaiset asuivat siellä ihan vierekkäin ”neekerien asuman kaupunginosan kanssa” ja Mattikin joutuu ”neekerikirkkoon”, jossa ”saarnasi musta neekeripappi.” ”Matti oli niin onnellinen. Vaikka hän ei mitään ymmärtänyt, ymmärsi hän kuitenkin sen, että nämä neekerit uskoivat Jeesukseen.”

”Junassa kaikki märehtivät kuin lehmät” – purukumia siis. Loppumatka Duluthiin autonrämällä. ”Sitten syötiin keekiä.” Junalla mennään ”San Fransiskoon” ja Nippon Maru -laivalla Japaniin. Matti sanoo ”Heipparallaa” ja leikkii japanilaisten ja kiinalaisten lasten kanssa. Vielä Honolulussa, ”Havaiji-saarten pääpaikassa” alkuasukkaat, ”kanakit’ sukeltavat laivalta heiteltyjä kolikoita, ovat jo kristittyjä, mutta lähetysmuseossa Matti näkee muistoja mustan pakanuuden ajalta, kuten ”peljätyn ja palvotun tulen jumala Pelen.” Taas noustaan laivaan, ja isä ostaa kukkaseppeleet. 

Perjantai 4.12. on Matin syntymäpäivä, ja hän kutsuu lapsia kylään, mutta päivämäärärajan ylittyessä tuleekin vain lauantai 5.12. Matti tuumii melkein itkussa: ”Olenkohan minä koskaan syntynytkän?”

Sivulla 24 näkyy jo Fuji-vuori. ”Se seisoi komeana ja mahtavana valkoinen lakki päälaellaan, tuo jättiläinen, Japanin kuuluisa Fuji-vuori.” Isästä ”tämä maa on kuin pyhää maata, kun muistaa, kuinka monasti Suomessa oli tämän maan puolesta rukoiltu.”

Heti koetaan maajäristys. Junassa matkalla Yokohamasta Tokioon ”kaikki olivat niin oudon näköisiä. Matti ihan silmät suurina ihmetteli.” [Löfvingin piirtämät silmät ovat kylläkin vain pisteitä ja pilkkuja, ja japanilaisetkin kovin kauniisti piirrettyjä.] Koko perhe rukoilee, isä: ”Kiitos rakas isä että olet varjellut meitä matkalla. Anna evankeliumisi valon koittaa tälle kansalle!” Matti: ”Ole, Jeesus minunkin kanssani.” Äitikin rukoilee kädet ristissä, mutta sanaakaan sanomatta. 

Tutustutaan kurumaja-ajopeliin, eli miehen vetämään kärryyn, ja Matti opettelee ”maassa maan tavalla puupalikkojen päällä kävelyä.” Hartaita Buddhan palvojia nähdessä ”murheelliseksi tuli Matin mieli nähdessään tällaista.” 

Matin katsoessa ilveilijää voro vie häneltä kukkaron kädestä, mutta ”Tokiolainen poliisi on kuitenkin tunnettu tarmokkuudestaan” ja tuo sen takaisin. Matti antaa varkaalle anteeksi, Kimura-voro kutsutaan kotiin kyläänkin, käy usein ja lopulta kastetaan. Kun Suomesta saadaan joulupostia, Matti ehdottaa että tehdään Kimurasta joulupukki. Idea ei toteudu, mutta pukki tulee silti – Suomesta asti!

”Uudenvuodenpäivä on japanilaisten ainoa pyhä koko vuodessa”, mutta taas Matti kauhistuu, kun nyt kumarretaan keisarin ja keisarinnan kuvia.

”Kimura ei tahtonut mitenkään erota Matista ja hänestä tulikin yksi jäsen lisää lähetyssaarnaajaperheeseen. Hän ja Matti kulkivat aina yhdessä, ja Kimura pelastaa Matin hengenkin (auton edestä). Isä: ”Kiitos taivaan isälle, kun näin pelasti sinut.”

Edelleen ihmettelyä paikallisista: ”Matille tuli paha olla. Noilta puupatsailta he etsivät apua sairauteensa.” [Aika outoa ihmettelyä kristityltä, kun vertaa katolisten toimiin.]

Matin palatessa pyhäkoulusta tulee myrsky [jälleen Löfvingin mestarillisesti kuvaamana], ja Matti auttaa pientä poikaa, jonka talo on sortunut. Onneksi ”siellä he tapasivat tutun miehen, tosin vielä pakanan.” Nyt kerrotaan, että Matti oli vienyt pojan pyhäkouluun [eli käsikirjoittaja oli unohtanut aiemmat käänteet] ja molempia etsitään. Isä on oikein vihainenkin Matille. Pojat joutuvat ulapalle pienessä veneessä, mutta Kimura rukoilee Matin puolesta, pojat pelastuvat ja poikakin kertoo isällensä rukoilleensa Matin kanssa Jeesusta. ”Jeesus auttoi. Se isää oudostutti.”

Junamatkalla tavataan äärikohtelias junailija. Matti käy avannossa ja kuumassa ammeessa (= japanilaisessa saunassa). [s. 44] Jouluaattona Matti on joulukylvyssä kuumassa lähteessä. Japanissa ei ole joululomaa, mutta pastori Morijaman joulusaarna kyllä kuullaan. [Uusi vuosi on sivulla 45 eli 12 sivua on aina yksi vuosi.] Uudenvuoden leikki näyttää sulkapallolta, ja jumalille uhrataan ”motsikakkua ja krapua”.

Matti lähtee [nimettömän] toverinsa kanssa Fuji-vuorelle luullen sen olevan lähelläkin, mutta kuullessaan että matka vie yli kaksi tuntia, jäävätkin junasta ja saman tien joutuvat rosvojen kynsiin ja sidotuksi puuhun. Amerikkalainen lähetyssaarnaaja saa vihiä, soittaa poliisit paikalle, rosvot saadaan kiinni ja vangit vapaiksi. Isä ja Kimura sitten vievät Matin Fuji-vuorelle. ”Kyllä he kauhistuivat, kun täällä korkealla yläpuolella pilvienkin oli epäjumalankuvia.” Taas myrskyää: ”Kyllä Mattia pelotti”, mutta alas ja kotiinkin päästään, vaikkakin kipein jaloin.

Isä ja äiti ovat käymässä Sapporossa, ja Matti ystävystyy kodin läheisellä lentokentällä lentäjään. Kun tulee viesti, että isä on sairastunut vakavasti, lentäjä tarjoutuu viemään Matin Sapporoon. Jotain menee vikaan, ja matkustajat pelastautuvat laskuvarjoilla, ”Mattikin, kuten näkyy.” Kone räjähtää osuessaan maahan. Äiti näkee sähkösanoman onnettomuudesta ja ajattelee ”Matti on tuhoutunut!” Ulkomaalaisena Matti kuitenkin viedään poliisiasemalle, ja hän löytää taas perheensä. Matti palvelee kaikin tavoin sairaudesta toipuvaa isää. Välillä hän käy katsomassa Tyyne-tätiä ja hänen lapsiaan. [Tämä episodi on täysin irrallinen, mutta tulipa Tyyne-tätikin mainituksi…] Matti seuraa lastentarhan rakentamista ja putoaa savivellisaaviin.

Lääkäri neuvoo isälle palaamista Suomeen: ”Ette kestä tätä ilmanalaa.” Kuumuuden takia mennään kuitenkin ensin ”tammikuun kesän viettopaikkaan Karizawaan.” Siellä on Matilla hauskaa yhdessä toisten lähetyssaarnaajien lasten kanssa. He uivat, kuulevat pappeja ja piispoja englanniksi, ja isä nauttii ”tunturien raikasta ilmaa.”

Sivulla 64 jo pakataan, vietetään läksiäisjuhla ja saadaan läksiäislahjoja. Kimuralla on suru erotessa Matista, ja hänen annetaankin tulla saattamaan Shimonosekiin saakka.

Tokion asemalta noustaan junaan, poiketaan vielä Kiotoon, ”Japanin ent. pääkaupunkiin”, jossa on ”3.000 pakanatemppeliä ja 8.000 pappia.” Ihmetellään ”kauhean suurta epäjumalan päätä.” ”Tässä se nyt on se kuuluisa 33.333 jumalan temppeli.” ”He ihan kauhistuivat astuttuaan temppeliin sisälle. Niitä oli ihan armeija. Tavallisen ihmisen kokoisia 501, ja niiden päissä vielä lukematon määrä pieniä jumalanpatsaita. Ihan hirvitti.”

Nähtiin myös korjattavana oleva patsas pyhien buddhalaisten kirjojen päällä. ”Se imi itseensä niistä pyhyyttä.” Poistuttaessa pyydettiin rahaa temppeliä varten. Piti oikein kirjaan merkitä nimi. ”Täällä oli kuitenkin sellaisia vieraita, jotka inhoten käänsivät pyytäville papeille selkänsä.”

Toisessa pyhässä paikassa Narassa nähdään vielä 800 pyhää peuraa, mutta kun valkoinen hevonen on ”jumala”, ei Matin isä ollut uskoa korviaan. Beppu-kaupungissa tutustutaan parantavaan kuumaan hiekkaan, jossa kananmunakin mustuu kypsyessään. Taas koetaan rajuilma.

Jäähyväiset Japanille. Kimura: ”Minä olen teille velkaa itsenikin. Kurja roisto olisin ilman teitä.” Matti kuiskaa [kuplassa]: ”Minä tulen takaisin Japaniin.” Kimura: ”Minä odotan sinua vaikka sata vuotta!” [kuplassa, alla:] ”Ja niin on eronhetki ilonhetki.”

[s. 70] ”Hyvästi, kaunis Japani.” ”Sinne jäi Kimura, sinne kaunis, rakas Japani.”

Yön yli laivalla Koreaaan (kuin Turusta Tukholmaan). Laiva tulee Korean pääkaupunkiin Fusaniin, ja sieltä edetään vanhaan malliin karttakuvassa Mukdeniin.

”Koreassa oli miesten puku niin kummallinen, että Mattia ihan nauratti.” Junalla matkataan kohti Kiinan ja Venäjän rajoja, ja junassa lapset laulavat Jeesuksesta, Matti suomeksi, muut koreaksi. Matti jää vahingossa lasten kanssa Fusan-Mukden-Harbin 

-junasta, ja tanskalainen lähetyssaarnaaja hoitaa asian. ”Matin isä oli kovin iloinen tavatessaan tanskalaisia virkatovereitaan täällä Madshuriassa.” [sic!] Siellä oli kouluja ja sairaaloita, joissa myös sielunhoitoa.

[s. 75] Taas uusi vuosi, nyt kiinalaisessa ajanlaskussa! Harbinissa oli kylmä, mutta ”Matin isä sai tilaisuuden todistaa Jeesuksesta siellä asuville evankelisille venäläisille kristityille. Se oli liikuttava hetki.” Kuplassa: ”Me olemme täällä vieraita ja muukalaisia.”

Matkalaiset joutuvat ”madshurialaisten kuuluisien junarosvojen vangeiksi.” Rosvot jakavat saalista, Matti livahtaa karkuun ja hälyttää [japanilaisen] lentokoneen ja rajavartioasemalta sotilaat hätiin. Rosvojen luoti osui englantilaiseen matkustajaan. Ladottuna: ”Onkohan hän vielä hengissä?” Rosvoja viedään ammuttaviksi, mutta Matti: ”Voi, voi, he eivät saa kuolla ennenkuin ovat kuulleet, että Jeesus on kuollut heidän syntiensä tähden.” Matin isä puhuu Jeesuksesta ja kahdesta rosvosta ristiinnaulittuina [kuva ajatuskuplassa]. Yksi rosvo purskahtaa itkuun kuullessaan lunastuksestaan, mutta toiset rosvot vain pilkkaavat. [Ilmeisesti sitten kaikki rosvot ammutaan, mutta sitä ei kerrota.]

Juna jatkaa Tshitan kaupunkiin, jossa Matti kuulee kadulla suomea. Äiti ja tytär paikatuissa vaatteissa, joille Matti: ”Kuulin teidän puhuvan suomea! Hyvää päivää!”

Junamatkalla vaunun akseli kuumenee, ja vaunu jätetään radalle. Matkustajat vaihtavat toiseen vaunuun, mutta Matti unohtaa Raamattunsa, ja sitä hakiessaan jää taas junasta! Kuplassa: ”Kauhistus! Juna jo lähti!” Matti odottaa seuraavaa junaa pari tuntia. Kun pysäkinvartija näkee Matin lukevan Raamattua, hän vie ”pienen uskonveljen” mökkiinsä, jonka seinällä on sirpin ja vasaran kuva. He rukoilevat yhdessä: ”Rakas Jeesus, siunaa Venäjän kansaa. Anna minun päästä isän ja äidin luo.” 

Isän ja äidin junassa on myös laakeri kuumentunut, ja he odottavat tosita junaa, jossa Matti tuleekin. Matti näyttää kuvaraamattuaan ”toverilleen” eli ikäiselleen pojalle, joka myös jää nimettömäksi. ”Erityisesti hän koetti toverilleen näyttää ja puhua Jeesuksen ristinkuolemasta.”

Lopussa tahti ripeytyy: ”Nyt ollaan Moskovassa” ja ”Monien vaiheiden jälkeen Matti vanhempineen saapui Moskovaan.” ”Olipa hyvä, että Suomen lähetystön auto oli tullut vastaan. Tuntui niin kotoiselta, kun sen nokassa liehui Suomen lippu.” Katukuvassa nähdään sipulikirkko ja hiippalakkinen sotilas. Juodaan teetä tai kahvia, ja pöydälläkin on Suomen lippu. Isä olisi lähettänyt sähkösanoman Suomeen odottajilleen, mutta virkailija: ”Tehän voitte soittaa Helsinkiin.” ”Sepä oli uutta.” ”Tuttu ääni, isoisän ääni kuului selvästi Moskovaan asti. Kyllä he ihastuivat.” Isän kupla: ”Halloo! Onko Helsingissä?” Matti: ”Eläköön eläköön.”

Seuraavan junan kyljessä lukee jo suomen kieltä: ”Leningrad-Helsinki V.R. Suomi” ”Kuinka Matti ihastuikaan, kun Leningradin asemalla näki suomalaisen rautatievaunun ja sen kyljessä suomenkieltä.” ”Mutta hän kauhistui pian. Hän ei Japanissa ollut kuullut ainoatakaan kirosanaa. Täällä kuitenkin oli ensimmäinen suomalainen sana, jonka hän kuuli, kirosana.” Kuplassa: ”Voi äiti! Kuulin suomalaisen kirosanan.”

Toiseksi viimeisessä ruudussa kuplat: ”Terve tuloa kotiin!” ”Hyvää päivää rakkaat ystävät!!” ja alle ladottuna: ”Ystävät ja omaiset olivat sitten Helsingin asemalla vastassa. Ilo oli suuri, kun pitkien vuosien päästä taas nähtiin. Salaisesti kiitettiin Jumalaa.”

Viimeisessä ruudussa: ”Iloisia olivat Matin ystävätkin: Matin matka maailmalle oli päättynyt.” Kuplassa: ”Eläköön!! Matti on jälleen luonamme!” Matti seisoo puulaatikon päällä, taustalla on lumiukko, jolla luuta, piippu ja hattu. Sekä Matti että ystävät ovat jonkin verran kasvaneet alkuruutuihin verrattuna.]